keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tuttuakin tutumpaa..

"koira vinkuu,kissalla on kiima
minulla vain ahdistus joka pitkään riivaa."

Hiukan oma versio tuostakin legendaarisesta biisistä. Mutta kun fatktat on lyötävä tiskiin,en voi muuta edes laulaa. Eilisen makasin krapulassa,oli pakko sammuttaa viha ja katkera suru kossupaukuilla..jälleen.. Ja nyt taas,taas,taas ja taas ahdistaa. Otin juuri melatonin 3mg. Toinen yöllä jos ei uni ala tulla. Vaikutusaika on noin tunti,joskus enemmänkin,riippuu mielentilasta. Tahtoisin ottaa vahvempaa mömmöä joka vie jalat alta,mutta aamulla on päästävä ylös ja liikkeelle ajoissa kun menemme mummolaan. Sisko&kihlattu kävivät meillä ja oli hetkellisesti hauskaa,mutta kun talo hiljenee niin minä ahdistun. Miehellä on vatsatauti,sai ansionsa mukaan. Puhuimme jälleen ja tälläkertaa on pientä toivoa että tämä puhuminen auttaa,ainakin seuraavaan humalaan asti joka koittaa perjantaina. Viimeyön nukuin huonosti,kun kiimainen kissa naukui läpi yön. On myös ollut todella raskasta ja pelottavaa lähteä koiran kanssa ulos kun on ollut tuulinen päivä. Pelon iskiessä minuun koirasta katoaa korvat ja sitten se perässäseuraaja olen minä. Olen niin pettynyt itseeni,sillä luulin olevani taitava koirankouluttaja. Paskat..
Niin mitä uutta? eipä mitään. Sama vanha ystävä ahdistus pakottaa kirjoittamaan unilääkkeen vaikutusta odotellessa. Tunti on todella pitkä aika. Narskuti narskuti,kuuluu suusta ja olo on jälleen potkittu. 25.2 on lääkäriaika. Saan silloin todennäköisesti sellaisen lääkkeen joka auttaa hetkellisiin ja yllättäviin ahdistuskohtauksiin. Toinen vaihtoehto on lähteä sairaalahoitoon.. Melkein 3 viikkoa saa odottaa sitäkin ratkaisua ellen saa akuuttia psykoosia ennen sitä. Pelottava ajatus.
Petiin en voi mennä,sillä tiedän etten tee muuta kuin pyörin. Se taas häiritsee vierelläni makaavaa mieshekilöä niin että tunne  itseni elävältä haudatuksi jos yritän olla paikoilani. On kuuma,on tyyny huonosti,on sitä ja on tätä. Pakko liikkua kokoajan. Pakkoliikkeet ovat helpottaneet nyt kun lääkemääräni on taas noussut elimistössäni. On niin kummallista ajatella että olen nyt riippuvainen lääkityksestä vaikka yli kymmenen vuotta taistelin sitä vastaan. Peittelin oireita ja uskottelin kaiken johtuvat jostain muusta kuin sairaudesta. Totuus kun löi silmille,olin kuin vasarasta päähän saanut mulli.. Ja nyt janoan lisää ja lisää lääkkeitä jotta pystyisin elämään normaalielämää. "loratsepam on hyvä lääke" sanoo asiantunteva mieheni. Noh,sitä sitten. Ainakin googlesta löysin sivun jossa kerrotaan sen auttavan juuri ahdistukseen ja levottomuuteen.
Nyt jo alkaa väsyttää oikesti,mutta olen vielä hetken hereillä. Kerrotaan jostain muuta kuin omaa sisäistä paskaani.

Haaveeni seeprahiiristä olin jo heittämässä romukoppaan,kunnes löysin kaksi kasvattajaa. Kumpikaan ei ole vastannut sähköpostiini. Ihan meidän lähellä on yksi ihminen joka kasvattaa tavallisia hiiriä. Nekin ovat ihan suloisia,mutteivät silti täytä haavettani.. Tuntuu niin hirveältä ajatella että joutuisin luopumaan unelmastani.. En ole haaveillut mistään,mitä voisi saada, niin pitkään aikaan. Huono ominaisuus minussa on myös se,etten jaksa odottaa kun tahdon jotain.
Mutta ehkä vielä jonain päivänä...

maanantai 28. tammikuuta 2013

Aina samat virheet..

