Kuttulan tapahtumat jäivät kummittelemaan mieleen.. Olen ollut ahdistunut jo perjantaista lähtien toistuvasti. Eilen oli todella raskaita rytmihäiriöitä ja olin jo varma ettei tule 23 vuotis päivää perjantaina. Ahdistaa nytkin. Elämäni tuntuu niin tyhjältä kun olen epäonnistunut. Ärsyttää kun tiedän että tämä on turhaa,mutta kun ei omaa päätään voi hallita. Tunteet tulevat ja menevät oman halunsa mukaan eikä minulla ole sanavaltaa. Tänään pitäisi mennä baariin kaverin kanssa. Olen ollut 2 viikkoa selvinpäin ja nyt on tarve tuulettua. Rakas on myös masentunut,hänestä näkee kun kaikki ei ole hyvin. On raskasta yrittää olla hyvällä tuulella ja huomioida häntä kun mikään ei auta. Haluaisin niin tietää mitä hän miettii ja suree...
On vaikea hengittää,joudun välillä tietoisesti vetämään henkeä kun huomaan että happi loppuu. Tämä on oire jälleen. Olen kylläkin vastapainoksi huomannut että kouristukset ja pakkoliikkeet ovat poissa. Kiitos abilify ja terapia! Tänään kyllä on ollut hermot tavallista kireämmällä jos joku asia ei onnistu.. Suorastaan vituttaa koko elämä jälleen,mutta ehkä illalla helpottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti