Luvattua,rikottua..

Fiilistenpurkua,ajatustenkasausta..

"Minä olen yksin,kuin kuu taivaalla. Jokaiseen tähteen on kilometrien matka."

Yksinoleminen on uutta taas,kun rakas oli täällä viikkoja. Vietimme aikaa yhdessä tehden asioita ja puhuen kaikesta. Tiedänhän minä että hän lähtee taas,mutta en voi järkytykselle mitään. Jokainen kerta kun ovi sulkeutuu,tekee mieli itkeä. 

"Älä mee vielä,älä mee,hetkeks aikaa jää"

Ensimmäinen päivä menee vielä helposti,mutta sitten se taas alkaa. Suunnilleen vielä samaan aikaan.. Kellon kulku hidastuu,on hankala hengittää. Tekee mieli lähteä johonkin,tavata joku ihminen,mutta enhän minä tunne ketään.. Odotan luvattua puhelua,kannan puhelinta mukana. Ei,eivät he soita tänäänkään. Tunnen itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi. Ärsyttää kun ei ole rahaa liikkua ja ahdistus kasvaa. Vihaan itseäni kun annan itselleni tapahtua näin. Miksen minä edelleenkään hallitse itseäni..?
Paljon ajatuksia ja tunteita. Niinhän se aina menee... On paljon kivempaa istua hiljaa kaksin kuin hiljaa yksin. En vaan voi asialle mitään..

Ihmeitäkin joskus tapahtuu...
Tapasin ihmisen. Hän osoittautui ensisilmäyksellä tavalliseksi Yh-äidiksi,mutta kun aloimme juttelemaan,olikin hän kovin mielenkiintoinen persoona. Noh,nythän minulla on yksi kaveri! Yeah!
Muru tulee ylihuomenna.. Odotan. Hyvillä mielin ja toiveikkaana.. Tietenkin suhde vähän kärsii kun toinen on 12 päivää kuukaudesta kotona,mutta ehkäpä hän taas joskus jää... <3
Olen kyllä hyvilläni tästäkin ajasta,vaikka edelleenkin joudun pettymään joidenkin ihmisten kohdalla. Karsiintuvat pois lähipiiristä,ellei meno muutu..