Heipähei.. Täällä taas. Nyt tulee!!
Viimeviikot olen saanut\joutunut harjoittelemaan yksinäisyyttä. Päätin lopulta,että se on kaikista ja kaikille parasta. Jätin armaani ajatuksella "mitäpä sitä elämäänsä tuhlaamaan" vaikka edelleen Hän on ainoa jota todella rakastan.. Kun viimeiset "viralliset" yhdessäolopäivät olivat pelkkää riitaa ja minun henkistä helvettiäni,oli pakko viheltää peli poikki. Siinäkohtaa ei rakkaus paljoa paina..
Lähdin mökille. Koirat mukaan ja menoksi. Luonnon rauhassa ja takka/ulkotulen äärellä oli kerrankin aikaa omille ajatuksille. Nautin joka hetkestä täysin enkä olisi halunnut lähteä pois,mutta lupauduin siskolleni eläinvahdiksi Vilppulaan josta tätä textiä nyt kirjoitan...
Mökki on kumma paikka siellä mieleni rauhoittui ja pakkoliikkeet kuten jatkuva hampaiden narskutus loppuivat. En edes aluksi huomannut moista ihmettä,mutta ällistyin tajutessani. Menihän siinäkin kymmenen vuotta ja yhdet hampaat.. Yritin kasata tätä kolmea vuotta jonka vietin armaani kanssa. Se osoittautui kyllä hankalaksi. Riidan ja rakkauden määrä on ollut vakio läpi koko suon. Tuskin muillakaan sen helpompaa,mutta omalla kohdalla tuntuu raskaalta..
Nyt kun olen sydämmenpuolikas,on minulla vihdoin vapaus. Voin tehdä omat valintani ja kärsiä/nauttia seurauksista. Vastuun kannan yksin ja kohtaan omat ongelmani täysin uudessa valossa. Tuntuu huojentavalta,sillä olen tavallaan pelännyt sitä eikä se ollutkaan niin vaikea/raskas tie kuljettavaksi..
niin.. Loppupäätelmä tästä on siis se,että on helpompaa olla yksin kuin yhdessä. "kun kaiken menettää,vain vapaus käteen jää"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti