Josko sitten taas..

Josko sitä vaikka nyt tekis sit elämällään taas jotain.. Ainakin yrittää voi. Johan tässä onkin jo riittävän pitkään pyöritelty peukaloita ja ihmetelty hetkestä toiseen. Ai mistä moinen innostus? No siitä kun oon kuunnellut riittävän pitkään ihmisten "maisu,hei c'moon" juttuja ja surullisia katseita kun mikään mikä olis oikein ei tunnu menevän jakeluun ja kiinnostavan.. Tylsää ja yksinäistä oleilua vaan ollut tässä jo muutaman viikon enkä oo saanu edes omia asioitani hoidettua asiaan kuuluvalla tavalla. Jengi sit ravaa täällä ja jeesaa mua minkä kerkiää eikä viimeaikoina ole pahemmin kiitosta kuulunut... Jotenkin oon niin vitun kyllästynyt taas katseleen oman elämäni paskakasan kerääntymistä jalkojen ympärille. ja tarvitsenkin nyt talikon ja kottikärryt jolla vois alkaa repiin sitä pois ja viemään vaikka honolulun kaatopaikalle.. Helppoa tää ei tule olemaan,mutta kuten sanoin,löysin vielä syyn yrittää. Josko tämä rikkinäisen psyykkeen ja sirpaleina olevan sydämen omistaja saisi vielä hetkeksi tai jopa toiseksi iloa elämäänsä... - Näin kirjoitin facebookiin.. 

Syy tähän ryhdistäytymisen yritykseen löytyy aivan kuten mainitsin siitä,että nyt vittu riittää! Jotainhan tässä on pakko nyt tapahtua ennenkö huomaan olevani jälleen siinä tilassa kuin olin 18-19 vuotiaana. Kun elämää sävyttää vain tarve saada viinaa ja huumeita mahdollisimman paljon. Vedin tuossa 4 päivää itseni sekaisin ja huomasin sen olevan tie hulluuteen. Vainoharhat,pelkotilat ja totaalinen eristäytymisen halu olivat "viittä vaille" viemässä minua mukanaan. Suunnittelin kokeilevani älyttömiä ja joskseenkin jopa sairaita asioita itselläni ja huomasin keskustelevani oman psyykkeeni kanssa aivan kuin tämä olisi toinen henkilö pääni sisällä.. Ja se mikä minut nyt viimein sitten sai heräämään oli se ettei asia minusta ollut mitenkään kummallinen tapahtumahetkellä.
 Ajatus "kaikki on ihan okei" siinä vaiheessa kun kaikki muut ovat sitä mieltä että hoitoon ja äkkiä voipi olla aika kohtalokas. 
Siispä vedin vielä viimeiset paukut päähäni ja katsoin mitä seuraavaksi tapahtuu. Oloni ei (kummallista kyllä) muuttunut juurikaan,ainakaan parempaan suuntaan. Istuin siinä sohvalla ja kuuntelin täysillä musiikkia kuulokkeista. Välillä uppouduin siihen maailmaan minkälaiseksi psyykkeeni sen kuvasi ja välillä taas palasin todellisuuteen. Siinä palloillessani kyselin ihmisiltä varsin eriskummallisia kysymyksiä ja kerroin kuinka olen varma että poliisit ja yms härdelli saapuu tänne. 
Kaikista hurjin juttu minkä muistan ja olen kirjoittanut jopa ylös on se että kaipasin rynnäkkökivääriäni. Kyllä,minulla on aseenkantolupa ja rynnäkkökivääri. Voi hyvät hyssykät jos isäni olisi täysin tietämättä seurauksista tuonut sen minulle syntymäpäivänäni.. Täällä minä istuisin täysin psykoottisena ja harhaluulojen riivaamana rynnäkkökivääri kädessä sohvalla.. Nyt ajatuskin saa minut kauhistumaan,mutta ei tuolloin. Kaipasin myös Mora-heittoveistäni ja muitakin pieniä linkkareita ja yms mitä minulle on tuossa vuosien varrella sattunut kerääntymään. Voi jumalauta kun siskoni olisi saapunut tänne maksamaan omia ja minunkin laskujani ja ensimmäisenä olisi nähnyt tämän.  Seuraavaksi tulisivat poliisit 9mm kädessä kohti "laske se ase " ja härdelli olisi todellakin valmis.. En minä nyt kuitenkaan vankilaan tästä halua. Psykiatrinen osasto on enemmän mielessä. 

Täydellinen kontrollin menetyksen pelko on päässäni erittäin voimakkaana. Ja nyt kun huomasin ettei se olekaan ollut niin kaukana tunne on kovin ahdistava. Pitääkö tässä nyt kävellä vaan suoraan päivystyksen ovesta sisään ja kertoa ensimmäiselle ihmiselle että "hei,musta tuntuu että joku tulee varastamaan mun huumeet ja mun tekee mieli ampua se ihminen" Ja jatkaa "niin ja olen muuten vetänyt niitä huumeita ihan vitusti neljä päivää jonka jälkeen vedin kahvia pannullisen päälle" 
Tiedän erään joka on vetänyt kasvipohjaista lääkettä kymmeniä vuosia ja ollut juovuksissa päälle. Haluanko minä olla kuin hän? No en..

Jotain on siis tapahduttava. Ideoita on,mutta toteuttamiskelpoisuudesta en ole päässyt itseni kanssa samaan mielipiteeseen. Odottelenko vain vielä hetken vai What? Tupakkaa kuluu ja toivon sen muuttuvat kannabikseksi.. Eipä muutu ei.

Ambulanssi on jo matkalla tänne,minut pelastetaan itseltäni taas..