Niin.. Kelloni näyttää 8:10 kun aloitan tämän kirjoittamisen. Ja syy tälle että en jälleenkään saanut nukkua normaalia 10 tuntia on eläimet.. taas.. Rakkaani lähti seitsemään töihin ja jätti makuuhuoneen oven auki. Yksi yhnähdys riittää,yksi kyljen kääntö riittää ja show alkaa. Kissa ja koira valtaavat sängyn iloisina "hei äiti,joko sä heräät" ja minä avaan koirankuolaiset silmäni katsoakseni kissan pörröistä takapuolta.. Kiitoksia vaan,huokaan ja nousen ylös..
Tätä on jatkunut jo pitkään,varmaan kuukauden,kun kissamme oppi että ovea raapimalla sen saa auki lopulta. Ei auttanut odottaa tuntia sängyssä vessahädässä ja janossa kun raapiminen kuului,kuului,kuului ja kuului.. Ja koira.. Oppi hetkessä yhdistämään kissan raapimisen ja oven aukaisun. Siitä taivas repesi ja kissan raaputusta säestää ulvonta.. nyt olen siis väsynyt ja kiukkuinen.
Kaikki eläinihmiset sanovat,ettei ilman eläimiä voi elää. Olen myös erittäin eläinrakas,mutta tässä piinaavassa tilanteessa voisin olla julma. Tietenkään elämästäni ei tulisi mitään jos minulla ei olisi eläimiä. Tiedän sen,MUTTA elämästäni ei tule juurikaan mitään jos en saa piinaavaa yksin kotona olemista lyhennettyä muutamalla tunnilla unessa. Päivä kuluu huomattavasti nopeammin jos herään kymmeneltä.
Olen lopettanut tai tauottanut oman elämäni tutkiskelu- projektin. Liian tuskallista. Kävin jo hädässäni psykologin luona puhumassa ja hän sanoi "sinulla on poikkeuksellisen paha trauma"
Järkytyin hiukan. Torstaina on terapia. Ehkä silloin uskallan jatkaa..
Olemme tehneet rakkaani kanssa spimuksen,että olemme selvinpäin juhannukseen asti. Tämä tieto siitä, etten pääse baariin purkamaan ahdistustani, lisää huomattavasti tuskaa. Lääkitystäni nostettiin puolikkaasta kokonaiseen 15mg/vrk tasoon lähinnä tueksi yritykselleni. Pelkään epäonnistumista. Sillä se veisi loputkin luottamuksen rippeet meidän parisuhteestamme.
Parisuhde, niin.. Rakas on ollut selvinpäin kanssani nyt 6 vuorokautta. Ei riitaa,pientä äksyilyä vain. Ehkä tieto siitä että olen käyny lääkärissä ja psykologilla herätti hänessä jonkun kellon soimaan "kaikki ei olekaan hyvin" Tai sitten minä vain elätän edelleen turhaa haavekuvaa että hän joskus vielä kiinnostuisi siitä,mitä minun pääni sisällä oikein tapahtuu.. Suurin este parantumiselleni on hän,vaikkei hän sitä suostukaan ymmärtämään.
Yhdeksältä,tai vähän yli soitan sastamalan kuntaan ja kysyn töitä.. Lempäälän kunta on hylännyt minut. Olen ensikuun täysin tuloton, sillä olen kesälomalla jopa koulusta. Surkeat näkymän lompakossa ja verkkopankissa tulevat olemaan arkipäivää. Koiran eläinlääkäri rahat ovat jo hyvin kasaantumassa,enkä haluaisi ostaa niillä ruokaa. Jalka kun on edelleen epäkunnossa.
Mutta,tästä kaikesta huolimatta,hyvää päivänjatkoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti