Ei mitää mitä kirjoittaa??

Nämä päivät tässä ovat menneet töitä tehdessä ja työvuorojen välissä leväten.. Kummallisia/poikkeavia tunnetiloja ei ole ilmennyt ja elämäni on ollut muutenkin kovin tasapainoista noin henkisellä puolella. Ei siis ole ilmennyt syytä kirjoittaa.. Tänään on psykologi puoli yhdeltä. Olen lisäksi luvannu ostaa vanhemmilleni ja siskolleni uudenvuoden lahjat,mutta ei ole kylläkään mitään hajua siitä mitä noiden lahjojen pitäisi olla..?  Siskolle varmaankin joku pyyhe kivalla textillä ja isälle joku autoihin liittyvä. Joululahjojen ostopäiväksi olin varannut 23. päivä sunnuntain,mutta jouduinkin olemaan sen töissä joten lupasin sitten hankkia uuden vuoden lahjat.. Miksi luvata mitään minkä tietää epäonnistuvan.,? On sellainen olo ettei tästä tule mitään kun kaikki pitää jättää aivan viime tinkaan. Paha tapa,mutta pahempi oppia pois.

Nyt täytyy aloittaa lähtövalmistelut. Nyt voi kommentoida anonyymisti jos haluaa..

Yön pimeimmät tunnit..

Jaahans,olisi taas työaamu. Jälleen painajaisten täyteisen yön jälkeen onkin niin virkistävää nousta,laittaa auto lämpiämään,juoda kahvia ja lähteä tuonne lumeen kurvailemaan. Kiitos ei.. Työssä tapahtuvat virheet piinaavat minua ja kun emäntä ei vastannut tekstiviestiini,oli se unessa merkki siitä että hän on minulle vihainen koska olen pilannut heidän maidot.  Niin piinaavaa ja painostavaa kunnes herää ja huomaan olevani yksin sängyssä. Pakko nousta ylös hakemaan lohdutusta.. :-/  Heräilin yön aikana muutenkin moneen kertaan. Melatoniini ei anna minulle rauhallista yöunta ja ketipinor vetää jalat alta. Vaihtoehtoja? En edes tiedä kuka minun lääkityksestäni vastaa tällä hetkellä.. UV aattona on psykologi,täytyy ottaa selvää.

Töihin paikkailemaan tapahtumattomia virheitä..

Tunteellinen työntekijä..

Eilen oli elämäni rankin työaamu. Tulin navettaan ja yksi vasta poikinut vanha lehmä teki kuolemaa paikallaan. Soitin tietenkin emännälle joka totesi "jaahasmse menee siitä sitten" ja jatkoi uniaan. Minä herkkyyden ja tunteellisuuden  ääripää olin pasmat sekaisin ja koko aamunavetan joutui pyyhkimään silmäkulmia ja niistämään.
 Oli todella rankkaa katsella kuolevaa eläintä aivan vierestä. Eläinten kuolemat ja kuolema ylipäätään saa minussa voimakkaan reaktuion aikaiseksi vaikka koitan itselleni selittää "se nyt vaan on niin ja näitä sattuu" Niin,minuun sattuu.. Onneksi isäntä lopetti kärsivän lehmän ja oli saanu raadon pois navetasta ennen minun saapumistani iltalypsylle. Aamulla oli muutenkin niin erilaista. Yleensä lehmät ammuvat ja liikehtivät niin että jostain kuuluu aina joku ääni,mutta nyt oli sanoisinko kuoleman hiljaista. Jokainen vain seisoi hiljaa paikallaan ja kaksi kuolevan vierustoveria makasivat lohduttomina nuoleskellen välillä.
Pitää vain ajatella että Tiuhti lehmä antoi henkensä vasikan edestä.
 Kohta täytyy lähe taas..


 "jotta toinen saa elää"

Fiilismusiikki..

Kuinka musiikki saakin ihmiset tuntemaan jotain? Aivan käsittämättömiä tunnetiloja nousee esiin ja muistoja niiden mukana tuomaan oman lisänsä fiiliksiin. Autoillessani en yleensä kuuntele musiikkia juuri tästä syystä,sillä kuten tunnettua,olen herkkä tuntemaan ja arvaamaton sen suhteen. Itkupotkukohtaus ratissa ei käsittääkseni ole toivottavaa..? Ajaessa tunteet pidetään kurissa ja sitten taas "saa" olla ailahteleva. Vapaus? ei,ei ole..  Linkin park Castle of glass biisi on juuri nyt aiheuttanu tarpeen kirjoittaa.

Tunnen itseni jälleen pettyneeksi ja potkituksi ilman syytä.. Ehkä joku muu tunne yrittää päästä läpi sekoittumalla pettymykseen minun harhailevassa päässäni. Olen juonut tänään litran kahvia joka sekään ei ole hyväksi. Näin yllättäen tulleelle vapaapäivälle ei oikein keksi täyttöä joten kävin armonkalliolla äidin luona. Kerrankin oli mukavaa. Pelasimme korttia ja puhuimme kaikesta kevyestä.  Kävin myös tapaamassa nopeasti yhtä kaveriani. Tai oikeastaan hänet voi luokitella melkein jo ystäväksi. Erittäin pitkäaikainen kaveri/ystävä. Ystävyydelle on omat rajansa jotka ovat minulla täydellisen tarkat ja ehdottomat.Minulla on tasan yksi ystävä.. Kirsi <3  

On niin pirun tunteellinen olo että tarvitsee kai tarttua kitaraan ja yrittää keksiä biisi. Psykologikin pyysi tuomaan sanoituksia näytille. Julkaisukelpoisia biisejä ei ole kuin muutama.. Laulan autoillessani myös paljon,mutta ne laulut aina unohtuvat ellen saa kirjoitettua ylös määränpäässä tai tallennettua puhelimen äänimuistioon matkalla. Ärsyttää jokainen kerta kun huomaan unohtavani jotain. Minua siis ärsyttää jatkuvasti ja vähän väliä. Ärsyttävää on myös se,että sain tietää syyn tähän kaikkeen vasta nyt. Enhän pohtinutkaan tätä kuin vaivaiset 13 vuotta saamatta mitään hyvää syytä aikaisesi. Unohdin sitten tunteellisuudessani tänään juuri mainitsemani parhaan ystävän joka odotti kyytiä paikasta A paikkaan B. Kuinkahan monta kertaa hän vielä katsoo läpi sormien?  Koska unohdan jotain TODELLA tärkeää kuten keittolevyn päälle lähtiessäni tunteiden vallassa ulos? Tämä kirjoitus kyllä voi johtaa tarkastuspakkoon jokainen kerta ennen uloslähtöä joka taas johtaa hulluuteen.
 Käytännön esimerkkejä elämästä :
 Yksi kaunis työaamu meinasin revetä pelihousuistani ja huitaista jopa koiraa(seuraa jatkuvasti perässä) kun työhousut olivat kadonneet yön aikana. Olin jättänyt työvaatteet pinoon eteiseen ja kaikki muu löytyi siitä paitsi toppahousut. Oli olevinaan kiire ja kaikki kesken(kahvi) ja etsinnästä huolimatta en nähnyt niitä missään. Kuten yleensäkin etsiessäni jotain mystisesti kadonnutta ajattelin "tää ei voi olla enään todellista" ja siitä seurasi turhautuminen kiertäessäni samaa kehää asunnossa etsien ja etsien. Toisien housujen valitseminen oli siinä hetkessä mahdoton ajatus,mutta pakkotilanteen edessä ja turhautuneena ankaran vitutuksen alaisena vetäisin ensimmäiset vastaantulleet jalkaani ja lähdin töihin.

Eräänä toisena aamuna etsin kahvikuppia joka oli siirretty sen tavanomaiselta paikalta tiskipöydältä. Etsin ja etsin kunnes taas sama tunnesarja turhautuminen,ärsyyntyminen/vitutus. Kun pysähdyin,rauhotin itseni ja lopetin etsimisen,kahvikuppi ilmestyi nakökenttääni siltä samaiselta tiskipöydältä jossa se ei hetkeä aikaisemnmin mukamas ollut.. Oletteko kuulleet sanontaa"silmittömänä/sokeana raivosta" Muokkaan sitä raivoa sanaan vitutus. Kuvaa paremmin.

Onko liioiteltua edelleen sanoa että toisinaan pelkään itseäni? Jos meinaan satuttaa minulle maailman tärkeintä otusta,onko tilanteeni vakavasti otettavissa? Tahtoisin psykoterapiaan nopealla aikataululla vaikka en tiedä auttaako se mitään..?  Olen jälleen ymmärtänyt olevani siinä pisteessä etten hallitse tunteitani juuri ollenkaan. Töissä se on pakollista enkä siellä menetä hermoani kovin herkästi sillä useimmiten huutaminen ei auta mitään. Eräskin lehmä pudotti lypsykoneen kahdesti vaikka komensin sitä kuuluvasti ja toisen kerran jälkeen kun olin naama punaisena tulossa kohti ja teki mieli räjähtää sain ajatukseni radalle "ei se mitään auta" ja laitoin tyynen rauhallisen näköisesti(totuus on toisenlainen) koneen takaisin kiinni ja seisoin lehmän vieressä koko loppulypsyn.. Perkele,että kehtasikin. Varsin hyvin tietävät ettei konetta potkita..

Mitä vielä? Ei kai mitään.. Jatkuu seuraavassa jaksossa..

Aamunavetta..

Pääsin kerrankin ajoissa pois aamulla. Vielä olisi ilta tehtävänä ennenkö pääsee nukkumaan.. Väsyttää sitten ihan riittävästi jotta voisin ajatella selekästi(hmm,onko se yleensäkään mahd?)  Pientä säätöä tässä päivässä,auto oli hitsattavana ja kun tulin kotiin piti äkkiä juoda kuppi teetä ja lähteä hakemaan sitä. Minulla on isän auto alla josta en tykkää yhtään. Oma auto tuntuu niin omalta ja sen ohjaaminen käy leikiten kun tietää perstuntumalta heti miten auto käyttäytyy. Sain eiliseen ahdistusta aiheuttaneeseen paperiin muutaman rivin. Haluaisin täyttää sitä,mutta en tahdo että rakkain näkee sen.. Jostain kumman syystä. Nolostun joka kerta kun hän nykyään mainitsee minun sairauteni ja ongelmani,vaikka usein toivon että saisin hänelle purkaa olojani. Päässä soi vain hänen sanansa "ei ole minun asiani" hmm,vaisniin.

 Minkälainen nimi annetaan tunteelle siitä kun on saavuttanut jotain? Ylpeys kuulostaa liioitellulta..

Tyhjä paperi..

Psykologi antoi minulle kotiin kolme kappaletta papereita joissa on osiot
1 Tunne  2 Tilanne  3 Ajatukset.
Ei sitten harmainta hajua mitä siihen pitäisi kirjoittaa,tai mikä tunne on senverran poikkeava että se on huomionarvoinen. Noh,pelko. Minähän pelkään kaikkea.. Pimeää,tuulta,yksinäisyyttä ja välillä jopa itseäni. Koiran lenkitys on hankalaa näin pimeimpään aikaan vuodesta ku tarvitsee kulkea pitkin valoisia katuja. Onko jatkuva tunne seuraamisesta laskettavissa tähän? Jatkuva ahdistus on myös tunne,mutta kuinka jatkuvan voi kirjoittaa paperille? Eikö se näytä tyhmältä..?
Tyhjän paperin kammo on myös tunne..

Ehkä pitäisi vain kirjoittaa kuin tätä blogia tai päiväkirjaa jonka kirjoittaminen on kylä unohtunut. Tunne siitä että joku lukee sitä on kummallisessa ristiriidassa sen kanssa että blogini on julkinen ja sen löytää googlettamalla. Ehkä huomenna alkava työhelvetti saa aikaan tunteita joita voi sitten kirjoittaa ylös. Mitä minä tunnen töissä? pimeään siiloon mennessäni pelkoa,kellon kulkiessa eteenpäin ahdistusta ja lehmän potkiessa joskus jopa raivoa joka vaihtuu useimmiten kyyneliin ja epätoivoon siitä "ei tästä tule mitään" jonka jäkeen menee muutama minuutti ennekuin pystyn taas jatkamaan.. Enhän minä ole tunteeton vaikka joskus siltä vaikuttaa. Tuntuu typerältä juuri nyt. Kohta alkaa jopa naurattamaan kun luen kirjoituksiani. Mitähän ihmiset ajattevat?  Entä juuri sinä?? Kommentteja ja ajatuksia odotellessa kohta 3000 lukukerran karttuessa kasaan.

Typeräääää..

Häiriö..

Dissosiaatiohäiriö.. Lopullinen diagnoosi. Kaikki oireet sopii.

 Jenkkilässä ammusketiin taas pikkulapsia kuin rottia. Ahdistavien unien jälkeen tuo uutinen oli aika shokeeraava. Ei löydy sanoja,ei tunteita tähän aikaan aamusta. Presidentti itkee suorassa lähetyksessä :'-(

 Itkisin minäkin,jos vain tietäisin miten.

Hullu vai sekaisin?

Sitä mietittiin aamutuimaan psykologin kanssa. Lopputulos oli epäselvä sillä minussa on molempien piirteitä. En ollut enään niin jännittynyt kuin aikaisemmilla kerroilla. Sain uudenvuoden aatoksi seuraava ajan eli siihen on nyt 17 päivää. Se on myös aika mikä tarvitsee viettää selvinpäin..  Sisko kihlattunsa kanssa kävi illalla saunassa,ja rakas tuli töistä ajallaan. Minä nielin tunteeni ja hymyilin leveästi. Yö oli levoton vaikka otin melatoniinin puolenyön aikaan. Tarvitsee ottaa päiväunety kun olen vienyt koiran ulos. Ei sitten tippaakaan kiinnosta lähteä puoleksi tunniksi kävelemään tuonne kylmään lumisateeseen. Pakko,pakkopakkopakkopakkopakko...

Surulliset sävelet..

Biisi..


"En tahtoisi olla enään hetkeäkään tässä,onko pakko jos ei jaksa?
kun siellä mihin olen lähtemässä,ei onni mitään maksa.
On kulkuni käynyt liian raskahaksi,en enään tätä kestä
kiitos kaikesta,ja olen pahoillani,mutta mun täytyy mennä.."


Tavallani olen luovuttanu,kun taas vaivun suruun. Kohta kaikki tunteet tarvitsee taas peittää sillä siskoni kihlattunsa kanssa on tulossa saunomaan. Olin vanhemmilla käymässä,oli raskas reissu. Ensiviikosta tiedän sen verran että en tule kestämään. 60 tuntia töitä luvassa jonka tiedän olevan minulle liikaa. Silti menen ja teen vaikka pelkoni osastolle joutumisesta ehkä käy toteen.

Vihaan valehtelua,mutten voinut myöntää äidille että olen menossa psykologille sillä tuhannet lisäkysymykset aiheesta "miten tähän on päädytty" olisivat liian vaikeita vastata saattamatta hänen mieltään ahdinkoon. Kerrankin kun hän oli suhteellisen tasapainossa oman olonsa kanssa,vaikka hätänapit (rauhoittavat) olivatkin pöydän kulmalla valmiina jos , vahingossa tai ei, tunteet pääsisivät yllättämään. Hän kärsii pakkoneuroosista jossa on tarkistettava tuhanteen kertaan ettei mikään hellan levy/kahvinkeitin ole jäänyt päälle vaikkei niitä olisi käytettty päiväkausiin. Menen huomenna psykologin jälkeen hakemaan hänet ulos asunnosta.
Kummallista tässä kuviossa on se että pystyn elämän tavallaan kaksoiselämää jossa hänen silmissään olen "tavallinen ja terve" lapsi,mutta todellisuudessa olen surullinen ja sairas ihminen jonka viimeisen viikon aikana on ollut äärimmäisen vaikeaa elää. Ja minähän en antaudu kuolemalle,ellei se tule itse hakemaan. Jonain päivänä se on pimeä tie ja sopiva mutka jonka kohdalla en jaksa enään kääntää rattia tarpeeksi väistääkseni rekkaa..Pam,se on siinä.. Ja kaikki vain uupumuksen vuoksi.
Pelottavia ajatuksia ja painotus asialle,etten minä oikeasti tahdo kuolla. Olen juri sitä ihmistyyppiä jotka ottavat purkillisen lääkettä ja soittavat itselleen apua. En uskaltaisi jäädä odottamaan kuolemaa..

Ompa taas synkkää. Sorry..

Baarissa..

Miksi mennä baariin yksin? Kun kaikilla on seuraa ja kukaan heistä ei tunne minua. Ikuiset kuvitelmani ihmisistä joita tunnen ja samalla paljastuva hauras yksinäisyys polttaa sieluani.. Kuvitelmaa,kuvitelmaa vain.

Se tunne..

..Kun kaikki ihmiset odottavat että olet heidän kanssaan viettämässä aikaa ja tahtovat nähdä,mutta et pysty lähtemään ulos edes parhaan ystävän luokse. Masennus? Kaikki tuntuu niin toivottomalta ja turhalta taas.Tein ruokaa jota en jaksanut syödä,pelasin playstationia mutta sekään ei jaksanut kiinnostaa kauaa. Haluaisin mennä nukkumaan muutamaksi tunniksi,mutta en tiedä pystynkö edes nukahtamaan. Tänään on sunnuntai,kaikki apteekit ovat kiinni jo tähän aikaan. Unohdin ostaa unilääkkeet. Onneksi kaapissa on sentään kasviperäistä lääkettä jäljellä. Pelastaa edes jotain..

Pelko pois..

Taas tuntuu typerältä. Olen antautunut pelolle. Eilen illalla ennen rakkaan kotiutumista kyhjötin tunnin sohvalla kykenemättä muuhun kuin hengittämiseen. Joku tarkkaili minua,vaikka tiesin samalla että ei. Koita siinä nyt sitten päättää mitä uskoa? Pelkotilat ja toistuvat ahdistus johtuu lääkkeen unohtelusta. Tänään muistin ja olen ylpeä siitä. Sain hiukan avattua suutani jopa psykologille muististani ja eilen hiprakassa sepolle. Pelottaa vain että olenkin oikeassa ja tälle kaikelle löytyy fyysinen syy...

Psykologi teki puoliksi jo testin missä on 28 kysymystä. Toivoin sisimmässäni että hän huomaisi reaktioni ja seuraisi liikkeitäni sekä eleitäni tarkkaan jokaisen 45minuutin istunnon aikana. Tekisi mieli huutaa että "huomaaa!!!" kun sisuskalut eivät pysy paikoillaan ja tuoli jossa istun on liian virallisen suoraselkäinen,valot liian kirkkaat,äänet liian himmeitä ja jokainen asia mitä vain keksin on huonosti sen lisäksi että päni on räjähtämässä ahdistuksesta ja halusta puhua. Aina aika loppuu juuri kun saan itseni hivenen rentoutuneempaan tilaan..Ja taas pitää lähtea ulos. Testi oli pelottava ja avasi silmäni ymmärtämään että lähes kaikki mitä minulle tapahtuu,on oire jostakin muusta. Esimerkkinä se että ajan autoa töistä kotiin. Tiedän mistä tulen ja minne menen,mutta yhtäkkiä havahdun ja tajuan ajaneeni kymmenen kilometriä risteyksistä ja liikenneympyröistä ilman minnkäänlaista muistikuvaa tapahtuneesta/oliko liikenteessä muita.. Sekin on psyykkinen oire!!!  Uutta tietoa.
Hän sanoi myös ettää nämä kuvailemani oireet sopivat juuri tismalleen vaikean pitkäaikaisen  trauman kokeneen ihmisen oirekuvaan. Niin,se vaikea pitkäaikainen trauma nyt sattuu olemaan minun elämäni..

Pidätys..

Kyyneleet ovat matkalla maahan. Poskiani pitkin virrata tahtovat ja lentää,lentää.. Minä vain pidätän itkuani. Kuuntelen jatkuvaa nöyryytystä ja haukkumista selkäni takaa. Olen repeämäisilläni..taas.. Ja hän joka lupasi olla minulle rakas koko loppu elämämme,sanoillaan saattelee minut maailman syvimpään kolkkaan ja rutistaa viimeisenkin hyvän ajatuksen mielestäni. Jatkuvat toistuvat lauseet,jatkuva sama ääni. Kauanko tätä ihminen kestää?

Hyvän odotusta..

Hyvän olon odotus. Ei jaksaisi taas. Jokainen aamu ennen lääkkeenottoa rutistava ahdistus ja hengitysvaikeudet ovat osa kahvinjuontia,aamulenkkiä ja aamuröökiä. Pitäisi ottaa lääke heti kun herää ja lähteä liikkeelle vasta kun se vaikuttaa,mutta en vain jostain syystä ole tehnyt niin. Auttaisiko se jotain? Määrää nostettiin 7,5mg/pv ja kaksi päivää ovat olleet positiivisia ja mukavia eikä ole ollut juurikaan mitään tavallisesta poikkeavaa. Aamut ja illat ovat vain helvettiä.. Pitäisi lähteä hakemaan tupakkaa kaupasta ja jossain vaiheessa ystävän kanssa kirpputorille. Taidan kerätä voimia vielä hetken..

Piiskuri..

Miksi en voi antaa itseni olla hidas? Henkinen piiskaus vie ne vähäisetkin voimat raskaasta työpäivästä. Lihakset huutaa "hitaammin!!" Ja mieli  vaatii nopeutta ja tehokkuutta. Uupumus jo muutenkin ovella. Miksi vielä tiedostaen lisää?

Pitkä ja kivinen tie...

Osaisimpa tehdä tilanteelleni taas jotain. Ahdistus joka oli hetken poissa on palannut riivaaman minua. Olen onnettomampi ja yksinäisempi kuin pitkään tai pitkältä tuntuvaan aikaan.. Yritin jaksaa yksin ilman polin tukiverkkoa ja nyt kun huomasin sen olevan turhaa,en pysty edes soittamaan apua. Mies on jokainen päivä kännissä ja vittumaisempi kuin koskaan. Jos minulle ja eläimille olisi paikka,lähtisin varmasti..
Vedin elämäni kännit. Tulos  kuusi tuntia oksentamista ja täysi muistinmenetys. Ei vanha konsti tepsinyt. Tuntuu niin paskalta luovuttaa,mutta antaa palaa. Ei pysty enään.

Jaksaako?

Koko viikon töissä ollut ja nyt alkaa jo pääkoppa puutumaan. Pelkokohtauksia,aistiharhoja ja muuta mukavaa. Vielä olisi kaksi päivää,neljä lypsyä,kahdeksan matkaa eli noin 200 kilometriä pitkin vaarallisen liukasta ja mutaista polkua jossa ei mahdu kunnolla kaksi autoa.. Suhdeki viilenee kummasti aina kun molemmat ovat töissä. Illalla ollaan väsyneitä eikä jakseta huomata toisiamme,tai sitten se muttuu riidaksi..

Pelko..

Eilinen yllätyssoitto töihin,painostavan ahdistavan kurja työilta ja ilta kotonakin (pelkkää vittuilua) ja yöllä pelottavat sekä painostavat unet ja tässä sitä nyt ollaan. Illalla "näin" jonkun seisovan meidän piha-aidan takana ja nyt kun koiran kanssa olin ulkona ja hiukankin tuuli,olin varma että kuolen.. Ahdistaa ja pelottaa tuo matka ovesta autoon.

 Onko auton takapenkillä joku?

Mietintää..

Eilinen oli mukava,mutta helvetillinen päivä.. Piti olla ohjelmaa,mutta kaikki kariutui ja lopputulos oli valtava ahdistus. Olin niin tyhmä,jälleen enkä mitään saanu pidettyä muistilokerossani. Eniten harmittaa koiratreenit jotka unohtuivat kun ystäväni tuli käymään. Hänkin halusi aika nopeasti lähteä pois. En tiedä miksi ahdistuin. Koskaan juurikaan ei ole sen suurempaa syytä. Taustalla voi olla se,että polin käynnit loppuivat. Tiistaina menen psykiatrin juttusille ja sieltä sitten aikanaan jonnekin. Oli niin kurjaa taas juuri kun oppi tuntemaan yhden mukavan ihmisen polilla jättää hänet "me ei sitten enään nähdä" Niin,ei nähdä. Aion lähettää hänelle kiitosviestin.. Auttoi kuitenkin tuon pahimman yli.
 On niin hankalaa nykyään elää päivittäistä elämääni kun tiedostaa oman tilansa. Oli helpompaa kun antoi kaikkien oireiden ja pelkotilojen vain kuulua asiaan. Ja nyt kun toisaalta pelkotilatkin ovat pahentuneet esim lenkeillä,on tuskaista olla olemassa. Pakko vain jaksaa vielä tiistaihin ennekö saa taas jonkun näköisen avun. Ainakin toivottavasti.  Toisaalta olen muutaman kerran yrittänyt kestää pelkoni ja mennä vain eteenpäin esim metsässä. Ei väliä,tuuleeko ja minusta tuntuu että puut kaatuvat päälle. Se on tosin helvetillisen vaikeaa ja koira huomaa heti kun minua pelottaa.. Huono asia on myös se että kun tiedän että alan pelkäämään jotain,pelko tulee aikaisemmin,eikä juuri siinä tilanteessa kun jotain aivan tavanomaista tapahtuu.  Se johtaa siihen,että käännyn pois ja menen toista reittiä.  Yksin pystyn olemaan jo kotona. Ja muutenkin. Ei häiritse enään juuri mikään..

So dark,So windy,so scary..

Ihmettelyä..

Ihninen antaa pankkikorttinsa,sanoo "pidä hauskaa" ja on hyvällä tuulella. Kuitenkin kun toinen saapuu kotiin,alkaa nalkutus,vittuiku ja lähes julmuutta lähentelevä kylmä käytös. Ei sa koskea,työntää pois. Tietää kuinka voimakkaan tunnereaktion tuo aiheuttaa. Tekee tahallaan, Pitää hillitä itsni,vaikka olenkin räjähdyspisteessä. Huutaa,vai itkeä?? Kumpikaan ei auta..

Jokohan uskaltaa lähteä autolla? Olo on varsin kehno,mutta parempi kuin tunti sitten. Aika on vääristynyt asunnossani. Kellot näyttävät väärää aikaa. Join lonkeron,kossupaukun sekä muutaman tölkkikaljan kotona. Olin kotona jo 11 aikaan. Tuossa kilometrin päässä on yleensä maanantai aamuisin ratsia. Täytyy päästä kelaan ja bussimatkustaminen ei juuri nyt kiinnosta.

Vitutus..

Heräsimpä siihen,kun rakas lähti töihin ja tuli antamaan vielä pusun. Noh,olisin halunnut jatkaa uniani,mutta pää sanoi "YLÖS,HETI,NYT,NOUSE!!" vaikka kädet ja jalat vastustui päätöstä ja hoputtamista viimeiseen asti. Etsin hetken muistitikkua jossa olisi ollut muutama hyvä leffa jotta olisin voinu makoilla sängyssä ja katsella niitä. Eipä löytynyt. Alkoi sitten niin vituttaa siiä vaiheessa joten purin puoli vaatekaappia ja puin päälleni. Tikku löytyi. En enään pysty katsomaan mitään. Syy se,tai tämä niin ei vain pysty. Työpäivät ovat saaneet minut hermoheikoksi. En usko että pystyn tuota työtä pitkään enään tekemään. Senverran on paikat kipeät. Huomenna soitto omalääkärille,sillä loukkasin polveni töissä. Voi mennä vakuutuksen piikkiin jos löytyy joku vika. Haluan röntgeniin muutenkin kaikista nivelistäni. Sekin on asia josta olen katkera menneisyydelleni. Miksen ole saanu aikaiseksi aiemmin sanoa "sattuu" kun onnun lähes päivittäin. Kaikista lihaksista löytyy kipu. Kaikista nvelistä kuuluu rutinaa,narinaa ja rousketta kun liikun. Selässäni on skolioosi. Tähän pääälle kun lyödään psyk.diagnoosi, Olen melkein työkyvyttömyys eläkkeen kriteerit täyttänyt.

Eile oli tunnetasolla kummallinen päivä. En tiedä onko pääni saanu palokoita järjestykseen vai mistä johtuu,mutta itkin koko automatkan töihin. Ihan muuten vain. Exhaustio tila kyllä oli varmasti päällä ja on yhä edelleen. On senverran tunteet pinnassa ja ailahtelevainen olo.. Aamulääke!!! Pieni sininen pilleri auttaa. Typeräähän tämä on. Olen koko elämäni pärjänny paljon pahemmasta ilma  lääkitystä,mutta nyt turvaudun nappeihin.Hiukan luuseri olo. Lisäksi vituttaa se,etten löytänyt sitä vaatekappaletta mitä etsin luullen että tikku on sen taskussa,ja vaikka tikku löytyi,huppari edelleen kateissa. Tupakkaa ulkona. 3.5 pakkasta. Tämä viikko on ollut niin fyysisesti kuin henkisestikin äärimmäisen raskas ja nyt se purkautuu. Helvetti,olisin vielä halunnut nukkua.. 

Väsy..

Töissä.. Kolmas päivä tänään ja asiat ovat menneet suunnilleen ihan putkeen. Tai "putkeen" eilen hajosi auto. Onneksi oli pikkuhomma jonka olisi itsekin osannut tehdä jos olisi ollut pelit ja vehkeet kunnossa. Kaverit <3 Ne on elämän suola.. Tai sitten ei.  Ajattelin eilen "mä en jaksa" mutta piiskasin itseni uuteen vauhtiin ajatuksella "olet tehnyt 15päivän työputken,ei kolme päivää ole mitäään" ja taas mennään. Väsyttää,taidan vetäistä päivunet ennenkö koira vaatii lenkille..

Viimeyön nukuin ilman unilääkettä :-)

Aamu..

Kello on kahdeksan.. Niin. Heräsimpä turhaan kellon soittoon kun luulin hukanneeni ajan akuutti psyk.polille. Se olikin vasta päivällä. On kiva mennä sinne. Siellä on ihminen joka välittää minusta ja ymmärtää minun tilannettani. Huomenna pitäisi sitten olla kuudelta töissä. Saa nähdä kuinka hyvin tulee naudat hoidettua pitkästä aikaa. Kai se menee samalla rutiinilla kuin aiemminkin.

Polille menoa odottelen siis. Noh,toisaalta en kyllä jaksanut enään käyttää illalla koiraa pihalla kymmenen aikaan joten se varmasti kaipaa kuselle pääsyä. On tässäkin koiranomistaja..hohhoijjaa. Useasti silloin kun oli vielä dobermanni minun tekemisiäni seurattiin eräällä foorumilla suurennuslasin kanssa ja aina tuli jotain kommenttia jos uskalsin julkaista huonoina päivinä jotain..
täällä kukaan ei ole vielä kommentoinut mitään.  Lukukertoja kyllä löytyy,mutta silti ei. Eikai kenelläkään ole pokkaa kirjoittaa..

Kirjoitan nyt muutaman lauseen mustasukkaisuudesta,sitä enempää henkilökohtaistamatta tai syventämättä.

Onko mustasukkaisilla miehillä usein oma lehmä ojassa? En tarkoita välttämättä nykyistä suhdetta,vaan menneisyydessä..? Silloinhan he tietävät missä kohtaa kuuluisi olla mustasukkainen ,ellei heidän edelliset naiset ole osanneet. Entäs vanhemmat miehet? Onko mustasukkaisuus todellakin jollain tapaa hyväksivalittu keino ilmaista " en tahdo menettää sinua,ymmärrätkö sen"? vai onko se sairasta hallintaa ja luottamuksen täydellistä puutosta suhteessa. Luuloa toisen osapuolen olevan jonkinlainen huora,valehtelija jos hän kertoo edellisien suhteiden olleen huonoja.. Miksi sitten edes  vaihtaa miestä jos edellinen suhde on hyvä..?  Minä kun en koskaan ole varsinaisesti pettänyt ketään miehistäni. Tottakai olen nuori ja aina ihastumassa johonkin vastaantulevaan mieheen. Onko nuorilla vakutuisessa suhteessa olevilla oikeus tuntea ihastumista,vai onko se synneistä raskain?

Että sellaista mietin..

Ei yksin..

Kai tämäkin on pohdittava julkisesti.. Meinaan se että en koskaan ole yksin. Fyysinen maailma on tyhjä,asunto on tyhjä(ja kissa) mutta sohvalla istuu ystäviäni,ulkona minua seurataan. Olen jatkuvasti silmatikkuna enkä ole edes ymmärtänyt näiden vuosien aikana kuinka kummallista tuo on. Ja kaikkein pahinta siinä on se,ettei se ole minusta mitenkään negatiivinen asia. Olen niin tottunut mielekuvitusystäviini.  Asiasta ei tiedä kuin yksi ja ainoa paras ystäväni ja mieheni. Hänkään ei tiedä koko totuutta.
Tämä johtuu varmasti siitä että olin lapsuuteni niin hyljätty ja yksinäinen erilaisuuteni vuoksi. Kukaan ei halunnut menettää kasvojaan maailmassa jossa ulkonäkö ja vaatteet/ajatukset ja raha ovat asiat joiden mukaan ihmisyys mitataan. Minulla ei näitä ole ollut silloin ja sain jäädä pois ihmisten maailmasta.
Vuosien mittään kun olen pohtinut tätä,olen tullut siihen lopputulokseen että sen ajan nuoriso ei voinut sietää minun erilaisuuttani koska heillä ei ollut siitä kokemusta. Juorut ja huhut sekä yleinen mielipide sai minut näyttämään hirviöltä jonka lähelle ei kukaan saanut/pystynyt tulemaan. Tämä johti siihen,että masennuin. Kova perhe-elämäni vielä lisäksi skitsofreenikon äidin ja aina töissä olevan isän kanssa auttoi asiaa. Ainoa muutos tapahtui kun yhä ainoa paras ystäväni käänsi teinipelleille selkänsä ja tarttui minua kädestä. Olimme paljon yhdessä janyt olemme tunteneet lähes 10 vuotta eikä parempaa ihmistä elämässäni ole..  Minulla ei ole ollut koskaan aikuista joka osaisi kertoa että on olemassa apua silloin kun sitä tarvitsee. Sossutantat ja lastensuojelu kuulivat minusta vasta kun oli aivan liian myöhäistä. Kun olin jo aseistanut itseni kaikkea vastaan. Minusta on aina ajateltu "se nyt on vaan sellainen" eikä kukaan huomannut hiljaa kuihtuvaa minua. Toisaalta taas,valmistauduin kovaan vastahyökkäykseen ja siihen että menee hermot.
Se tapahtui kun olin neljännellä luokalla ja hyökkäsin äärimmäisen aggressiivisesti kaikkea elävää vastaan. Seuraus --> siirto väkivaltaisten luokalle. Seuraus --> tilanne paheni kun jokainen päiväni oli sekä henkistä että fyysistä kärsimystä ja taistelua.

Mielikuvitusystäväni olivat ainoa tukeni ja turvani yksinäisyyden, pakkoliikkeiden,masennuksen ja perhehelvetin keskellä. Viralliset tahot eivät puuttuneet asioihin...  Olen 22 vuotias nainen eivätkä ne ole jättäneet minua vieläkään. Tuskin selviäisin päivittäisestä elämästäni ilman heitä. He ovat niitä ihmisiä joiden katoaminen fyysisestä elämästä on ollut minulle liikaa. Seuraava askel hulluuteen on nähdä heidän verkkokalvoillani. Nyt tiedän mielessäni tismalleen miltä he näyttävät. Miten pukeutuvat ja mitä tekevät meillä. Minua ei pelota,he ovat ystäviäni.

Niinä päivinä kun tapaan todellisia ihmisiä enemmän,olen saanut jättää henkiystävät pois. Silloin on muutenkin helpompi hengittää,paitsi eilen kun koko päivä oli jatkuvaa ahdistusta ja illan keikka pakkahuoneella meni pieleen. En viihtynyt omassa kehossani ja oluen nauttiminen ei ollut sopivaa lääkityksen takia. Oli kuitenkin pakko kokeilla.

 Unilääke ketipinor jäi nyt pois haittavaikutusten vuoksi (ripuli,huimaus) ja viimeyön nukuin levollisesti Melatoniinin ja oluen voimin. Nyt on niin levännyt olo eikä koira ole täällä vielä moneen tuntiin. Mies hakee sen hoidosta kun tulee töistä. Kuinka surullisen unen näinkään viimeyönä ensimmäisen koiraniu kuolemasta. Eetu eli 13,5 vuotiaaksi kunne s ysöpä ja kasvain jalassa väsyttivät pojan. Elämäni vaikein päivä. Mikään muu ei ole ollut yhtä kamalaa. Ei edes rakkaan Kiki-dobberin kuolema.. Nyt tuli kyyneleet silmiin..

Nyt ei enään jaksa.

Yritystä olla normaali..

Elämäni on ollut taas muutaman päivän tasapainoista ja mukavaa. Olen piirtänyt ja kuunnellut musiikkia ja uskaltanut jopa suunnitella tulevaisuutta yli seuraavan tunnin.Eilen oli masennuspäivä ja riita rakkaan kanssa. Tänään ei ole ollut hirveän hyvä päivä,mutta menin silti baariin kahdelle oluelle. Virhe. Nyt ahdistaa,lääke ja olut aiheuttavat sekavan olon. Yritin ollanormaali ja kommunikoida ihmisten kanssa kuten tavallista,mutta turhaan. Kaikki katsoivat hiukan vinoon. Olin sekaisin. Viinaa ja pillereitä ei pidä sekoittaaa keskenään. Esipral on toiminut,mutta unilääkkeeni, Ketipinor on auheuttanu ripulia,huimausta ja muuta varsin epämiellyttävää. Paino putoaa. Tänä aamuna enään 45.2 kun normaalipainoni pyörii siitnä 47.49kg välissä. Ei mikään ihme kun mikään ruoka ei imeydy vaan vesssaan on kiire.. Vaihdan ketipinorin melatoniiniin. Se on luonnon oma lääke jonka ei pitäisi vaikuttaa näin rajusti. Tahtoisin niin nukkua luonnollista unta ilman lääkkeitä,mutta ensiyöstä tulee taas helvettiä. Tiedän sen.. Yhdeksältä lähtö katsomaan Billy Talentia pakkahuoneelle. Tulee hyvä ilta kunhan tämän olon saa jollain pois.

Ristiriita..

En ole vieläkään ymmärtänyt sairastumistani. Koska se on tapahtunut? Miksi kukaan on päästänyt sen tapahtumaan? Miten ole voinut selvitä siitä kaikesta elossa? Pitäisikö minun olla edes elossa?

Debressiohoitaja ei tahdo enään tavata minua. Taas joudun uudelle ihmiselle. Hylkäämiskokemus oli tunnetasolla lievä,sillä hillitsin itseni Toivottavasti hänkin näki kuinka surullinen ja pettynyt olin. Olin kyllä ahdistunut hänen kanssaan,sillä hän tuijottaa ja arvioi käyttäytymistäni. En saanut minkäänlaista perustelua miksi hän lopettaa. "meillä on sellainen kriteeri ettei voi olla kahdessa hoitosuhteessa yhtäaikaa" ei riitä. Eikö hän kokenut pystyvänsä auttamaan minua? Olenko minä vaikea tapaus? Toivon että saan akuutti psyk polin ihmisen omahoitajakseni. Hän ymmärtää miltä minusta tuntuu. Mielessäni oli vihaa,ja surua yhtä paljon,enkä osannut päättää kumman tunteen valitsisin. Suru kun on pysynyt poissa jo hyvän aikaa päiväjärjestyksestäni. En usko että voin pitkään aikaan ymmärtää ettei suru ole heikkous. Ettei tunteiden näyttäminen ole halveksuttava asia. Ettei aina tarvitse pärjätä..

Ahdistuin iltapäivällä ilman mitään senhetkistä syytä. Ehkä se oli oire kaupungilla kulkemisesta ja debressiohoitajan jättämisestä. Pumppu reistaili,otin propralin ja se auttoi. Olin ottanut tänään jo silloin 3 lääkettä. Onneksi Esipral jää pois laskuista. Vielä pitäisi ottaa unilääke,jotta saisin levättyä. Toisaalta huomenna ei ole menoa,joten voisin yrittää nukkua ilman..

3 viikkoa selvinpäin. Miten tämän kaiken keskellä kestän sen? Haluaisin vetää pääni täyteen ja miettiä tätä asiaa humalassa. Ei ennen kun lääke on saatu tasattua 7,5mg/pv. Annosta nostetaan 24 päivä joten siitä noin 2 viikkoa pitää vielä selvistellä.. En jaksa,olen varma siitä. Ompas minullakin taas positiivinen asenne tähän. Auttaa varmaan perkeleesti. Kenelle voisin soittaa ja kertoa tästä kaikesta. Tuntuu ettei ole sellaista ihmistä joka oikeasti olisi kiinnostunut..  Voi olla että olen väärässä.

Sinistä ja punaista..

Tuli mieleen eräs vanha laulu "sinisiä punaisia ruusunkukkia" minä pidän ruusuista. Nyt niitä ei ole. Uusi psyykelääkkeeni on sininen,ja unilääke on punainen. Edellinen lääke oli valkoinen mutta sen syöminen loppuu maanantaina.. Ensimmäisen sininen sai oloni niin väsyneeksi,kuumeiseksi ja kiukkuiseksi. Toinen,eilen sai oloni tasaisen tyyneksi ja iloiseksi. Tänään vaikutusta ei ole vielä näkynyt vaikka otin lääkkeen jo yhdeksän aikaan.. Hiukan kyllä ahdistaa ja jännittää. Haluaisin lähteä ulos,mutta minne? Paikalliseen yhdelle? Kahville siis.. Siellä ei ole ketään. Kuollut kylä tämä "lentsu"..

Puhtaus..

Minä pesen itsestäni pahan pois.
Annan lämpimän veden hivellä vartaloni jokaista kohtaa.
Tunnen mielihyvää,kauneutta ja voimaa kun tunnustelen puhdasta ihoani.
Olen hetken suihkuverhon suojissa vain itseäni varten.
Minulla ei ole kiire mihinkään.
Kaikki muu voi odottaa.

Kiedon itseni pehmeään kankaaseen.
Poistan korvistani vääränlaiset äänet.
Kiedon hiukseni tiukkaan pakettiin.
Minusta tuntuu hyvältä..

Pukeudun ohuisiin legginsseihin.
Rintaliivit antavat naisellista tunnetta joka minusta puuttuu.
Katson peiliin,näen itseni.
Harmittelen kadonneita lihaksiani.
Kovalla työllä tehtyjä.

Tässä minä olen,vain minä.
Kunnes taas katoan muiden ihmisten loputtomaan massaan.

Tunnetilat,ajatukset ja ymmärrykset..

Olen raivon partaalla. Elämäni on ollut tasapainoista lääkkeen aloittamisesta lähtien ja sanat "lääke ei poista ahdistuksen aiheuttajaa vaan peittää pahimmat oireet" ovat syöpyneet tajuntaani ja nyt kaikki yritykseni suojata mieleni pahimmalta ovat auenneet ja kaikki tuska ja ahdistus on vyörynyt ylleni.

Kuinka voin vihata sydämmeni pohjasta ihmistä,tai ihmistyyppiä jonka kaikkien maailman arvojen mukaan pitisi olla lähimpänä sydäntäni. Vittu,syljen ja paskannan niiden arvojen päälle. Minä vihaan,minulla on oikeus siihen. Vihaan itseäni ja sitä puolta itsessäni joka on veressäni. Puolikkaassa siinä. En tiedä miten tämän pukisi sanoiksi,ei ole niin rumaa ja oksettavaa sanaa joka sopisi kuvaamaan tätä tunnetta. Viha,katkeruus ja inho.. Ne ovat niin pieniä asioita.

Minä olen kasvanut isoksi. Haluaisin ottaa itsestäni kuvan jossa astun suurella kengällä sen kaiken "pikku-tyttö" ajattelun päälle. Olen aikuinen ihminen ja teen omassa elämässäni omat päätökseni. En ole riippuvainen kenestäkään,en tarvitse muita,varsinkaan syvimmän vihani kohdetta neuvomaan ja seuraamaan jokaista askeltani ja tarkistamaan tekemiäni päätöksiä. Minä vastustan,revin hänen kehonsa ja mielensä paloiksi ja kusen niiden palasten päälle. Olen niin täynnä sitä kaikkea mitä en koskaan ole saanut sanottua. Vittu,painu helvettiin elämästäni. Kuole,äläkä koskaan herää takaisin..

Piirrän ajatukseni ja tunteeni paperille. En voita kuvapalkintoja piirroksellani. Voitan vain oman elämäni palkinnon joka voisi jossain vaiheessa olla hyvä tunne,helpotuksen tunne ja vapaus. Vapaus siitä mitä joudun periaatteestakin sietämään.

Ihmiset luulevat niin tietävänsä eräistä asioista enemmän kuin minä. Tai hän. Ilman minkäänlaista tietoa ja kokemusta hän neuvoo minua ja kertoo kuinka asiat saadaan järjestykseen. Hän ei ymmärrä sitä että on liian myöhäistä kertoa kuinka minä pärjään parhaiten. Kuinka kasvatan eläimeni ja hoidan talouttani. Hän on minulle vihainen jos teen hänen mielestään vääriä päätöksiä ja voivottelee pää täynnä rauhoittavia kuinka hän on epäonnistunut hallitsemaan elämääni. Perkele..

Huomenna on debressiohoitajalle aika. Hänen reaktionsa kertomaani on odottamisen arvoinen näky..

Apua tulossa..?

Vihdoin voi odottaa vain avun tuloa ja sitä että tämä kohta iäisyyden kestänyt huono olo vähenee/katoaa ja joku oikeasti on ottanut asiakseen huolehtia siitä että minä jaksan olla olemassa.. Huomenna Akuutti aika omalääkärille ja siitä sitten katsotaan jatkoja.. ajaännittää,mitähän se oikein sanoo?

vielä vähän aikaa..

Hetken vielä joudun odottamaan. Ikuisuuden jälkeen tuskaa tuntemaan. Vihdoin on toivo että huutooni vastataan,tai minut vaimennetaan.

..selvittelin tänään jo asioita eteenpäin. omalääkäri on vaihtunut ja pelkoni on käynyt toteen. Miten kertoa vieraalle miltä minusta tuntuu?

Kun ei nukutuksi saa..

Kun herätykseen on vain muutama tunti ja aamun raskaat työt odottavat. Kun päivän tapahtumat ovat saaneet pääsi täyteen kipeitä muistoja jotka kelaat uudelleen ja uudelleen läpi kuin loppumattoman kuvanauhan. Onnellisille ajatuksille ei ole tilaa. Pahuus on taas voittanut tämän taistelun.
Minun pitäisi olla unessa mutta pelkään sitä. Se kaikki tuska jota et saa jakaa kenellekään vyöryy alitajunnan kautta uneen. Rakkaani pitää saada levätä. Hän on väsynyt eikä edelleenkään tahdo tietää miltä minusta tuntuu.. Olen ymmärtänyt syyn mutten koskaan hyväksy sitä.. Jonain päivänä kaikki saavat katua tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Hukun hiljaa suruun ja katkeruuteen. Koskaan en saa tilaisuutta kysyä MIKSI?? Olen väärä henkilö tähän kaikkeen...

Russutus..

taas pitää pohtia julkisesti ongelmia ja voivotella. Ärsyttävää mutta tarpeellista. voi olla että tämä musertava ahdistus johtuu vain 6 päivän raskaasta työputkesta ja edelleen käsittelykyvyn uloittumattomissa olevista asioista. kaksi päivää olen jo kestänyt ja päättänyt hoitaa itselleni apua. Kummallista ettei niin vain koskaan tapahdu. Tänäänkin lähdimme tuuriin.. Noh, huomenna sitten.

Sekavaa..

Ajan autoa,matka täyttyy,en ole tajuissani,en näe maisemia. Kotona äänet sekoittuvat puuroksi joka raastaa päässäni. Minussa on sairaus
Taas. Tunnen sen sumentavan pääni..

Asfalttiprinsessa..

Onko sieluni liimaantunut asfalttiin? Liian tottunut kaikkeen. Jatkuva liikenteen virta ja ohikiitävät ihmiset omia elämiään kantaen.  Kun tulee hiljaisuus,olen täysin hukassa. Metsä humisee hiljaisessa yötuulessa ja puun lehdet hakkaavat toisiaan vasten korvia särkevällä voimalla. Painetta korvissa,tahdon jonkun äänen,heti! Kitaraakaan ei voi soittaa sormet verillä koko yötä.. Uni tulee kuitenkin,asetan saunan rentouttaman ruumiini vaakatasoon ja huokaa hiljaa.

Mökkielämää..

Liimaa..

Suru liimaa suolalla silmäluomet yhteen. Se valuu minun kasvoilla kun tiedä en mitä teen. Vuosien taisto tätä vastaan on hävitty jälleen. Vaivun hiljaa suruun,pelkoon ja ahdistukseen..

Kokovartalokasvain..

Minä makaan sängyssä. Olen tuntenut kuristavaa ahdistusta koko illan. Yrittänyt keksiä jälleen keinoa peittaa sen,estää sitä näkymästä ja kun uupumukseltani lopetin,huomasin kuinka turhaa se on ollut. Joko sokea ei näe tai ei tahdo nähdä..
ystäväni makaa myös sängyssä. Tuijottaa kelloa ja odottaa kuolemaa. Varmuutta sen saapumisesta ei ole mutta toivo on kulunut jo vähiin. Kuulin asiasta ravintolassa. Sen yön tunnelma oli menetetty..

Huomenna on työpäivä. Menen vastenmieliseen paikkaan haukuttavaksi. En ole vieläkään tarpeeksi vahva kestääkseni sen. Missä on hän joka menneisyydessä piilotti minut musiikkiluokkaan välitunneilla? Hän voisi piilottaa minut nyt..
Ahdistus pitää minua valveilla eikä itkuisella pyynnölläni ollut vaikutusta. Luen jälleen väärää kirjaa. Luulin olevani riittävän vahva. Niinhän minä aina....

Väärin..

Jokaisessa suhteessani on vuosien varrella tullut riitaa juomisesta. Tai ainakin humalassa tapellaan. Yleensä tilanne on se että toinen on menossa baariin eikä toinen tahdo jäädä yksin kotiin joten hänkin tahtoo lähteä. Noh, jostain syystä samaan baariin ei voi mennä juopottelemaan ja riita on valmis. Ei syytä,vain sanattomia oletuksia ja enemmän vähemmän piilevää mustasukkaisuutta. Luottamus jota selvinpäin vannotaan katoaa tai horjuu ja jokaisen parisuhteen pohjalla oleva omistamisen halu jyllää. Tunnustaa sitä tai ei.  Vaikeaa,niin vaikeaa.

Soittamattomat soinnut.

Isäni on sanonut niin kauan kuin muistan, "tahtoisin niin soittaa kitaraa" ennen en ole muistanut tai ei ollut aikaa mutta siinä hän soittaa vierelläin. Niin tuskaiset soinnut,ja kaihoa silmässä kun soitta mennyttä elämäänsä..

Hajuharha..

Haistan kaurapuuron,mielisairaalan käytävän. Haistan menneisyyden haamut ja ne lempeimmät muistot. Viipyvät katseet,ahdistuksen paineet ja se kaikki mitä mielessäni on..

Tahdon tahdon..

Joskus haluan kuolla ja joskus elää. Joskus haluan olla vain olemassa hiljaa tai hakea äidin lääkekaapista nappeja. Tahdon taas poistua todellisuuden tylsästä ja ahdistavasta paskasta joka ympäröi tätä teeskenneltyä elämän irvikuvaa. Kaksi kuukautta pelkällä viinalla. Tehkää vittu jotain!!

Primitiivireaktio.

Hassu minä. Puhelimesta loppui akku ja meinasin seota totaalisesti.  Laturi ostettiin autoon mutta se ei toiminut. Lisää stressiä. Miehellä menee hermot mutta on vain pakko näpytellä. Näp näp

Pikalähtö.

Eilen olimme ainoan ja parhaan ystäväni kanssa tre-juupajoki-orivesi reissulla katsomassa erästä kalliota. Kerroimme ja pohdimme kaikkea maan ja taivaan väliltä eikä radio ollut päällä kuin viimeiset kilometrit. Valitin kun kesä on mennyt menojaan enkä ole päässyt juuri tampereen ulkopuolelle. Rakas mieheni sitten yllätti ja nyt olemme matkalla hämeenlinnaan ja otamme ystäväni mukaan. Jes!!!

Onnistumisen kokemus?

Tunnin yrittänyt saada blogia puhelimeen ja nyt tuntuu siltä että olen onnistunut. Jeah!!

Mietteitä..

Vihaatko sinä minua todellakin niin paljon,ettet kestä läheisyyttäni
vai onko mielesi vain niin pirstaleina?
Oliko sydämesi täynnä tuskaista ja katkeraa huutoa
että se piti vaimentaa
vai oliko vain juuri se aika kellon ikuisessa kierteessä?
Mitä sinä kerrot hänelle,jonka tehtävä on kuulla,
ikuisia valheita vai raskaan toden?
Kaikki saman palapelin palaset löytävät viimeisen merkityksensä tänään.

Mitä minä olenkaan sinulle tehnyt,Kuinka monta merta kyynelistä?
Ja kuinka monta kertaa oletkaan katunut sitä virhettä
Jonka tietämättäsi kauan sitten teit..

Pelko..

Pelko. Kaikilla se on,mutta jokaisella erilainen.
 Siis hyvää yötä keran haamujen ja kummitusten
,kaappien luurankojen
Ja niiden asioiden joiden kanssa on yksinäinen

Tällaisia mietteitä yöllä,kun ei tiedä odottaako unta vai kuolemaa,,

Kadonneet ajatukset..

Yön pimeässä ja viileässä,istun ja poltan tupakkaa.
Ajatukseni olivat ihanan selkeitä.
 Ymmärsin,ettei yöllä tarvitse keskittyä kuin olemaan olemassa
 ja antaa ajatusten virrata pääni lävitse.
Aamu kun tuli,en enään muistanutkaan mitään.
 Kaikki ajatukset katosivat päivän humuun.
 Aikaan kun minulta vaaditaan taas.
Ja minun pitää esittää
"Kaikki on hyvin kulta"
Se on esitykseni nimi..

Vittu kun on aikeaa keksiä otsikko..  Ei minun kirjoituksissani ole mitään yhtä aihetta useinkaan. Kirjoitan vain tympeitä ja typeriä lauseita joilla ryven synkkyydessä voivotellen tilannettani. Noh,kuluupa aika johonkin muuhun kuin syömiseen. Tai siis leipää nytkin syön. Kohta taas koiran kanssa aamulenkille ja sitten onkin tylsää..Voisi tietenkin mennä bussilla nekalaan,ottaa fillarin ja polkasta sen tänne.. Sellaset rapiat 12km matkaa. Olen jo viikon haaveillut siitä mutta aina on yllättäviä kuuroja ja sokeita tullut taivaalta niin että eilenkin iltalenkkiä oltiin menty puolituntia niin eiköhän sitten sada kaatamalla hetken aikaa ja minä aivan läpi märkä.. Koira oli käyny onneks jo uimassa niin sitä ei enään haitannut kastua.

Mitäpä muuta,nyt vaatteet päälle..

Kummallista..

Mitä tehdä kun aivan tyhjäsä tule tunne että haluaa kuolla? Ei itsemurhaa eikä mitään onnettomuutta vaan yksinkertaiesti kuolla. Sulkea silmänsä koskaan heräämättä. Elämä on niin tasapainoista kuin vain tässä vaiheessa voi,en ole edes pahemmin masenunut. Tunteet tulee ja menee mutta aina joku jää ja sen mukaan taas tanssitaan. Lukeminen on jäänyt jälleen. Kanavatyö edistyy hitaasti sillä en erota harmaan sävyjä toisistaan ja turhaudun. Olisi myös vanhoja CD levyjä joita liimaamalla toisiinsa saisi hienot verhot. En ole tehnyt mitään asialle koska ei ole käsitystä millaisella liimalla tämä tapahtuu? Tiedon etsiminen on käsittämättömän hankalaa,sillä en vain kykene siihen.
 Irtokarkkipussi vieressäni,oksettaa sillä olen karppauksen lopetettuani lihonut jälleen. Vaikkei karppaus ollut keino laihduttaa vaan saada parempi elämänlaatu. Kumpikaan ei tapahtunut. Syön suruun,turhautumiseen ja tylsyyteen. En ole edes ylipainoinen,mutta sisällä oleva oloni on.. Tahtoisin juoksemaan pururadalle,stadionille ja metsään sekä kävelemään tunnin lenkin tuonne lentävänniemen perukoille mutta on niin turvonnut ja oksettava olo etten pääse ylös. Täynnä tyhjyyttä. Sääliksi käy raskaana olevia,heillä tämä tunne on jatkuva 9kk:n ajan.  Minusta tuntuu myös siltä että liikkuminen sattuu.. Niin varmasti sattuukin tämän vatsan kanssa ja koirani vetää kuin viimeistä päiää jos en pääse olostani johtuen riittävän reipasta vauhtia. Tekisi mieli asentaa kuonopanta mutta tiedän ettei se johda kuin ongelmasta toiseen tämän tytön kohdalla. Jos menetän hermoni,en takaa toimiani. Joskus olen oikeasti meinannut satuttaa lemmikkejäni vain sen tähden että itsehillintä on kadoksissa ja kaikki kuukausien peitetyt tunteet tulevat verhojen välistä.. Sitten rystyset ruvella ja seinä halkeamilla itken noin 15 minuuttia ja olen taas normaali. Eläimet katsovat ihmeissään..
Elämäni on täynnä pieniä helposti hoidettavia pulmia joiden määrä on kasvattaut niistä suuren möykyn vatsaani ja rintakehääni. Kohta otan sakset ja leikkaan ne pois..  

Syntymäpäivä.-

Eilen oli synttärit. Näin minulle merkittäviä ihmisiä pitkästä aikaa. Vedin hirveet kännit heti aamusta ja olinkin jo kolmelta vuoteen oma. Se siitä päivästä sitten kun piti mennä ravintolaan syömään ja illalla vasta lähtee liikkeelle. Harmittaa.. Taas saa olla selvinpäin viikko tolkulla jottei tule riitaa. Kuten vuosi sitten,oli tämänkin syntymäpäivän kulku pettymys.  Onkohan kukaan kuollut syntymäpäivänään?

Unimaailma..

Oikea vai väärä kirja,jälleen? Jungin Kohti totuutta. Liikaa minua kiinnostavaa informaatiota ja kysymyksi joihin ei koskaan tule vastausta. Yksi lause voi olla ratkaiseva koko sivun ymmärryksen kannalta mutta yleensä nämä lauseet ovat täynnä sivistysannoja,latinaa tai yksinkertiasesti lauserakenne on jotain mitä minä en vain muuten ymmärrä. Kirja herättää aivot,vaatii ajatustoimintaa ja luo erlaisia tunnetiloja. Bad thing!! 
Minun kohdallani tunteet kun ovat ahdistusta riittämättömän ymmärryksen tähden ja tunne siitä että en ymmärrä laisinkaan tai ymmärrän väärin koko teoksen sisällön. Koko lukeminen olisi siis turhaa tai harhaanjohtavaa joka saa minut toisinaan jopa turhautumisen kautta suuttumaan. Yksi asia tässä kirjassa on kuitenkin saanut minut juuttumaan sen ääreen. Se on hyvin terapisoiva. Se selittää tunteet..

Ja unet..


 Uniahan ei voi oikeasti ennustaa,eikä unien näkijä voi koskaan tietää tarkalleen mitä ensiyönä tulee vastaan. Unien rakenne on usein järjen vastainen ja koostuu koko elämän pienistä sirpaleista niin hyvässä kuin pahassakin. Unet tulevat piilotajunnan syövereistä tuoden mukanaan matkan varrelta niin laajan kokoelma asioita joita ihmisen tajunta ei pysty hereillä ollessaan käsittelemään yhtäaikaa. Syy siis siihen miksi unet unohtuvat niin usein. Viimeyönä näin juuri sellaisen unen joka koostui todellisuuden tapahtmista lähes 10 vuoden ajalta. Sellaisen unen osia muistaa koska se on merkittävää. Jung puhuu erilaisista unista ja jakaa ne kahteen ryhmään Isot ja Pienet. Merkittävät  ja vähemmän.  Viimeyö oli iso ja merkittävä sillä siinä oli kaikki eilesen päivän mietteitä sekä 10 vuotta sitten tapahtunut merkityksetön (tai silloin luulin niin) asia.

Se on kummallista miten jotkut asiat vain jäävät mieleen vuosikausiksi eikä ihminen voi ymmärtää järjellä miksi. Minä muistan juhlakeskus mansecterin puhelinnumeron jonka painoin mieleeni siskoni rippijuhlia varten. Se oli vuosi 2000. Olin 10 vuotias. Minulla on kyllä erikoisen hyvä numeromuisti mutten osaa taas yhdistää jotain,esim lehmää sen korvanumeroon. Töissä usein muistan numeron,mutta en kuka lehmistä sitä kantaa..   Siitä syntyy ahdistava tilanne ja se mitä todennököisimmin siirtyy uneen jossain vaiheessa. Minun psyykkeeni on ottanut tavaksi käsitellä ahdistukset unissa viiveellä. Kuin antaisi ensin mahdollisuuden pohtia sitä järjen kanssa hereillä.  Yksi osa viimeyön tapahtumia tapahtui noin kaksi viikkoa sitten enkä ole edes sen kummemmin ajatellut asiaa kunnes nyt se rävähti eteeni.
 Miltä tuntuu? Noh,ahdistaa tietenkin!! Mitäs muutakaan..  Unien kuvat ja tapahtumat ovat symbolisia ja monimerkityksellisiä. Jos näkee jonkun asian tavallisen ja arkisen asian kuten Jung kertoi eräästä miehestä joka näki pöydän,se pöytä saattaa merkitä montaa ikävää/hyvää asiaa samalla tavalla. Tässä tapauksessa mies oli kirjoittanu gradun tuon pöydän ääressä ja hänen isänsä oli istunut siinä kertoessaan pojalle että tämän oli lähdettävä pois talosta koksaan palaamatta. Hyvä ja huono muisto. Eikä poika edes muistanut koko pöytää kuin vasta terapiassa. Pöydän pinnasta voi myös heijastaa omaa tunnetta itsestään. Riittämättömyys tai sumea kuva josta ei saa selvää. Lakkaamattomasta pöydästä ei heijastu mitään..

Mitä vielä? Sielua Jung pohti Freudin kanssa ensimmäisen 40 sivua,mutta tämä kirjoitus kestää noin vuoden jos alan sitä pohtimaan. Kantani on etten todellakaan tiedä onko sielulla jokin muoto,onko se ollut aina vai kehittyykö se vasta ihmisen myötä. Onko sielu ja piilotajunta jotenkin yhteydessä toisiinsa sillä Jungin mukaan sielu luo vaistot jotka taas tulevat esi-isien ajoilta. Entäs kun ihminen kuolee,voiko ilman muotoa oleva asia vain kadota? Viimeisen henkäyksen mukana poistua ja jättää ruumis.  Vai onko sitä koskaan ollutkaan? Mistä tulee vaistot? Taidan jatkaa tuon kummallisen teoksen lukua ja lopettaa jos se alkaa näkyä fyysisessä toiminnassa niinkuin eräs kirja aiheutti minulle pakkoliikkeitä sen hetkisen elääntilanteen kanssa..

Raskas työ,olemattomat huvit..

Viikonloppu painettu duunia.. Pälkäneellä kombi navetta jossa lehmät on parsissa kiinni mutta tulevat asemalle lypsylle. Kukaan ei varmaan tajunnut,mutta se on tarkoituskin. Oli niin raskasta kun lehmiä on varmasti 50 paikkeuilla lypsyssä joista 3 tarvitsee lypsää erikseen ämpäriin viimeisinä, Siinä menee aikaa :-/ Lehmien laitunmelle lasku on mukavaa puuhaa,ne menevät jo rauhallisesti ulos ilman hyppykohtauksia. Laiduntavat päivän ja tulevat sitten vatsat tännä lypsylle.. Raskas mutta rakas ammatti. Käytiin saunassa illalla kun olin kahdeksalta kotona. Jaksoin katsoa elokuvaa hetken ennenukuin  alkoi ylirasitus kohtaukset puskea päälle ja ajatusten virtaa ei enään kyennyt hallitsemaan joka johti automaattisesti ahdistukseen.  Nukuin kuitenkin 10 tuntia ja nyt on kaikki lihakse kipeänä sekä päätä särkee, Lenkki koiran kanssa oli tuskaa.. Elämä melkein hymyilee,nyt. Huomenna alkaa rytmihäiröitä tulemaan ja olen vaakatasossa koko päivän,

 Sitä odotellessa.

Kiellettyä lukemista..?

Jep.luin sitten Anna-Leena Härkösen kauhun tasapainoa. Ei olis pitänyt. Nyt on pakko kirjoittaa. Niin verbaalisesti loistava henkilö/ teos vaikka olen lukenut sen useasti. Koskaan se ei johda mihinkään hirveästi toivottuun lopputulokseen. Uudessa kodissa istuin lattialla ja luin. Luin kuin viimeistä kirjaa maailmassa,imien jokaisen sanan,tavun ja kijaimen syvälle itseeni. Sellainen lukeminen ei johda kuin hulluuteen. Niin,sehän on jo aivan vieressä.  Terapia ei ilmeisesti jatku tämän valoa tuoneen henkilön kanssa,tai sitten se jatkuu kun odotan sitä vähiten. Hän tietää minut ja ajattelutapani. Härkönen kirjoitti lapsista,suhteista ja pettämisestä. Erityisen hyvin pettämisestä. Siitäkin on omat kokemukset..  Lukeminen on minulle eräänlaista terapiaa,kun on sellainen tilanne etten voi kirjoittaa. Yleensä kirjoittaminen ahdistaa tai mies on liian lähellä ja minusta tuntuu että hän seuraa jokaista liikettäni haukan lailla.  Totuus on toisenlainen,kuten olen kirjoittanut. Yritin nukkua päiväunet,ei tullut mitään. Sydän on heitellyt voltteja erityisen paljon tässä muuton aikana. Minä en tunnusta että stressaisin,sillä en huomaa sitä. Kuten surukin,tulee stressi minulle salaa jopa itseltäni. Propralia menee 40 milliä /päivä ja tämäkin on vain keskiverto..

Nyt loppuivat ajatukset..

Valoa tunnelin päässä...?

Kylläpäs tämä pitkä ja synkkä ajanjakso onkin saanut kaikkine kurveineen kestää.. Puolivuotta.. Tänään,aivan täysin selvinpäin sain kerrottua suurimpia ahdistuksen aiheuttajiani ja tuntemuksiani ja minut otettiin vakavasti. Siis TODELLA!  Tämä päivä on mennyt aivan kuten aikaisemmatkin,ensin hyvä olla,sitten kaikki romahtaa. Minua kuunneltiin ja sain sanoinkuvailemattoman hienon tavan jatkaa tätä elämäni ongelmien selvittelyä ja tietä ulos oravanpyörästä jossa tällähetkellä pyörin kohti hulluutta. Tänne en ole läheskään kaikesta ahdistusta aiheuttavasta toiminnasta tai siitä mitä ahdistus saa aikaan voinut kirjoittaa mutta olen vakavasti harkinnut blogin pimeäksi pistämistä jälleen.. Tietenkin tämä valo voi olla vastaan tulevan junan,mutta tällähetkellä tuntuu niin kevyeltä ja siltä että ehkä saan keskustella tämän henkilön kanssa vielä toistekin. Nyt kun hän TODELLA tietää mitä minun pääni sisällä tapahtuu ja mihin tämä kaikki sitten johtaa. Ehkä äntä oikeasti kiinnostaa..?

Toivossa on hyvä elää,hetki kerrallaan..

Jaa..

Olen kyllästynyt ihmisiin jotka sanovat jaa. Eräs heistä kuvittelee elävänsä onnellisessa pariuhteessa kanssani. Tai,voi suhde olla onnellinen,mutta minä en ole. En tänäänkään. Muutan pois,sillä nekalan ahtaat kadut eivät tarjoa minulle enään mitään. Tunnun olevat kaikille jonkinlainen vitsi. Tänään oli hyvä päivä,periaatteessa. Aamulla tein muuttoa kunnes kaikki taas romahti. Ei tunteita,ei ajatuksia. Tuijotin vain tyhjyyteen enkä saanut mieleeni muuta lausetta kuin "niin surullista". Kiki-koirani kuoli vuosi sitten,en sure sitä julkisesti. En edes niin että itse huomaisin. Voiko surra salaa itseltään? Joskin tämä kaikki onkin vain oire surustani jonka olen piilottanu liian syvälle.. Tekisi mieli itkeä nyt. En voi,sillä mies ulee hetken kuluttua baarista. Töihin pääsen vasta 20.7 Liian pitkä aika on olla vain paikoillaan ja tehdä muuttoa. En edes usko että uusi koti tarjoaa minulle/perheelleni  mitään uutta. Vanhoja haavoja kun ei korjata lyömällä uutta paskaa päälle.  Mielenterveystoimisto on vasta maanantaina auki. Olen halunnut soittaa sinne.. Tuskin enään maanantaina pystyn. Itken sisäänpäin omaa kurjaa oloani ja haluaisin auttaa itseäni nyt huomattuani ettei kukaan toinen sitä halua. Mitä mielenterveystoimisto voi asialleni tehdä? Ota lääke,se auttaa. On kai sitten pakko. Olen menettämässä otteen..

Ahdistus helpottaa,mutta olen juonut liikaa viinaa. Koko juhannus meni humalassa,paitsi lauantaina olin mökillä. Viimeyönä humalassa avauduin jälleen. Kerroin tämän kaiken ja sen kuinka olen teeskennellyt elämääni.En tahdo enään juoda alkoholia miehen läheisyydessä. Hän ei auta minua ja pitää tätäkin vain känniläisen höpinänä. Lupasi soittaa,ei soittanut mihinkään.. Nyt istuu baarissa ystäviensä kanssa ja minä yksin kotona. Olen kyllä lähdössä juomaan. Taas. Synkkä itsesääliin vaipunut tyttölapsi itkee omaa kurjuuttaan baarissa jälleen. Vihaan itseäni,murhaan minäni..

Ei pysty kestämään

Vittu! Painesäiliö on räjähdyksen partaalla. En jaksa enään sitten hetkeäkään tätä elämää. Olen jatkuvasti ahdistunut,useaan kertaan päivässä, olo on kuin huumattu,tuijotan tyhjyyteen ajattelematta yhtään mitään ja toivon että aika kuluu eteenpäin. En voi hoitaa meidän parisuhdetta. "älä koske,mulla on huono olo" Tämä kaikki kaatuu vain sen vuoksi että en tiedä mikä helvetti minua vaivaa? Miksen enään pysty olemaan onnellinen ja olemassa aktiivisesti vaan tunnen itseni niin surulliseksi ja haluan vain nukkua.  On todella huono olo..

Kolme lausetta..

Tunteet ovat aika sekaisin.
 Elämä muuttunut täysin. 
Mieli ei ole ehjin
 

Rukous..

Sinulle jumalani,huudan tän rukouksen
siitä että vastaat,varma ole en
taistelen kanssa uskon rippeiden

tule,ja pelasta
tule ja pelasta

Kauan aikaa on siitä että tunsin sinut
maailma on vieroittanu läheisyydestäsi minut
takaisin tulla en halua,en uskalla'
en ottanut ole kokemuksesta oppia.

siis tule ja pelasta
en hukkua halua.

En pysty sitä uskomaan
että luoja katseensa kääntäisi pois luoduiltaan
jättäisi yksin maailmaan
koettamaan onneaan. 

Dust..

Dust,breathing it,feeling it
inside me,over and over again.
i am dust,flying in the wind
nobody see really me..

Vainoharha..

Tuttu tunne hulluksi tulemisesta seuraa jälleen. Hirveän raskas työputki tuskin helpottaa elämää. Autossa on koira takapenkillä,käännyn kymmenen kertaa katsmaan onko? No ei.. Helpota ei sekään että kuvittelen jonkun päivän räjähtävän käsiin ja elämäni menevän sekaisin. Tuntuu vain siltä,vaikka tiedän ettei niin välttämättä käy.. Tai mistäs sitä tietää? Helvetin sekavaa pohdintaa joka ei milloinkaan pääty..

Painesäiliö..

Tuntuu että mun kehossa on painesäiliö,ta alipainepumppu,joka säätelee kestokykyä. Joskus venttiilit sitte aukee ja yllätyn itsekin omaa reaktiotani. Ylityksen ei tarvitse olla kovin suuri,.kun räjähdys on..

Niinpä niin.töissä,töissä,töissä jälleen. Muutama vapaapäivä joiden sujumiosesta en jaksa kirjoittaa kovuinkaan syvällisesti. Mä vihaan suhde-elämää,se on varma. Kun haluaa lähteä vittuun ja niin nopeasti kuin vain kykenee,on puolielämää suunniteltu valmiiksi ja hajottamatta toista miljoonaan kappaleeseen et voi tehdä mitään muuta kuin sietää ja toiva parempaa. Kun kommunikaatio ei toimi,kusessa ollaan ja vitseistä tulee ilmiriita..
Mökillä oltiin kuitenkin kaksi päivää,ja asiat korjaantuivat kummasti,kun tehtiin isännän suunnitelmien mukaan.

Sekaan vaan..

Kipeä olen edelleen..Hiukan vain tosin. Taas vituttaa kun koira herätti. Taas vituttaa kaikki!! Oon tosissani ajatellu vetää tän blogi-lässytyksen kiinni ja yrittää elää niinkuin oiket ihmiset. . En tosin tiedä pystyisinkö jatkamaan tasapainoista harhaani hyvästä elämästä enään samalla tavalla jos en pääsisi lähes päivittäin vinkumaan tutuille/ tuntemattomille tyypeille internetissä kuinka elämä kusee  ja silti hymyilemään lähikaupan kassajonossa.. Ei helvetti miten onkaan lapsellista toimintaa. Ihmekös kukaan ei koskaan julkaise täällä mitään. Ja kaikki ongelmat on kehittyneet vain sen vuoksi että en kykene selittään asioita uskottavasti enkä oleen enään tarpeeksi hullukaan että sieltä suunnalta saisi jotain jelppiä.  Olen kuin sarjamurhaaja-dexter. Hän elää rikospaikkatutkijana,suhteessa ja hengailee kavereiden kanssa mutta silloin tällöin käy murhaamassa tyypin tai pari. Miten hänen psyykkeensä kestää? Ihailtava persoona..

Olin torstaina koiran kanssa TOKO treeneissä  dobermannien keskellä ja tuntui jälleen ulkopuoliselta. Näytin varmaan todella fiksulta kun olo oli jotenkin käsittämättömän järkyttävän huono ja SILTI piti mennä ja tehdä. Pitäis varmaan etsiytyä sekarotuisten koirien treeneihin,jos sellaisia lie ja jättää typerät haaveet toisesta koirasta.. Meille tulee kissa muutaman viikon kuluttua. Näin siitä viimeyönä jo untakin.

Tuttujen tunteiden valtaan..

Aamun vitutusmasennusahdistuskuolema on mennyt pois. Käytiin lenkillä ja vanha tuttu tuli kysymään "missäs Kiki on" Pystyin kertomaan ja ei tuntunut missään. Nyt on Suru.. Kohta on vuoden ollut mun kultatyttö poissa. Tää on taas näitä kesken jääneitä käsittelemättömiä/käsittämättömiä asioita joita mun elämän rikale on täynnä. Katselin vielä kertaalleen Kikin kuvia,doberman foorumilla sen lähtöpäivän viestejä ja uurnaa hyllyssä, Taas,taas,taas. Onko pakko kiduttaa itseään? Näköjään on.. Ihmiset sanovat "sure se pois" Mutta jos sydän on tuhantena palasena jo ennestään ja surun tullessa se kaikki menetys,kipu,katkeruus viiltää siellä murskaten palasia.. Miksen minä saa psykiatria? Miksen ole tarpeeksi hullu? Olis joku anonyymi jolle kertoa.

sairasta vieroittumista ihmiskunnasta..?

Niin,otsikko kuvaa teksitiä,niinhän se oli? Aivot eivät pysty tuottamaan tähän aikaan aamusta mitään järkevää,kaikki paska olo ja ahdistusmasennusvitutuskuolema on vaan päässä ja kohta tuntuu räjähdys olevan päällä. Angstausta tai ei..  Yep,neljättä päivää makaan kotona,kuumetta,kurkku kipeä,6 eri läääkettä menee kurkusta alas jotta olis edes jotenkin siedettävä olo. Antibiootit onneksi ovat alkaneet purra,ja lääkkeiden määrä vähenee kokoajan. Tänäään ei enään tarvitse tuota,huomenna ei tuota.

Tekee mieli kirjoittaa vihaisia lauseita,koiran häädin pois lähettyviltäni. Varsin agressiivinen ja vittumainen oloila. Sattuu,huimaa ja heikottaa. Otan kolmea lääkettä jotta pääsen edes aamulenkille. Sairaus :-<    Olin töissä to-su vanhassa paikassa josta lähdin yli puolivuotta sitten viimeksi pois. Jotenkin aivot rekisteröivät sellaisiakin asioita muistiin joita ei tarvitsisi. Nekin jotka voi oppia uudelleen. Vie vaan turhaa tilaa niiltä harvoilta asioilta mitkä pitäisi muistaa. Noh,empä muista. Elämä on pelkkää numeroiden,päivämäärien ja sanojen merkitysten sekaista maailmaa ja ihmiset senkuin vain kaikkoavat pois. Joskus uhosin että palaan ennalleni.. En palannut.

Helpottava tieto olisi se että miksi? Mutta siinähän elämän perus pointti menisi perseelleen jos kaikkein vaikeimpiin kysymyksiin olis vastaukset hihassa. Minulla on hihaton paita.  Kaikki vitsailevat "nekalassa nekaloituu" mutta alan kohta näyttää hapanta naamaa myös heille. Tuntui eilen siltä että kaikki katsoivat kieroon,enkä halua enään palata edes "olohuoneen sohvalle" eli Railoon. Ahdistaa ihmiset,ahdistaa todella. Ulospäin kukaan ei ymmärrä,ei huomaa mitään. Ainoa joka voisi huomata,viettää vieläkin askeettisempaa ja karumpaa elämää kin minä. Hänellä ei ole ystäviä lainkaan. En tahdo sitä. Kertoa "silloin joskus kun olin ystävän kanssa.." Hän ei itse ole huomannut kuinka elämä on luisunut käsistä pois. Minä kaipaan sitä aikaa kun viikonloppua odotti innolla että pääsee kaupungille katsomaan ystäviä ja bailaamaan isolla porukalla.  Tuskaa vain huomata kuinka viikot ja kuukaudet kuluvat ohi eikä mitään,ei siis yhtään mitään töiden lisäksi ole tapahtunut. Töissä,töissä,töissä,vapaalla mutta sydänoireiden vuoksi kotona,vapaalla mutta väsymyksen vuoksi kotona.. Töissä töissä töissä.. Nyt olis neljä päivää vapaata,minä sairastan kotona. Kukaan ystävistäni ei vastannut kutsuuni tulla käymään. Siskoni kävi,hän rakastaa minua yhä..

Tyhjä..

Talo tuntuu niin tyhjältä,kun olet poissa.
en kuule,enkä näe sinua.
Tiedän missä olet,enkä pelkää.
Olet sydämmessäni ja sielussani iäti..

Hetken kuluttua sinut saan syliini
olet siinä etkä enään katoa..

Kirjoittelua..

Niin,en kyllä tiedä mistä aloittaisin. On olut liikaa töitä.. 10 päivää,2 vapaata ja 4 päivää. Nytkin on ollut 2 vapaata ja olis ollu viikonlopulle hommia. Ne tehtyäni olis ollut ti-ke töitä mutta ollaan virossa joten sinne meni taas työt. Lupasivat soitella ke et olis jotain kuulemma tarjolla jos mun kunto on sellainen (miten niin???) Pätkiksen kanssa käytiin fillari lenkillä joka päättyi iloiseen liito-oravan tyyliseen lentoon läpi orapihlaja aidan suoraan naapurin omakotitalon pihaan. Et sellasta.. Illalla pitäis mennä lenkille ja sen jälkeen lonkero/sauna touhua ja hyvää ruokaa.  Sisko onneks suostu hakeen mut pois sitten yöllä ettei tarvitse kontata kera koiran ruskosta nekkulaan.. Tänään on ollut jotenkin surumielinen olo. Ei vaan huvita mikään. Oon imuroinut,mutta tulosta ei näy kun karvaa tulee sitämukaa ellei enempääkin lattialle kuin mä ehdin imuroida. Eilen kuulin että ex ex ex mieheni on menossa jälleen vankilaan.. Vain sen vuoksi ettei saapunut käräjile. Harmittaa hänen puolestaan..

Duunia,Duunia..

Hetken aikaa sitten valitin,että on helvetin tylsää. Nyt valitan et on liikaa töitä. Tai sopiva määrä 7pv putkeen mutta liian kaukana. Päivittäin tulee 240km ajoa ja pelkkiin työmatkoihin kuluu  4h. Nukuin viimeyönä vajaan tunnin kun kahvia tuli litkittyä ja mania iski yllättävällä voimalla päälle enkä pystynyt lepäämään vaikka kämppis yrittikin rentouttaa minut. Hulluksi tuleminen on ollut muutamana kertana hyvin lähellä ja kaikenlaisia pieniä juttuja tapahtuu päässä kokoajan. Kohta pitää mennä taas. Kiinnostus on 0 %

Pettymys..

Viikon olen odottanu,ollut selvinpäin vain tämän reissun tähden.. Ja mitä? Aamun olen tanssinut ja ollut hyvällä mielellä sen vuoksi että tänään pääsee lähtemään. Ja tuntia aiemmin ilmoittaa kaverini että ei lähde. Kiva. jouduin perumaan UPM<.n rekan,työmiehet ja mökkinaapurilta traktorin& tukkikärryn. Perkele!!!

Minuutti minuutilta..

Vittu! Mä en kestä enään tätä tylsää elämää. Ei siis mitään tekemistä tai mikään ei vaan kiinnosta. Ota siitäkin nyt sitte selvää. Kaljaa tekee mieli niin maan perkeleesti,mutta lupasin hakea sepon töistä niin ei voinut päiväkännejä edes vetää. Onko se edes ratkaisu? Eipäkai..  Minuutti minuutilta kuluu kellossa aika,joka ei edes kulu mihinkään. Mun pää ei kestä tätä kun meni vielä hankalaks tuo uuden työn aloittaminen. Vittu,jos joku olis viittiny vastata puhelimeen kun mä soitan,olisin varmaaan paljon tyytyväisempi.

Mitä mielessä?

Eipä oikein mitään "tavallisesta" poikkeavaa kirjoittamista. Elämän rytmi on aikalailla normaali.pumppu takkuaa,töitä ei ole,koira ei syö ja riideltyä tulee useammin,useammin. Kummallista.. Huomenna on kymmeneltä porrassiivous työhaastattelu. Jotain oli pakko keksiä,hulluksihan tässä tulee kun kuukauden tulot on 235 euroa. Lauantaina olis kämpän eka näyttö. Jos kaveri ostaa tämän,pääsee elämässä taas eteenpäin. Ei hitto,oma huone,edes! Joku ovi jonka taakse jäävät juuri ne jotka haluan.. Unohdin jo kuinka vaativan tuskallista tämä yhteisyys on. Kaipa tätä vielä hetken kestää..

