tiistai 7. heinäkuuta 2015

Ei ole koiraa karvoihin katsominen..

Niimpä.. Koira on aina koira rodusta,iästä tai koosta riippumatta. Joko niistä pitää tai sitten ei pidä. Eniten halveksuntaa saavat minulta ns "rotufanaatikot" joiden silmissä ihmisarvo määräytyy omistamani koiran mukaan. Ääripäät puhuvat seläntakana ja jotkut sanovat/tekevät selväksi suoraan ettei vääränrotuisen koiran omistajalle ole heillä asiaa eikä omistajan asiat kiinnosta heitä. Typerää.. Ja vaikka koira olisi jotain tiettyä rotua,niin sen alkuperä ja muut koirasta riippumattomat asiat vaikuttavat silti. Dobermannini Kiki oli hyvä esimerkki (väärä kasvattaja) ja nyt kun minulla on kaksi sekarotuista,ei kukaan silloisista treenikavereista ole enään yhteydessä eikä ketään kiinnosta katsoa meidän tekemisiä kun kerran pari olen treeneissä käynyt.. Mikä näitä ihmisiä vaivaa??? 

Homppu on tullut vanhaksi.. Turkki harmaantuu,näkö on heikentynyt ja kuumat päivät se viettää omasta tahdostaan yksin sisällä. Huoli pojasta nostaa päätään ja mieleen juolahtaa väkisinkin "kauanko on aikaa vielä?" Vanhan koiran tarpeet täytyy ottaa huomioon. Kun näkö ja kunto  huononee riittävästi on kulkureittien oltava esteettömät ja lenkit koiran omaan tahtiin. Olihan minulla eetu,joka jaksoi 2v aiemmin todetusta syövästä huolimatta 13vuoden ikään ja olisi elänyt ainakin vuoden jos kasvain etujalassa ei olisi kipeytynyt. Kikin loppu tuli myös kivun tähden. Kannoin koiraani portaissa 2viikkoa kunnes luovutin..

No entäs minä?

Minä roikun sitkeästi elämänsyrjässä kiinni. On hyviä päiviä ja sitten niitä huonoja. Puita miehet tekivät talveksi ja autoin heitä muutamana päivänä. Iltaisin olin väsynyt,mutta tyytyväinen. Sain vihdoin todistaa kovin epäilevälle naapurillemme että kyllä minustakin on! Kovin vainoharhainen olen silti ja kuvittelen hurjan herkästi asioita joilla ei ole totuusperää.. Ärsyttävää. Huonoina päivinä makaan lamaantuneena ja ahdistuneena sohvalla pystymättä mihinkään. 
Välimuoto on nämä päivät kun pääni ei toimi. Puhe takeltelee kun ajatus ei kulje enkä ymmärrä kunnolla puhetta. Käsissä ei ole voimaa,tasapaino huononee ja tavarat putoilevat käsistä. Elokuussa aivokuviin,(löysin lääkärin joka uskoi!!!) josko se todellinen syy vihdoin löytyisi.. Olimme tänään Tuurin kyläkaupassa ja pysyttelin rakkaan lähellä jotta näkisin/tunnistaisin hänet ihmismassasta. Vitutus nousee heti kun ajattelenkin niitä ihmisiä jotka eivät usko/vähättelevät kuullessaan tästä.
 "En ole syyttä niin tyhmä kuin miltä vaikutan!!!!" 
Tänään jatkuu eilen aloittamani yläkerran uudelleen järjestely. Koirat tulevat makutuomareiksi :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti