Piti olla töitä kolme neljän päivän jaksoa peräkkäin 300 lypsävän kuttulassa. Vaan väsyi niin henkisesti kuin fyysisesti tämä tyttö. Lähdin eilen illalla pois enkä palaa takaisin. Itkin koko ajomatkan kotiin ja niin itki taivaskin. Vettä tuli niin että hyvä kun tietä näki.. Olen edelleen uupunut ja surullinen. Epäonnistuminen on rankkaa minulle. Tuntuu kuin olisin pettänyt itseni ja mieleeni purjehtii ajatus "olenko liian heikkko?"
Skolioosi,nivelreuma ja psyykkiset ongelmat,siinä on selviytymistä kylliksi jo jokapäiväisessä elämässä. Kymmenen tunnin työpäivä ja 2 tuntia ajoa päälle. Liikaa.. Miten saan tämän surun pois? Kroppa huutaa unta vaikka nukuin 13 tuntia. Kai tämä ajallaan helpottaa. Toisaalta olen liian levoton nukkumaan. Ahdistaa tämä ristiriita. Suru ja pettymys kalvavat mieleni palasiksi jälleen ja terapia on siirretty 23 päivään. Liian pitkä aika sinnekin.. Mten selviän jos voimani eivät palaa? Haluaisin soittaa lomatoimiston päivystäjällle,muttei ole numeroa. Rakas on töissä koko päivän. Yksin on siis selvittävä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti