Tuntemattomat tutut..

Olen tavannut ihmisen..taas,pitkästä aikaa. Hän pulpahti elämääni vuosien tauon jälkeen ja oli kuin olisimme tunteneet kokoajan. Minä en tiedä miten  suhtautua tilanteeseen sillä niin paljon on tapahtunut. Olen kasvanut ja kehittynyt sekä sairastunut sillä aikaa kun  emme olleet tekemisissä. Oli niin paljon kerrottavaa tavaomaisen "eipä juuri mitään kuulu" sijaan etten tiennyt mistä aloittaa. Noh,kerroin pikakelauksen muutaman vuoden ajalta ja kuten arvata saattaa , hän järkyttyi. Kysymysten tulva peitti minut alleen ja yritin vastata mahdollisuuksien mukaan. Olin hiestä märkä,vaikken tehnyt mitään muuta kuin istuin autossa. Tosin 30 asteen helle sai osansa myös aikaan. Vein hänet kotiin ja lupasin vielä jopa soitella. Tyhjä lupaus? Onko hän minun elämääni soveltuva palanen? Voinko minä valittaa  yksinäisyyttä jos minulla on jälleen uusi ystävä..? En,enkä aio. Aion nyt valittaa siitä kuinka olen jumissa kotona iltaan asti vain sen tähden ettei minulla ole rahaa. Laskuja olisi 600€ ja rahaa vajaa satanen. Mitään ei ole tulossa mistään. Ei palkkaa,ei opintotukea eikä sossunrahoja. Olen pikavippikierteessä ja pahasti vaikka olenkin sellaista tähänasti vastustanut.. Surullista menettää luottotiedot,surullista menettää kaikki tulevaisuuden suunnitelmat sen myötä. Minulla ei koskaan tule olemaan omaa taloa ja dobermannia.
Tuskin pääsen tänä kesänä festareille tai ratsastamaan, ja sen vuoksi tuskin pysyn kasassa henkisesti. Opintolaina on ainoa pakotieni tästä ja sitä päätöstä saa odottaa vielä useita päiviä eikä sekään ratkaise lopullista ongelmaani..
Olen syönyt nostetulla annoksella abilify 15mg nyt viikon ja oloni on alkanut muuttumaan. Tosin,en olisi milloinkaan halunnut tätä. Lääkärin tyhjät lupaukset siitä ettei näin tapahdu ja minun naiivi uskominen häntä. Perkele,tahdon elämäni takaisin!! Pitäisi vain valita toistuvien ahdistuskohtausten ja täydellisen flegmaattisuuden välillä. Kumpi vai kampi? Ahdistus on tiessään,mutta niin on kaikki muukin kiinnostuminen. Useasti mainitsemaani lappuun tulisi nyt kirjoittaa "lääkitty"  Niin paljon olisi kaikkea tekemistä,kuten aina. Edes musiikin tekeminen ei kiinnosta vaikka hainkin koskettimet lainaan armonkalliolta..

Allu koiran veriarvot olivat kunnossa,huoh,en olisi osannut lähteä tukemaan ystävääni jos olisi tullut hyvästien aika. Olen elämässäni sanonut hyvästit niin monelle rakkaalle,etten itkemättä edes kykene ajattelemaan asiaa. Luulin olevani vahva jo asian suhteen, mutta en ollutkaan.. Huomenna poltan kynttilän Kiki koiralle..

Tämä blogi on varmasti yksi suuri henkireikäni,mikäli näin asian voi ilmaista. Vaikka tänne kukaan ei mitään kommentoikaan enkä tiedä millaiset ihmiset tätä lukevat,on silti ihanaa kirjoittaa ajatuksiaan ylös. Lukukerrat vain lisääntyvät kymmenittäin päivittäin ja haut joiden myötä blogiini on eksytty muuttuvat yhä kummallisemmiksi.

Nyt alkoi se odotettu ukkonen.. Minä yksin kotona ja pauhaava ukkonen eivät sovi samaan kuvaan. Kuten olen kertonut, pelkään tuulta ja kovia ääniä tolkuttomasti. Pelottaa tietokoneiden puolesta. Ehkä otan ne seinästä siksi aikaa kun pahin myräkkä on. Läppärissäni on onneksi hyvä akku ja puhelimessani netti joten voin postailla kauhuani tänne.. Taivas pimeni ja linnut lakkasivat laulamasta. Minä poistun vaikka pleikkarin tai hyvän kirjan ääreen.

