Muistopäivänä..

Rakkaan Kikini kuolemasta on kulunut tänään kaksi vuotta.. Olen polttanut hänelle kynttilää koko aamun. Mielestäni on tärkeää muistaa rakkaimpiaan ja lähettää valoa taivaaseen. Kiki,olet aina mielessäni.

16:45

Ei hitto mikä olo.. Jatkuvaa tekstiviestisotaa rakkaimman kanssa joka ei pääty milloinkaan. Vittuilua puolin ja toisin enkä minä loukkaantuneena syvästi voi olla vastaamatta hänen syytöksiinsä. Mieleni on rikkinäinen,enkä ehjäksi sitä saa.. Näin olen kirjoittanut 11 vuotiaana päiväkirjaan ja luvannut jättää viestin itsemurhani jälkeen "kun ette vieneet lääkäriin". Itsemurhaa olen suunnitellut 11-13 vuotiaana jatkuvasti. Mikä lienee syy että istun vielä tässä ja hengitän epätasaisesti.. On niin vaikeaa jälleen lukea omaa tekstiään jonka tekohetkeä ei muista tai tunnista. Kuka olin silloin? Kuka olen nyt?  Ikuisuuskysymyksiä...
Olin siihen aikaan täysin riippuvainen eräästä henkilöstä jonka tunnen vieläkin. Maailmani mureni jos hän ei vastannut viestiini. Ihmisriippuvuus on ollut mielestäni jopa poikkeuksellisen voimakasta ja erikoista. Noh,minun taustallani en toisaalta yhtään ihmettele. Tiedän se etten saisi lukea päiväkirjojani ilman terapeutin läsnäoloa,mutta jokin sisäinen mielenkiinnon ääni on paljon paljon voimakkaampi kuin kokemuksen tuoma. Ja taas minä valitan täällä julkisesti kuinka ahdistaa ja samalla hyvin tiedän miksi.. Itseaiheutettua!

Tuntuu niin typerältä..