Epäehjä...

Olen saanut kasaan puuttuvat palaset. Sain viimein suuni auki ja asiani ilmi hoitoneuvottelussa. Kuten arvelinkin,en ole vain yksi minä vaan minussa on monta eri osaa. Kyllä,minulla todettiin persoonallisuushäiriö. Sen lisäksi sain diagnoosilistaan traumaperäisen stressihäirön. Tai kuten terapeuttini sanoo "pilalle stressaantunut".. Diagnoosien saaminen vihdoin tuntuu huojentavalta sillä olen miettinyt käytöstäni kovin viimeaikoina. Kaikkea ei voi vain laittaa voimakkaiden mielialanvaihteluiden piikkiin,sillä nämä hetkelliset ailahtelut ovat aivan järkyttäviä ja minusta tuntuu että olisin aina ollut kyseisellä tuulella eikä olisi ollutkaan mitään muuta..

Yksi osani on vihainen minä. Se raivostuu herkästi,on aggressiivinen ja sitä vituttaa aina. Se lyö,puree ja potkii. Sen vastakohtana on pieni minä. Taannun lapsen tasolle ja etsin syliä ja turvaa. Tämä osa iskee kimppuuni varsinkin iltaisin. Siinä välissä on kyllästynyt minä,joka ei tunne mitään eikä ketään kohtaan mitään. Täysin emotionaalisesti turta..Se joka tahtoo maan avautuvan ja nielaisevan itsensä. Tämä persoona on vaikein hallita,mutta nyt kun sen tiedostaa,sen kanssa tulee paremmin toimeen. Sitten on vielä sosiaalinen ja mukava minä,joka välittää ja jota kiinnostaa muut ihmiset. Tämä osa keskustelee muiden kanssa ja haluaa osallistua kaikkeen.

Nyt olen lopen kyllästynyt.. Tuntuu siltä että koko maailma on kääntynyt ylösalaisin sen jälkeen kun minut todettiin sairaaksi. Asian tiedostaminen on ollut kova ja mutkikas tie joka ei ole johtanut juurikaan mihinkään. Ainoa asia on se,että nyt on selitys kaikelle mitä mielessäni tapahtuu.. Oli vain jotenkin helpompaa ajatella "mä nyt oon vaan tälläinen" ja antaa asioiden olla.. Nyt ajatus siitä että olen loppuelämäni tälläinen,saa vihaisen ja kyllästyneen minän esiintymään..