Työpäivän jäljiltä..

Työpäivän jäljiltä..

Tämä päivä on mennyt aivan samaa kaavaa kuin kaikki edellisetkin tämän vuoden puolella. Asia kun on niin,että 8.1 (vasta) aloitin "uuden elämän" kun alkuvuosi meni hieman liian lujaa. Täytyy kai nyt myöntää että on ollut hieman ongelmaa viinan kanssa aiemminkin ja nyt melkein viikon juoppous oli haastava tehtävä lopettaa.

Miltä nyt tuntuu? Istun tässä sohvalla näppäimistö sylissä enkä näe ruudulle asti mitä kirjoitan. Anteeksi virheet.. Kuulo ja näkö on heikentynyt heikentymistään jo vuoden ajan sellaista vauhtia että olen yrittänyt saada aikaiseksi aikuisneuvolaan menon,sillä en enään uskalla juurikaan ajella hämärässä tai pimeässä kun liikennemerkkien näkeminen on päivälläkin jo hankalaa. Niin,puhe oli tästä päivästä... Joo,herätys 07:00,aamulenkki 7:20 Aamupala 8:00 ja lähtö Silta-valmennuksen käsityöpajalle kävellen 08:30. Siellä olen ollut jo 4 kuukautta ja aika tuntuu nyt menneen super-nopeasti. Muutto 1.10  Nekalankulmaan "ensimmäiseen" omaan asuntoon tuotti aivan käsittämättömiä ongelmia,sillä koirani 5V Dobermann narttu Kiki ei kotiutunut ollenkaan,ja 2 kuukautta meni siihen,että olin kuin vankilassa omassa kodissani jos en halunnut häätöä haukkumisen tähden. Mitkään menetelmät eivät tehonneet eroahdistuksen lievittämiseksi ja vaivuin lopuksi itsekin syvään masennukseen.Olen asunut muualla kotoa jo 06 lähtien,ensin maaseutuoppilaitoksen asuntolassa,sitten yleensä miesystävien asunnoilla. Mies jonka kanssa ollaan oltu yhdesä vuosi,ei ymmärrä psyykkisten ongelmien vakavuutta eikä tiennyt minun jokapäiväisestä tuskastani mitään. Olin lähellä kuolemaa useaan kertaan mielessäni,En uskonut että kukaan voisi tai varsinkaan tahtoisi auttaa minua nousemaan pohjalta. Jotenkin kaikki koiraihmiset ympäriltäni lopettivat yhteydenpidon enkä minä ole sellainen joka soittelisi väkisin perään.  "Antaa olla jos ei kiinnosta"
Tilanne kuitenkin korjaantui ja nyt olen 3 viikkoa voinut kulkea töissä ilman huolta koirasta,kun tiedän että se jää kotiin luun kimppuun ja hyppää sen jälkeen minun sänkyyni lepäämään. Sängylle hyppiminen loppuu onneksi toivottavasti tälläviikolla vielä kun saan parvisängyn viikonloppuna kasaan. Se tuo tänne 23 neliön yksiöön kitettävästi lisää tilaa.  Olen onneksi väleissä sellaisten ihmisten kanssa,että kaikki asunnon huonekalut ja pikkusälä ovat maksaneet minulle murto-osan siitä kuin muille. Mitäs nyt? Kiki kalvaa naudanluuta tuolla omalla pedillään ja kohta alkaa vinkua päivälenkille. Olen tämän viikon tehnyt vanhalle kaapille maalinpoistoa kuumailmapuhaltimella ja raapinut lastalla joten kädet ovat hieman kipeät. Kaiken lisäksi kuumailmapuhallin repäisi muutaman hiuksen ja poltti käteeni jäljen kun otteeni lipesi ja noin 100 asteinen rauta osui.. Nälkä olisi myös,mutta olen vähentänyt ruokamäärääni jotta järkyttävä lihomiskierre joulusta saisi lopun.. Suklaaa/karkinsyönti loppui,vaalean leivän syöminen loppui ja kävelylenkit lisääntyivät. Juoksemaan en pysty minä eikä liioin koira,sillä Kikin polvissa on nivelrikot ja minun kaikki niveleni ovat muuten vain huonokuntoiset olleet aina. Sen sijaan hypin hyppynarua ja käyn kuntosalilla Uiminen olisi tarkoitus aloittaa,kunhan saan tämän kuun budjetin jotenkin järkestykseen. Viimekuussa Kikin eläinlääkäri reissu teki valtavan lovin lompakkoon ja sitä yritän tässä paikkailla. Uiminen kun ei ole mitään hirveän halpaa puuhaa..
 22:30
Ilta on kulunut tasaista tahtia eteenpäin,Käytiin päivälenkillä siirtolapuutarhan takana,missä en ole käynyt kesän jälkeen. Kiki haisteli tarkkaan kaikki rusakon ja ketun jäljet joita kuusiadan ympärillä oli ja eteneminen oli hidasta. Rakkaani soitti myuös silloin ja kertoi tulevansa huomenna nopeasti ennen työvuoroa käymään luonani. Kun hän on iltavuorossa,Näemme aika vähnä,sillä kun pääsen töistä kolmelta,hän on jo lähtenyt töihin ja kun hän tulee yhdeltä,olen nukkumassa enkä useinkaan jaksa kuin tervehtiä ja käääntää kylkeä. Tämä yö tulee olemaan erilainen,sillä olen syönyt suklaata ja saanut taas sokeria kehooni,jonka puutteesta se on juui toipumassa. Pieni repsahdus..Nyt olen sitten yliaktiivinen ja rakkaani on asuntovaunullansa teiskossa eikä saavu viereen. Surullista,Minulla on jo kova ikävä. Mutta tekee hyvää olla välillä ihan erikseenkin,ettei tule ahdistusriitoja. Niistä on kokemusta.. Sovimme myös,että  kun hän tuo parvisängyn puut tänne,annan hänelle maksun niistä ja pankkikorttini haltuun,jottei kävisi niin,että kun sovittu baaribudjetti menee yli,haen aina vain lisää ja lisää rahaa ja seuraavana aamuna itkettää kun loppukuulle on jäänyt hädintuskin mitään ja taas pitää juosta äidin helmoihin pyytämään lainaa.. Se ei ole oikein,Minun pitäisi osata hoitaa omat rahani vaikka olisin tuhannen kännisää..Eikö vain?