Jep.luin sitten Anna-Leena Härkösen kauhun tasapainoa. Ei olis pitänyt. Nyt on pakko kirjoittaa. Niin verbaalisesti loistava henkilö/ teos vaikka olen lukenut sen useasti. Koskaan se ei johda mihinkään hirveästi toivottuun lopputulokseen. Uudessa kodissa istuin lattialla ja luin. Luin kuin viimeistä kirjaa maailmassa,imien jokaisen sanan,tavun ja kijaimen syvälle itseeni. Sellainen lukeminen ei johda kuin hulluuteen. Niin,sehän on jo aivan vieressä. Terapia ei ilmeisesti jatku tämän valoa tuoneen henkilön kanssa,tai sitten se jatkuu kun odotan sitä vähiten. Hän tietää minut ja ajattelutapani. Härkönen kirjoitti lapsista,suhteista ja pettämisestä. Erityisen hyvin pettämisestä. Siitäkin on omat kokemukset.. Lukeminen on minulle eräänlaista terapiaa,kun on sellainen tilanne etten voi kirjoittaa. Yleensä kirjoittaminen ahdistaa tai mies on liian lähellä ja minusta tuntuu että hän seuraa jokaista liikettäni haukan lailla. Totuus on toisenlainen,kuten olen kirjoittanut. Yritin nukkua päiväunet,ei tullut mitään. Sydän on heitellyt voltteja erityisen paljon tässä muuton aikana. Minä en tunnusta että stressaisin,sillä en huomaa sitä. Kuten surukin,tulee stressi minulle salaa jopa itseltäni. Propralia menee 40 milliä /päivä ja tämäkin on vain keskiverto..
Nyt loppuivat ajatukset..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti