Niin.. Taas tämä tunne että pitää kirjoittaa ja pohtia elämää. Nyt siihen on hyvää aikaa kun päivälenkki on tehty ja ukkonen jyrisee taivaan kannella. Pohtia mitä? Mikä on pohtimisen arvoista? Pohdin siis pohtimista. Terapiassa olin eilen ja turhaltahan tuo tuntuu vieläkin. Minun muistini ei salli edistystä. Olen unohtanut 90%elämästäni ja aion avata sen saatun maailman lukemalla vanhoja päiväkirjojani. Voisin kirjoittaa ylös ajatuksia joita se herättää ja kertoa niistä terapeutilleni.. Ehkä se kiinnostaa häntä...?
Muuten elo jälleen kovin tasapainoista. Odotan rakasta kusipäätäni kotiin ja jännitän millä tuulella hän on? Kuinka monta on todellisuus "muutama olut" lauseen selitettyään minulle? Huomenna saan onneksi mennä kouluun vasta 12 maissa että mikäli joudun kestämään yöllistä herättelyä kännissä tai poistumaan asunnostamme pakoon niin saan nukkua siskolla muutaman tunnin. Varauduttava kaikkeen..
18:20
Taas tää steppaaminen ja kotona ahdistuminen alkaa.. Nyt vain tiedän mistä se johtuu. Luin päiväkirjaa vuodelta 2001-2002.. Olen ollut jo silloin hyvin tietoinen omasta vajavaisuudesta ja orastavasta sairaudestani. Kerron teksteissä toistuvasti kuinka äiti on hirviö,koulussa kiusataan ja koti on ahdistava koppi.. A-H-D-I-S-T-A-V-A koppi.. Apulanta laulaa "jotakin on pahasti rikki,enkä minä tiedä millä se korjataan" Tuo lause on niin osuva. Tuo lukeminen auttoi ymmärtämään sitä miksi minusta on tullut minä. Monta yksinäistä ja tuskaista vuotta ahdistavassa kodissa kanssa äidin joka on useasti kuvattu sanalla HIRVIÖ! No,todellakin hän on ollut hirviö. Ei äiti milloinkaan.. Nyt minun on todella vaikea suhtautua häneen tai välittää hänestä ja nyt kun muistan ja tiedän sen,millainen hän on ollut (puukottanut isää rintaan,yrittänyt myrkyttää minut) ja aina humalassa ja lääkkeissään.. Aina.. Siitä ajasta kun hän lopetti viinan juomisen en juurikaan muista mitään. Olen myös hukannut seuraavan päiväkirjani,mikä harmittaa minua syvästi. Luulin että ne kaikki ovat "mystic boxissa" jonne kerään päiväkirjat ja kaiken sen mikä muistuttaa minua jostain.. Nyt en hyvät lukijat tiedä mihin kukakin uskoo,mutta minä uskon itseeni ja omiin kokemuksiini. Minulla on jonkinlainen kyky aavistaa tulevaa. On ollut jo silloin pienenä. Olen kahdersti vaistoni ohjaamana saapunut kotiin 10 minuuttia ennen jonkun eläimen kuolemaa ja nyt kun muutama viikko takaperin näin unen kahdesta miehestä mersua korjaamassa joka tuli täysin toteen.. Kummallista,eikö vain? Ja kun minulle tehtiin 100 vuotta sitten julkaistun kirjan perusteella luonne analyysi,siellä kerrottiin että minun kaltaisillani (joutsen) on taipumus nähdä tulevaan. Sitä että miksi - en tiedä,mutta ilmeisesti tämä on vain yksi osa suurta kokonaisuutta. Palapeli alkaa hiljalleen saada palasia.
Kertokaa ja kommentoikaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti