Iltaan viileään..

Olen kaverin aunnossa. Hän ei ole kotona. Katselen kahta nukkuvaa koiraa... Huomioni on osittain tässä tekstissä jonka luominen oli vain yksi hetkellinen idea ja toisaalta myös televisiossa josta tulee jotain  mitä en ymmärrä. Tällä tekstillä ei ole mitään alkua,keskikohtaa eikä loppua. Tämä on vain sanoja sanojen perään ja kertomus siitä että minun tekee mieli tupakkaa..Liikaa..
Taidan syödä kohta jotain,sillä se hillitsee tupakanhimoani hetkellisesti. Työrupeaman aikana laihduin 2kiloa joten kerrankin on varaa hiukan syödä.. Oloni on varsin sekava,kuten tästä kirjoituksesta varmasti huomaa. Hävettää,mutta antaa palaa. Toivon että nyt palaisi tupakka...

Musiikkia korville..

Olen tuottavalla päällä! Teimpä siis kappaleen...
Mies laulaa:
"if outside is just raining,i remember your eyes
those was daylight an sunshine in cloudless sky
if i wat to see those,i just look at the sky
and feel you are next to mine.

Nainen:
i remember your eyes,those was grass and poison
just saying come on,with me..
and once in summer,i was lying in your eyes
and feel you are mine.

Chorus:
wherever we are,we coud remeber each other
when we are fallin in world
i am sorry about this one,i dont wat bother
but remember,we were secret lovers.....

Linkitän tänne ehkä valmiin version kunhan saa  tupakan tummentaman ääneni taas auki..

Paha päivä..

Voiko tätä tunnetta muuttaa sanoiksi ilman,että se olisi vanhan ja saman toistoaa..? Tuskin. Pitkäaikainen ystäväni ahdistus on jälleen palannut kaatamaan seinät ja tuhoamaan kaiken. Henki ei kulje,sydän pamppailee sekaisessa rytmissään ja mikään mitä yleensä yritän tehdä,ei kiinnosta. Loputtomat projektit ja talouskaaos on arkipäivää eikä mies auta yhtään. Ei tietenkään.. Eilen illalla tämä alkoi,lievänä ja harmittomana,mutta nyt.. Kaikki kusee niskaan ja taivaan täydeltä sataa paskaa. Tahtoisin töihin rauhoittumaan. Lämpimät ja hyväntuuliset eläimet saavat mieleni hyväksi kerta toisensa jälkeen. Töissä ei ehdi ahdistua ja siellä voi itkeä jos siltä tuntuu. Kasvipohjaista lääkettäkään ei ole missään saatavilla.. Kumpa voisin nukahtaa. Nukkua murheeni pois. Rahantulon odotus on niin voimia vievää puuhaa ja kun en edes tiedä olenko hoitanut asiani niinkuin kuuluu? Olenko minä osannut vai en.. Pitäisi muuttua rahaksi,lenkkeilijäksi ja kodin ylläpitäjäksi tästä mustasta kasasta jotain epämääräistä. Miehelle mikään ei kelpaamhän ei ymmärrä että olen yrittänyt,mutta voimani eivät riitä. Auton huoltokin meni pieleen. Sama kolina on edelleen pohjassa.
Eheytän koneeni kovalevyn seuraavaksi. Ehkä se eheyttää minutkin..

Työn jälkeen..

Seitsemän pitkää päivää vietin taas navetassa.. Aamuisin kuudelta kun astuin sisään,tytöt tervehtivät minua väsyneinä ja nousivat hiljalleen ylös. Paskakola käteen ja alusia siivoamaan ennen rehunjakoa ja lypsyä. Minulle jäi ikävä. Rakastan niitä eläimiä niin sydämmestäni kuin vain kukaan voi ja hyvästelin jokaisen yksitellen ennen lähtöäni. Silitys ja kiitos. Yksi lehmä lähtee teuraaksi ennen seuraavaa työkeikkaani ja tein hänelle laulun...

Muille maille Sävel: Pieni tytön tylleroinen (vihreät valot) 

"Muille maille,vierahille,navetan nurkille,lypsyjakkaran vierelle,nukahtaa hän pois.
Täytetty on lypsykannut,kesät laitumella olla saanut,nyt on sairas parka ja poistua on aika.
Silitän häntä viime kerran,muistan rukouksissa herran,olit minun lehmäni, suru sydämmessäni.

Oi,kuinka sinä olit,ja nyt lähdet pois
oi,kuinka kaipaan,enkö enään nähdä vois."

Niin... Surullista kylläkin,mutta vain lehmän elämää.
Tänään on ollut ylivilkas päivä kun toivuin 11h unista. Unissa vaelsin laitumella huutelemassa tätä kysistä lehmää. 

Päivä jona synnyin.

...Oli varmasti yhtä aurinkoinen kuin tämäkin. Harmikseni joudun vain lähtemään töihin täysin varoittamatta ja suunnittelematta. Keikkahomman huono puoli :-(  Fiilis on jännittynyt. Osaanko olla tuolla paikassa puolen vuoden tauon jälkeen? Osaanko kasata lypsykoneen,entäs paskakone? Kuinka päin ne hanat kuuluivat olla? Toivon että itselleni tekemäni ohjeet löytyvät lomittajille tarkoitetusta kansiosta. Emäntä loukannut kätensä joten kaikki tarvitsee tehdä yksin. Isäntä hoitaa onneksi rehun pöytään ja nuorikoiden siivouksen jotka ovat karsinassa. Montako vasikkaa vastassa? Onko poikimisia lähellä? Miljoona kysymystä ja yksi vastaus vielä: En tiedä

Jännittää,mutta siellähän se sitten selviää. Huomenna tulee vieraita juhlimaan syntymäpäiviäni.

Mielestä pois..

Kuttulan tapahtumat jäivät kummittelemaan mieleen.. Olen ollut ahdistunut jo perjantaista lähtien toistuvasti. Eilen oli todella raskaita rytmihäiriöitä ja olin jo varma ettei tule 23 vuotis päivää perjantaina. Ahdistaa nytkin. Elämäni tuntuu niin tyhjältä kun olen epäonnistunut. Ärsyttää kun tiedän että tämä on turhaa,mutta kun ei omaa päätään voi hallita. Tunteet tulevat ja menevät oman halunsa mukaan eikä minulla ole sanavaltaa. Tänään pitäisi mennä baariin kaverin kanssa. Olen ollut 2 viikkoa selvinpäin ja nyt on tarve tuulettua. Rakas on myös masentunut,hänestä näkee kun kaikki ei ole hyvin. On raskasta yrittää olla hyvällä tuulella ja huomioida häntä kun mikään ei auta. Haluaisin niin tietää mitä hän miettii ja suree...

On vaikea hengittää,joudun välillä tietoisesti vetämään henkeä kun huomaan että happi loppuu. Tämä on oire jälleen. Olen kylläkin vastapainoksi huomannut että kouristukset ja pakkoliikkeet ovat poissa. Kiitos abilify ja terapia! Tänään kyllä on ollut hermot tavallista kireämmällä jos joku asia ei onnistu.. Suorastaan vituttaa koko elämä jälleen,mutta ehkä illalla helpottaa.

Kun voimat loppuvat..

Piti olla töitä kolme neljän päivän jaksoa peräkkäin 300 lypsävän kuttulassa. Vaan väsyi niin henkisesti kuin  fyysisesti tämä tyttö. Lähdin eilen illalla pois enkä palaa takaisin. Itkin koko ajomatkan kotiin ja niin itki taivaskin. Vettä tuli niin että hyvä kun tietä näki.. Olen edelleen uupunut ja surullinen. Epäonnistuminen on rankkaa minulle. Tuntuu kuin olisin pettänyt itseni ja mieleeni purjehtii ajatus "olenko liian heikkko?"
Skolioosi,nivelreuma ja psyykkiset ongelmat,siinä on selviytymistä kylliksi jo jokapäiväisessä elämässä. Kymmenen tunnin työpäivä ja 2 tuntia ajoa päälle. Liikaa.. Miten saan tämän surun pois? Kroppa huutaa unta vaikka nukuin 13 tuntia. Kai tämä ajallaan helpottaa. Toisaalta olen liian levoton nukkumaan. Ahdistaa tämä ristiriita. Suru ja pettymys kalvavat mieleni palasiksi jälleen ja terapia on siirretty 23 päivään. Liian pitkä aika sinnekin.. Mten selviän jos voimani eivät palaa? Haluaisin soittaa lomatoimiston päivystäjällle,muttei ole numeroa. Rakas on töissä koko päivän. Yksin on siis selvittävä...