Minkä helvetin tähden elän vielä tässä parisuhteessa? Koska on se piste,etten yksinkertaisesti vain jaksa? Vai onko se mennyt ohi ja odotanko täydellistä romahtamista.. Kun toinen ei millään tavalla ota vakavasti sairastumistani eikä ymmärrä että minulla on vaikeaa. Kun samat aiheet,samat vittuilut ja samat surut pitää kaivaa esiin uudelleen ja uudelleen. Hän myönsi että pahoinpitelee minua henkisesti tahallaan. Siis AIVAN tahallaan. Ihan kuin ilmankin ei olisi tarpeeksi kestettävää jokapäiväisessä ahdistuksessani..

Tänään ei ole juurikaan ehtinyt ahdistaa paitsi psykologin luona joka oli kanssani samaa mieltä siitä,että mikäli en saa lääkemäärääni nostettua tarpeeksi nopeasti tarpeeksi korkealle,on minun mentävä osastolle/niemeen. Tarvitsen apua,jotta kestän tämän parisuhteen. Juuri nyt ei ole minkäänlaista mahdollisuutta mennä muualle asumaan. Ei sitten mitään..

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hiirikuume..

Vaikka Siljan poismenosta on kulunut vain vähän aika,on seeprahiiriä kohtaa polttava kuumeeni nyt roihuavassa liekissä. Suloset raitapaidat <3 Huomenna eläinliikkeisiin kyselemään milloin mahdollisesti voisin saada sellaisia. Hiiristähän en tiedä juurikaan mitään ja luinkin hoito-ohjeita illalla tunnin. Monta päivää jatkunut naljailu rakkaani kanssa roihahti eilen riidaksi ja olin jo pakkailemassa tavaroita jotta pääsisin muutamaksi päiväksi pois. Ahdisti ja vitutti niin paljon,että luulin jo pääni hajoavan lopullisesti. Saimme kuitenkin asiat jälleen kerran puhuttua halki ja nyt on kaikki hyvin..hetkellisesti.. Toivon niin sydämeni pohjasta että elämäni täällä kotona olisi mahdollista. Huomenna on psykologi,saan taas purkaa sydäntäni hänelle. Täläkertaa aion thdä sen kunnolla..

lauantai 26. tammikuuta 2013

Ja taas kerran..

Oloni on jälleen varsin epämukava. Nämä päivät Siljan poismenon jälkeen ovat olleet liiankin viinanhuuruisia enkä ole saanut mitään muuta kuin tuhoa,tuhoa ja tuhoa aikaan. Parisuhteeni on vaakalaudalla,ystävyyssuhteet kärsivät kovasti,paitsi parhaimman ystäväni kanssa olen seikkaillut pitkin poikin kaupunkia..Hänestäkin olen löytänyt niin valtavasti uusia puolia jotka ovat pysyneet piilossa yli 10 vuotta,enkä osaa suhtautua enää..
 Viimepäivät olen viettänyt krapulassa kotona makoillen ja kaupungilla bailaten enkä voi sanoa että tunne  itseni nyt millään tavalla hyväksi. Konkurssi iskee,sillä halpoja nuo reissuni eivät ole olleet ja jopa isä soittaa(harvinaisuus) ja kyselee milloin minusta kuulee jotain..? Tunnen silloin hylänneeni koko muun maailman..
Toinen ongelma on lääkitys. Abilify 7mg pitäisi ottaa päivittäin,mutta sairaanhoitaja mieheni sanoi että niinä päivinä kun tiedän lähteväni juomaan,pitää jättää lääke ottamatta. Olen totellut häntä karmivin seurauksin. Ensimmäisenä  hirveä jatkuva nälkä, Voisin syödä koko maailman.Tämä johtuu lääkepitoisuuden laskusta ja noususta elimistössäni. Ainoa hetki kun en narskuta hampaitani,on silloin kun syön..
  Toisena voimakkaammaat ahdistus/pelkokohtaukset sekä harhaluulot. Tänä aamuna heräsin ja olin jälleen varma että minua tarkkaillaan. Tämä luulo meni lääkityksen mukana lähestulkoon pois. Tai oikeastaan vain sisätiloissa olen pystynyt olemaan rauhassa enkä ole nykyisessä asunnossa etsinyt valvontakameroita. Ulkona ollessa ja varsinkin keskustassa,olen harhani kourissa ja etsin vaihtoehtoisia reittejä(paitsi humalassa) joilla ei kulje niin montaa ihmistä joita pitää paeta.. Kummallistahan tästä tekee se,että ymmärrän täysin miten typerää käytökseni on,ja yritänkin jatkuvasti taistella sitä vastaan epäonnistuen jokainen kerta.
 Joskus olen niin uupunut,etten enään jaksa vaan annan psyykkeeni vetää minua kuin pässiä narussa.