Kiitos ja näkemiin..

18:10
Palasin takaisin pää täynnä sanoja. Miten vaikeaa onkaan olla kohtelias myös tutuille ihmisille? Kiitos ja heihei voisivat pelastaa paljon monessa tilanteessa,mutta minä vain unohdan aina nuo kaksi mukavaa sanaa. Ja kun unohtamisesta on puhe,voisin kertoa kuinka vaikeaa ihmisen elämä kera dissosiaatiohäiriön kanssa voi olla.. Lähdin eilen ajelemaan ystäväni kanssa,piti käydä kaupassa takaisin tullessa. Unohdin.. Tulin matkalta mukaan sattuneen toisen kaverin kanssa meille hakemaan rikkinäinen ulkoinen kovalevy ja vein hänet kotiin,unohtaen kaupan jälleen. Tänään kävin palauttamassa autooni unohtuneet puhelimen ja vaikka mietin vielä takaisinpäin lähtiessäni että se KAUPPA niin en enään kotipihassa muistanut sitä. Rakas sai raivarit.. Hän huusi minulle kurkku suorana (anteeksi naapurit) kun kuulemma millään muulla ei ole mitään väliä kuin minulla itselläni (joka on sittain totta) ja niiin edelleen. Olin niin suutuksissa ja loukkaantunut että lähdin ovet paukkuen sinne kauppaan ja takaisin tullessani riita oli jo hellittänyt. Olisitte nähneet ilmeen kun tulin kotiin kauppakassin kanssa ja kysyin "Onko NYT hyvä?" ja hyvä oli.. Perkele,olen vieläkin hämmennyksissä kun ajattelen asiaa. Ja mitä siihen tulee että olen itsekeskeinen,se on osa tätä koko unohtelu ja sairastamis tarinaa..
Näin kertoo wikipedia

" Dissosiaatiohäiriöt ovat joukko mielenterveyden häiriöitä, jotka ovat seurausta vakavasta, usein pitkäaikaisesta lapsuusiän traumatisaatiosta. Niille on ominaista se, etteivät tunteet, ajatukset, aistimukset ja teot toimi yhteistyössä keskenään. Tämän seurauksena potilas saattaa olla muistamaton tekemisilleen, kokea vuorotellen itsensä tunnekylmäksi tai joutua ylivoimaisten tunteiden valtaan tai kokea selittämättömiä ruumiillisia oireita. Vakavissa dissosiaatiohäiriöissä potilaan identiteettikäsitys on häiriintynyt, ja hän voi jopa esiintyä useina eri henkilöinä (dissosiatiivinen identiteettihäiriö).

Että sillälailla.. Tunnekylmyys on liiankin tuttua enkä tiedä kuinka siihen pitäisi oikein reagoida JOS sen tunnistaa itsessään. Joskus taas liialliset tunneryöpyt (etenkin humalassa) ovat arkipäivää tämän nuorallatanssin ohjelmassa. Olen oletettua vakavammin sairas,sen alan ymmärtää vasta nyt.

Tunne joka tästä ymmärtämisestä tulee on suru. Olen surullinen siitä kuinka monet elämäni kamalimmat hetket olisivat olleet parempia ,mikäli olisin tiennyt kertoa esimerkiksi minua hakanneille miesystävilleni miksi minä olen niinkuin minä olen. Olen myös surullinen siitä että kukaan ei lapsuusajallani ole ymmärtänyt kuinka hirveässä hädässä olen elänyt päivästä toiseen katsellen juoppoa ja lääkeriippuvaista skitsofrenikkoa ja isää joka ei todellakaan ole persettään nostanut töiden lisäksi meidän eteen.. Ihmettelen kuinka siskoni on edelleen täysissä järjissään. Olen liian herkkä omaan elämääni..

Nyt tekee mieli lukea päiväkirjaa kun sain kirjoituksellani ahdistuksen esiin. Kiinnostaa hitosti se kuinka minä lopulta olen selvinnyt tästä kaikesta. Ehkä pari sivua voisi vilkaista.. Jatkan varmasti vielä kirjoittamista tänään.