No words..

Usually i write finnish.. However, the situation now is that I can barely breathe. I'm exhausted from all this what I have been through. I can not find the words to describe this, but I have a constant feeling that I should write something. And it must be in english.. I am not sure is that new sympton,or something else. 
I'am scared.. Really scared. 

Psykoosi..

Se hetki kun makaat kotona sängyssä iltapäivällä yhä.. Kun sisäinen päivä ei koskaan nouse yön pimeyden otteesta ja kehosi on jäänyt off-asentoon. Kun suurimman hätähuudon huutaneena odottaa saapuvaa pelastajaa jonka tietää olevan oman harhaisen mielen tuotos. Mieleen juolahtaa  kuvia kuolemasta ja tunnet kuinka sen kylmä henkäys imee sisäänsä viimeisetkin onnelliset ajatukset. Kello laskee aikaa yöpöydällä ja vaatekaapin ovi narahtaa. Tuttu ystävä, kauhu saapuu vieraaksesi peitelläkseen sinut sisäänsä.. Akku on loppunut puhelimesta johon yrität tarttua eikä muuta pakokeinoa ole. Antaudut lopulta ja vajoat piinaavaan helvettiin jossa sinun jokainen virheesi ja syntisi on kirjattu tarkasti ylös. Alitajunta täyttyy hiljalleen ääripisteeseensä ja kaikki ympärilläsi oleva maailma vain katoaa kauemmas,kauemmas,kauemmas..

Masennus..

Huoh.. Synkät sävelet soivat jälleen. En ole jaksanut kirjoittaa. Vointini on heitellyt voimakkaasti kumpaankin suuntaan jatkuvasti. Eilen yritin soittaa akuuttipsykiatrian polille kun hätä oli suurin,mutta kukaan ei vastannut. Eipä tietenkään. Pyysin jopa rakkaani kesken kaiken kotiin joka osoittautui ehkä suurimmaksi virheeksi koskaan. Loputonta samojen asioiden toistoa ja suoranaista vittuilua koko päivä.. Mikään ei enään tunnu miltään ja voisin tarttua jälleen tuttuakin tutumpaan kylttiin.. Epäkunnossa..

kolme varttia..

Ahdistaa!!! Kolmen päivän ryyppääminen ja kasvipohjainen lääke on saanut psyykkeeni sekaisin jälleen. Hetken hyvä olo jättää pahan jälkensä minuun. Otin ketipinorin eli ei viinaa eikä autoilua tänään. Vain kolmen vartin odotus. En kyllä muutenkaan olisi pystynyt ajamaan autolla metriäkään. En saa henkeä,kaikki asiat ovat kasaantuneet ylitsepääsemättömiin mittoihin. Ainoa onnellinen on koira joka makaa lattialla kuumissaan. Yritin tulostaa muutaman kuvan kuolleesta koirastani,mutta tulostin oli erimieltä kunnes alkoikin pienen hermoromahduksen jälkeen toimia ja tehdä yhteistyötä kanssani.. Koneet!! Prkl!! Viikonloppu meni muuten niinkuin pitikin ja sain jopa kerrottua isälle että poltan tupakkaa. Hänen reaktionsa oli arvattava.. Isä ei paljoa hötkyile eikä ota painetta asioista. Pitäisi viedä kuvat kaverille ja käydä hänen luonaan syömässä. Vatsani on tästä ahdistuksesta kipeä ja sekaisin... Isän kanssa keskustelimme henkeviä humalassa ja nyt asiat alkavat olla selvillä. Totuus paljastuu vielä. En kertonut hänelle sairaudestani,se oli liikaa vaadittu.

Huokaus..

Huokaa maa,metsä ja tuuli. Minä  vain istun ja peloissani kuuntelen. Jokin rasahtaa ja kauhu kutittelee tutusti selkäpiitä.. Näitä päiviä on jälleen liikaa ja toivon että joku voisi tulla ja kertoa kaiken kääntyvän parhain päin..
Odotan,mutta kukaan ei tule ja jään jälleen yksin hämärtyvään metsään.