Tuntuu siltä että olen antanut itseni pois. Hallintakeskusksessa ei ole "omaa väkeä" vaan joku vieraampi voima tekee siellä temppujaan. Se toinen persoona jota minä vihaan yli kaiken. Kummallista on se,ettei minulla epäillä olevan skitsofreniaa vaikka olen myöntänyt eläväni kaksoiselämää tavallaan,että minussa on se toinen persoona joka aiheuttaa suurimman osan elämäni ongelmista ja tekee minut hulluksi. Sairaita,siis todella sairaita ajatuksia tulvii toisinaan päähäni enkä saa sitä virtaa loppumaan. Silloin on pakko valehdella,teeskennellä ja yrittää vain hymyillä kauniisti ulospäin.. Vaikeaa.. Tuntuu taas siltä että olisi hyvä päästä hetkeksi pois tästä maailmasta jossa tarvitsee peitellä käytöstään ja hillitä&hallita olemustaan. Ajatus sairaalasta ja luvasta olla 3 viikkoa hullu tuntuu minusta lomalta havajilla. En tietenkään kehtaa kertoa ajatuksistani kenellekään. Kukaan kun ei tiedä totuutta minun elämästäni. Häpeän niin paljon jostain käsittämättömästä syystä kertoa pakkoliikkeistä ja kaikesta muusta. Silloin kun tapaan psykologini,unohdan kaiken tärkeän josta minun pitää puua. Mistä tahdon puhua. Hänen silmiensä alla jähmetyn ja pääni tyhjenee. Heti kun astun huoneesta ulos,kaikki tulvii takaisin mieleeni ja käynnin hyöty on täysi nolla. Miten hän voisi hoitaa minua jos hän ei tiedä puoliakaan ongelmistani..?

Laitan tähän vielä kuvan,joka tuli minua yllättäen vastaan.. Siinä se on,silmieni edessä.


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tunteet..

Olen niin surusta turta. Ikävöin. Kuka lohduttaisi minua?
 Olen itkenyt monta kyyneltä,muistellut menneitä aikoja.
 Aikoja kun hän vielä oli minun luonani.
Sydämeni hakkaa kysyen "missä hän on"
 Enkä osaa vastata kuin että sateenkaaren toisella puolen.
Siellä,missä rauha on maan päällä
ja kaikkien jääneiden kaipaus,loistaa tuhantena aurinkona..


Siivosin juuri häkin pois,ja itku yllätti minut täysin. Suru musertaa rintani jälleen sirpaleiksi.Yritän parhaani mukaan olla vahva,mutta en oikein tiedä miten. Menetinhän minä ystävän.
 Onhan minullakin oikeus surra...




tiistai 22. tammikuuta 2013

R.I.P

"Niin se kuolema tiellä käy.
Ei vilahdustakaan siitä näy.
Vie mukanaan rakkaimmat
jättää kyyneleet kaipaavat"

Rakas pieni Silja hamsterini lähti vihdoin viimeiselle matkalleen..
 Kyyneleet ovat pinnassa ja suru repii sisuksia.

Ei otsikkoa..

Kävimpä taas psykologilla. Tälläkertaa puhuimme minun mies menneisyydestäni ja edellisistä parisuhteista. Olen saanut matkani varrella niin monenlaista käsittelyä ja elämää miesten osalta että ajatellessani syvemmin,alkaa jopa pelottaa. Minua on kohdeltu väärin ja olen elänyt suhteissa jotka ovat olleet pelkkää henkistä/fyysistä väkivaltaa. Nyt kun olen kohdannut jälleen uuden rakkauden,nuo huonot ajat ovat onnekseni vain pala historiaani.. Olen kasvanut ja kehittynyt ihmisenä,ehkä hiukan vääräänkin suuntaan,mutta uskon että suunta korjaantuu kunhan opin vain olemaan minä itse,eikä kenenkään alainen.. Aikaisemmin suhteissa ongelmani ovat johtuneet liian heikosta itsetunnosta ja padotuista tunteista jotka sitten aikanaan räjähtävät silmille(varsinkin humalassa) ja puuttuvasta itsekontrollista. Nyt pystyn miettimään sanojani etukäteen myös vihaisena ja humalassa. Toisinaan tunnen yhä,että kannan selässäni pahaa karmaa ja pilaan itse sillä kaikki suhteeni. Pelottaa se,että jos tuleekin se päivä kun nykyinen rakkaani vetäiseekin minua turpaan? Tuskin sen jälkeen enään uskoisin rakkauteen.. Onko minulla mahdollisuus vapautu peloistani jonäin päivänä?
Terapeutin etsintä on alkanut huonosti,sillä kaikilla joille olen lähettänyt s-postia on liian kiire auttaa minua. Tahtoisin niin päästä puhumaan jollekin joka on erikoistunut juuri minun oireisiini ja ongelmiini. Tuntuu siltä etten uskalla kaikkea kertoe edes psykologilleni. Tämä suhde asiakin oli tavallan uusi aluevaltaus. Tuntuu niin typerältä kun tietää hänen lähtevän kuukausiksi pois ja minulle tuntematon ihminen yrittää jatkaa hänen kanssaan syntyneestä luottamuksesta. Tästä voi tulla katastrofi..

maanantai 21. tammikuuta 2013

Yksin tylsyydessäni..

Miksi minun elämäni on tylsää? Olenko vain keskeneräisten asioiden keskellä kykenemättä päättää mitä tehdä seuraavaksi? kanavatyöstä loppuivat langat,en voi jatkaa sitä ja palapelin tekeminen ei onnistu huonon näön takia. En erota 3D paloja toisitaan jotta tekeminen tuntuisi mahdolliselta ja mielekkäältä. Kudon myös,mutta "työ" ei valmistu varmaan koskaan sillä en edes tiedä mikä siitä tulee.. Päiväni kuluvat samalla kaavalla ja josain välissä aina tulee ahdistus..ainainen,ikuinen ystävä. Tahtoisin kirjoittaa sähköpostia psykoterapeutille jotta voisin saada edes sen asian eteenpäin,mutta yksin sopivan tekstin kirjoittaminen on tuntunut jotenkin mahdottomalta. Miksi? Ehkä siksi että en tiedä mikä minua vaivaa? Dissosiaatiohäiriö nyt ainakin vaikkei psykologini olekaan sitä suoraan sanonut. Hän ei sano juuri mitään suoraan. Odotan huomista kuin kuuta nousevaa..

Kello on vasta puoli 12 eikä minulla ole mitään tekemistä. Kauppaan pitäisi mennä,mutta auto on jäässä.. Kävelymatkahan tuohon on,mutta väsyttää vielä niin paljon etten kyllä jaksaisi millään kävellä. Ihan turhaahan on riipaista auto alle 2km matkan tähden ja käynnistää se sieltä kaupan pihaltakin kylmänä,ellen sitten lähde kauemman isompaan kauppaan. Olen huomannut syöväni suruun. Kai se on jokin tapa sitten kestää tätä tylsyyttä ja kurjuutta yksin kotona ja estää ahdistuksen alkaminen..? Taidan ummistaa kuitenkin silmäni vielä hetkeksi.. Niin on parempi.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Aikaisin..

Olen ollut hereillä jo puoli kuudesta asti. Heräsin johonkin kummalliseen tunteeseen joka ilmeisesti liittyi  viimeisimpään uneen. Kulta heräsi hiukan myöhemmin ja lähti töihin enkä saanut enään yrityksestä huolimatta unta. Yritin saada kiinni ajatusta joka heräsi lukiessani psykologin tekemiä yhteenvetoja tai epikriisejäni lukemalla niitä uudelleen,mutta en onnistunut. Asia oli kuitenkin niin tärkeä että sen unohtuminen on jäänyt vaivaamaan minua. Odotan niin innolla tiistaita että pääsen jälleen psykologini luo. Ehkä tuo ajatus tulee siellä takaisin..

Minuun on iskenyt kummallinen pakkoliike. Pakko kouristella lihaksia. Sanoin aiemmin että olen valmis sairaalahoitoon mikäli pakkoliikkeet palaavat ja nyt näyttää siltä. Rakkain oli toissapäivänä kanssani samaa mieltä ,täysin kylläkään tietämättä sitä. Hänelle puhumisen yltyvistä oireistani olen lopettanut.. Odotan tiistaita myös sen tähden jotta minulla olisi joku jolle kertoa,mikäli uskallan.. Epäilen kyllä vahvasti etten uskalla.


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Hyväpäivä..

Aiemmissa kirjoituksissani olen pohtinut sitä,että mikä on kun hyvänä päivänä ei tule kirjoitettua ja sen myötä tämä blogi on niin surullinen ja ahdistunut..
 Nyt on hyvä päivä!! Olin aamulla pitkään hereillä vällyjen välissä ja elukat hyppivät siinä ympärillä pakottaen minut nousemaan.Rakas oli jo ollut tunteja töissä,eikä pakkaslikematkaan näyttäneet pahalta. Sain juoda kahvini rauhassa ennen aamulenkkiä jonka suoritin tälläkertaa autolla ylöjärvelle metsään. Tarvoimme siellä metsäpolkuja pitkin ja poikin kunnes alkoi koiraa väsyttää,lyhytjalkainen kun on. Ei muuta kuin kaupan kautta kotiin ja nyt istun tässä varsin tyytyväisenä elämääni.. Tänään..

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kyllä ,muttei sittenkään..

Ei helvata. Nyt vituttaa.. Tänään piti olla se viikon odottamani palkkapäivä,mutta kukas olikaan katsonut väärin? Nyt olen niin raivoissani ja turhautunut että oli pakko laittaa koira ulos jotten pelottaisi sitä. En kestä edes ajatella uutta päivää ilman autoa näiden kahden helvetillisen päivän jälkeen. Nyt itkettää ja minuutit tuntuvat tuneilta. Minä saatanan typerä ämmä.. Suunnittelin jo tuossa aamulla kuinka menen bussilla ja haen sen auton jolla pääsee kunnolla ruokakauppaan ja saisin kerrankin jotain kunnollista ruokaa ,mutta nyt on edelleen näkkileivät ainoa ruoka tässä taloudessa. Teinhän minä viimeisillä 10 eurolla kyllä kanaa ja riisiä,mutta sitä tuli niin vähän ettei se riittänyt edes iltaan.. Järkyttävä nälkä..

maanantai 14. tammikuuta 2013

Blaah..

Varsin tunteeton olotila. Ei jaksa hymyillä eikä itkeä. Tahtoisin kotiin olemaan rauhassa,mutta joki näkymätön voima pidättelee minua.. Tarvitsee lähteä,tarvitsee jäädä.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

3001

3000 lukukerran rajapyykki rikottu. Wau. Onkin siis aika ruokia teitä hyvät lukijat..

Kävin toissapäivänä psykologilla jälleen. Paha karmani jatkuu hoitohenkilöiden kanssa,sillä nyt jää hänkin 3kk:n sairaslomalle jonkun leikkauksen vuoksi.. Olin kuin ällikällä lyöty(mitä tuo ikinä tarkoittaakaan) ja tuijotin häntä muutaman sekunnin ajattelematta mitään. Hämmennyin kysymyksestä "mitä sä ajattelet?"ja meni pasmat sekaisin.. Nyt kun olen joutunut miettimään asiaa,tottakai se tuntuu hirveältä. Ensin kävin TAYS:sin akuutissa jossa oli maailman ihanin ihminen,sitten psykologille ja nyt vaihtuu psykologi jonka jälkeen alkaa psykoterapia. Terapeutin saaminen kestää kuulemma muutaman kuukauden. Tarvitsee lähetellä sähköpostia tampereen alueen terapeuttirekisteristä löytyville henkilöille. Minähän en pysty soittamaan puhelimella,se on varma asia. Sanat taertuvat kurkkuun ja änkytys alkaa kun joudun soittamaan tuntemattomille ihmisille. Ainainen ajatus "mitähän tuo ajattelee?" saa minut jäätymään.

Kävin tänään luistelemassa,en ole kahteen voteen luistellut kertaakaan ja nytkin olin ehkä 20minuuttia kunnes totesin,ettei tästä tule mitään. Kävin myös naapurilla kahvilla,mutta hekin olivat niin masentuneita ettei siitäkään ollut apua hiljalleen voimistuvaan ahdistukseen. Jotenkin tuntuu etten saa mistään kiinni. On kanavatyö,on palapeli on kaikkea tekemistä vaikka muille jakaa,mutta kaikki on jälleen pysähtynyt vain sen vuoksi etten usko pystyväni tekemään tarpeeksi hienoa jälkeä. Miksi tarvitsee? No jotta tuntisin itseni joksikin muuksi kuin ainaiseksi luuseriksi. Syön aamulääkkeen joka sekään ei enään vaikuta olotilaani,koska olen jo ahdistunut. Lääkemäärä on nyt 7,5mg ja sitä nostetaan kunhan saan helmikuussa(vasta) lääkärille ajan. Omalääkäriä en voi vaivata koska psykolääkitys ei ole hänelle niin tuttua että hän osaisi arvioida noston määrää ja vaikutusta.. Yksin täällä narskutan hampaita ja murehdin olemattoman pieniä asioita. Minua häiritsee jopa puhevikani(rrr) joka on pahentunut jostain kumman syystä viimeaikoina. Kumpa kulta tulisi jo kotiin. Hänen läsnäolonsa korjaa paljon,tai sitten pahentaa tilannetta. Narskuti narskuti,en voi lopettaa.. Kaiken lisäksi on toisinaan pakkoliikkeiden tavoin jännitettävä lihaksia. Minulla on ollut nuorempana(14) vakavia pakkoliikkeitä. En tahdo niitä enään koskaan.

Join eilen 4 olutta siskoni ja hänen kihlattunsa kanssa. Onkohan se syy olooni? vai oliko sekin vain seuraus siitä että olen ollut muutaman päivän jotenkin alakuloinen ja masentunut. Vai kasvipohjaisesta "lääkkeestä"kö tämä johtuu. Veressä tuo aine ainakin on 3 viikkoa uusimpien tutkimusten mukaan. Olen niin idiootti kun tarvitsee poltella. Tiedän että seuraava päivä tulee aina olemaan helvettiä. Muutaman tunnin euforiasta sa maksaa kalliisti.. Tuntuu siltä että olen jotenkin luovuttanut elämäni ohjat pois. Etten enään hallitse mitään mitä minulle tapahtuu. Voi kun olisi joku jolle voisi tämän kaiken kertoa  kasvokkain ja joka ymmärtäisi minua paremmin kuin minä itse.. Psykologillekaan en voi soittaa,en tunne häntä niin hyvin ja nyt on sunnuntai.. Niin pitkä ja raskas sunnuntai.

17:10 jatkuu..

Käulta tuli kotiin niin pitlkältä tuntuneen odottelun ja edistymättömältä tuntuvan kutomisen jälkeen. Asiat selkiytyivät kun puhuin hänen kanssaan. Fiilis hiukan koheni,mutta silti vituttaa ja masentaa. Tunne itseni niin turhaksi ja muutenkin potkituksi. Se on ainoa tunne jolla on jotenkin totuuspohja,sillämihähän olen tällainen maailman potkima tyyppi. Kulta sanoi jälleen ne viisaat sanat "ota itsellesi hetkeen sopivia tavoitteita" ja minähän teen niin. Seuraava tavoite on selviytyä tästä päivästä. Siis selvinpäin ja järjissään vaikka järki on se mystinen asia joka tuntuu aina välillä salaperäisesti katoavan vieden arviointikyvyn mukanaan.

tällähetkellä päällimmäinen tunnetila on turhautuminen. Fiilis kohosi sen verran että alkoi pännniä koko masennus ja ahdistus. Tahtoisin niin kyetä hallitsemaan itseäni henkisellä tasolla ja kyetä löytämään ne asiat jotka piristäisivät synkimpinä hetkinä. Mikä on kun en pysty siihen. Muistan vielä niin selkeästi sen hyvän pari päivää kun pystyin ja tahdoinkin suunnitella elämääni jopa ensi kesään saakka ja nyt tämän päivän selättäminen tuntuu niin kaukaiselta haaveelta. Ärsyttää kun tämä kaikki pitää kirjoittaa julkisesti,mutta se on ainoa keinoni purkaa itseäni näin kun päiväkirjan esiinkaivaminen tuntuu mahdottomalta.. Saan jotain kicsejä siitä kun tiedän että joku jakaa pahat ja hyvät päiväni. Onko niitä hyviä päiviä? Kirjoitanko minä hyvinä päivinä? En ainakaan muista.. Otin propralin,sillä stressi ja ahdistus sai sydämeni hakkaamaan epätahtiin. En olekaan tarvinnut sydänlääkettä pitkään aikaan.
Kulta oli myös sitä mieltä että tämä johtuu tämän ja edellisen viikon tapahtumista.. Töissä kuollut lehmä ja hajonnut auto sekä muutama pilvenkatkuinen(kin) kännipäivä ovat saattaneet pääni tähän varsin epätoivottuun lopputulokseen. Kärsitään siitä nyt.. Niin,kärsitään oikein kunnolla..

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pakottava tarve..

Nyt on pakko kirjoittaa. Anteeksi kirjoitusvirheet,mutta olen humalassa. Jotenkin niin synkkä,yksinäinen,masentunut ja kurja olo ettei tästä selviä kuin kirjoittamalla tai kuolemalla. Tuntuu sitä ettei tältä jatkuvalta hikottelulta saa edes kirjoitettua sitä mitä mielessä on. Siksi laitankin vain yhden biisin sanat tähän


Take me down to the river bend,
Take me down to the fighting end,
Wash the poison from off my skin
Show me how to be whole again

Fly me up on a silver wing
Past the black where the sirens sing
Warm me up in a nova's glow
And drop me down to the dream below

(Chorus)
Cause I'm only a crack in this castle of glass
Hardly anything there for you to see.
For you to see

Bring me home in a blinding dream
Through the secrets that I have seen
Wash the sorrow from off my skin
And show me how to be whole again

(Chorus)
Cause I'm only a crack in this castle of glass
Hardly anything there for you to see.
For you to see

(Bridge)
Cause I'm only a crack in this castle of glass
Hardly anything else I need to be

(Chorus)
Cause I'm only a crack in this castle of glass
Hardly anything there for you to see.
For you to see
For you to see