Kyyneleet..

Voi kun silmiä kirveltää,on aika itkeä,nyyhkyttää
kun arkkusi viereen hetkeksi jään,on vierelläni kaksi ystävää.
Toinen heistä tekstin lukee,kiittää ja pois kulkee.
Minä siihen jäädä haluaisin,olisi kaikki kuin ennekin.
Yhdessä,yhdessä iäti..

Satu-hannele siunattu matkalle. Hautajaiset olivat kauniit ja murheelliset. Kaikkialta kuului niiskutuksia eikä minullakaan nenäliinat riittäneet. Jos jotain,yhden asian saisi vainajlle sanoa,minä pyytäisin anteeksi.
Viimeiset sanani sinulle,eivät olleet sinun arvoisiasi.

Surua&murhetta..

Jep jep. Kyllästyttää taas. Koira ei syö,lauantaina hautajaiset. Ei reaktiota ajatukseen vielä. Lauantaina saattaa tulla kyynel..jos toinenkin. Pelottava ajatus kerrassaan. Exän kanssa oltiin yhteyksissä. Hänestä olen huolissani. Myös TKL:n varikon liput olivat puolitangossa,enkä saa ystävääni yhteyttä joka ajaa bussia. Kun ei vain enään kukaan kuolisi,en tiedä jaksaisinko. Oma terveys on ihan mallillaan. Hiukan uupunut viikonlopun töistä olen ollut. Parhaan ystäväni kanssa kotosalla odottelen että pääsen hakemaan "kämppistä" töistä. Toinen sana kämppikselle voisi olla rakas.. Kuka sitä niin tarkalleen tietää..?

Niin,taas on vaikea tilanne. Hulluksi tuleminen ei tapahdu enään niin hiljaa. Minut on rkottu,poljettu maahan pieneksi hienoksi tomuksi joka seuraavan tuulen mukana lähtee,eikä palaa koskaan. Harhoja,niitä tähän vielä kaipasinkin.. Unet ovat eri asia kuin se että olet täysin hereillä ja etsit esinettä jota ei ole olemassa. "sen täytyy olla täällä" Riidan ja vuoden kadoksissa olleiden kyynelten jälkeen tuhdissa humalassa en kyllä yhtään ihmettele että pää pettää. Pelottavaa vain olla tämän asian kanssa yksin.. Niinkuin aina.

Eniten vituttaa kaikki..

Tänään on ollu aivan järkyttävä päivä. Aamusta alkaen on ollut vetämätön,surullinen ja apaattinen olo. Koiralla todettiin kohtutulehdus ja sai 10 päivän antibioottikuurin. En ole jaksanut taaskaan tehdä mitään muuta kuin vain olla. Toivon että voisin kadota jäljettömiin juuri nyt. Lähelläni on ihminen joka pystyisi auttamaan minua näinä päivinä,mutta hän ei tahdo. Hänellä olisi ammattipätevyys,mutta en ole hänen potilaansa. Olo on jotenkin hyljätty vaikka ymmärrän hänenkin näkemyksensä..Vai ymmärränkö? Tahtoisin ymmärtää. Olin avautunut hänelle humalassa,en edes muista yön tapahtumista juurikaan mitään ja oloni oli sanoinkuvailemattoman hirveä. Miksei hän tee mitään tai sano mitään? Ehkä hän ei usko minua. Olenhan minä valehtelija. Pääni huutaa,kehoni huutaa eivätkä hirveän kivuliaat kuukautiset yhtään helpota elämää. Panacod auttaa,onneksi. Tekisi mieli ottaa niitä riittävän monta,jotta pääsisin katoamaan. Edes hetkeksi... Iltaa kohden olo alkaa jo helpottua. Kaipaan vain takaisin tiettyyn aikaan elämästäni. Sinne,milloin olisin voinut hakea apua. Sunnuntaina kuulin että 8vuotta minua hoitanut psykiatri oli löydetty torstaina kuolleena sohvalta. Hän oli kirjoittanut vielä keskiviikkona iloisen ja tulevaisuudesta kertovan sähköpostin. Miksi hän ei ollut ehtinyt edes sohvalta kohti puhelinta soittaakseen apua? onko hän tehnyt itsemurhan? Viimeinen ihminen jonka voisin kuvitella tekevän niin. Hän on vain antanut kuoleman tulla,avannut sille oven ja lähtenyt pois. En ole lähettänyt hänelle edes viestiä jossa kiittäisin hänen elämäntyöstään minua ja ystävääni kohtaan. 8 vuotta on pitkä aika.. Olin sunnuntaina humalassa kun kuulin mitä on tapahtunut. Olin sunnuntaina humalassa koko päivän..

Sydänhäiriö part 2..

Yep,join kaks kuppia kahvia,pari tuoremehua ja pelasin korttia kavereiden kanssa tuossa pienessä paikallisessa. Yhtäkkiä vasen käsi alkoi puutua ja pistellä ilkeästi kun sitä liikutti ja hirveä hiki nousi vaikka samaan aikaan oli hiukan viileä ja pyörrytti. Haukoin henkeä ja otin propralin lompakosta. Eipä auttanut,menin kotiin ja otin toisen ja johan taas oli vältytty kohtaukselta. takaisin siis kuppilaan.. Kämppis oli ensin huolissaan ja sitten ihmetteli miksi minä istun edelleen baarissa enkä ole kotona? Ehkä siksi että kokemuksen mukaan nuo pahimmat häiriöt tulevat uudelleen parin lääkkeen vaikutuksen lakattua ja en ehkä halua menettää tajuntaani yksin kotona.. Nyt hän on sitä mieltä että en ole ajokuntoinen. Hmm,koska saa mennä hermot? eilinen meni tapellessa kuin aviopari.. Lapsellinen on tuo mies jos suoraan saa sanoa. Silti ärimmäisen rakas..

Jaahas,siellä paha missä mainitaan..Lisää lääkettä --->

Työteliästä elämää..

Olipas helvetin mukava aamunavetta.. Ihan oikeasti!! Kukaan ei armaan usko,mutta näin se vain on ja kello viidestä asti olen ollut yhtä hymyä. Muistin kuinka lypsyn saa päälle vaikken olekaan tuossa paikassa ollut puoleen vuoteen,lehmät tulivat kiltisti lypsylle ja kukaan ei potkinut,pudotellut koneita eikä tarvinnut edes paskaa kolata kuin iimeisimpien jälkeen. Edellinen lomittaja oli jättänyt rautalangasta väännetyt ohjeet erikseen lypsettävien kohdalle eikä siis tankki kelvoton maito päätynyt väärään osoitteeseen.. Kumpa olis enemmän hommia,uskon että työ on minulle kaikista parasta terapiaa..

Sydänhäiriö..

Propral,oi rakas purkillinen tarvitsemiani lääkeaineita yhdistettynä pieneen tablettiin.. Jumb Jumb,tykytyky ja taas jumb. Näin on kuulunut tänään. Soitto "meetkö huomenna ja ylihuomenna duuniin?" sai asiat taas virtaamaan. Onneksi,koska muuten asiat olisivat huonosti edelleen. Parista päivästä saa kuitenkin sen 150e palkkaa.. Olen myös lähitulevaisuudessa muttokannalla. Osoite vaihtuu pari korttelia.. Jos nyt alkaisi parin päivän työrupeaman jälkeen selvittelemään tilannetta ja sitä että koska tämä paljon vaativa tapahtumaketju "muutto" voi alkaa. Myöhemmin suunnitelmia siirtyä roippeitteni kera kissainmaalle.. Mutta ei vielä.. Odotan innolla,onneksi tuli 2 päivää töitä :-)

Elon sekavuutta...

Niin,näinä päivinä on taas joutunut hokemaan "maisu rauhoitu" itselleen kun mieli alkaa pettää ja heittämään mitä kummallisimpia ajatuksia ja olotiloja. Hiljaa hulluksi tuleminen luo eksistentiaalista tuskaa joka siirtyy ensin uniin ja sitten käytökseen. Viimeyönä olen taas runsaassa raukeuden vaikutuksessa avautunut ja kertonut asioita joita ei ehkö olisi kannattanut. "pitääks mun järjestää sut johonkin lepäileen" No ei,minä en ole tullut hulluksi,vielä. Vielä olen hillinnyt ja hallinnut itseni. Tänään on ollut vuorossa apaattisuus ja masennus. Ei kiinnostanut sitten yhtään olla olemassa. Kuitenkin sain itseni raahattua lenkille ystäväni kanssa ja hetkeksi kaikki ongelmat olivat poissa. Nyt kun taas yksin olen,tupakka huulessa ja tietokoneen ruutu edessä,ahdistus palaa. Se on niin jäänyt tämän asunnon henkeen.. Kumpa voisinkin rentoutus edes kerran vielä. Olla vain,vailla murheita. Tuskin se on mahdolllista. Se tuli viimeyönä selväksi..  Toisaalta ymmärrän hänen mielipiteensä ja hyväksyn perustelut sille miksei hän voi autaa minua,mutta toisaalta taas olen pettynyt. Odotin niin..

 Olen varma että tämä piinallinen tilanne ratkeaisi kun saisin puhuttua jonkun "ammatti-ihmisen" kanssa. Vaikka tiedän että todennäköisesti valehtelisin ja jättäisin koko paletin avaamatta jolloin tämäkin olisi turhaa.. Surullista tietää olevansa epäkunnossa,mutta näin ne asiat vain ovat..

Pakko..

En tiedä,mutta on vain sellainen olo että on pakko kirjoittaa julkisesti. Päiväkirjan kirjoittamisesta ei saa samanlaista tyydytystä kuin "joku muukin tietää miltä musta tuntuu,tai ainakin lukee siitä" fiilis voi saada aikaan. Olen hiukan ehkä kyllästynyt hautomaan omia ajatuksiani näin hulluuden partaalla. T'änään on ollut hyvä päivä. :vähän kaljaa ja vähän THC,vähän sydänlääkkeitä ja hyvässä & turvallisessa seurassa. Jonkun mielestä elämä on tuossa kohtaa aivan vituillaan,mutta olempahan säästynyt jokapäiväiseltä ahdistukselta tänään.. Voittajaolo suorastaan..

 Ahdistaa vain kun ystäväni lupaa auttaa minua "katsellaan jokupäivä" ja sitä jotain päivää ei tule kuitenkaan. Odotan mielenkiinnolla auttaako minun tilannettani enään mikään? Ovatko jatkuvat harhat osa kaikkea ajatustoimintaa minussa? Ja tärkein,MITÄ tapahtuu kun elämästäni poistuu se kaikki epätodellinen paska mitä olen jo tarpeeksi kestänyt? Kestänkö ilman sitä vai kehittääkö puolustusmekanismi taas lisää..Pahempia? Sitten mennään eikä meinata piipaa niemeen odottamaan lääkeannoksi toisensa jälkeen.. En tahtoisi niin kuitenkaan. Ajatus siitä etten voisi hallita omaa mieltäni,kuvottaa minua.
Lääkkeet poistavat oireet,eivät ongelmaa..

Kylmää piisaa..

Jäätävä keli -27 :-0 Johan tuossa tunsi olevansa aurinkorannalla kun oli -6 ja huomenna pitäis olla samanverran. Eilen oli lähemmäs 20 ja autokin lähti kuin palmun alta mutta eipä tänään.. Piti lähteä kaveria viemään huittisiin.. Aian ei hommat suju suunnitelmien mukaan,niinkuin tässä on huomattu. Kohta oon taas koditon ellei nyt tule ihme ja töitä sitten niin riittävästi että varmasti tulee kunnon tili. Puuttuu palttiarallaa noin 200euroa pelkästä vuokrasta plus koiran/mun eläminen laskuista nyt puhumattakaan.. Lievää ahdistusta.. Pumppu on taas takunnut niin perkeleesti että eilenkin meni lääkkeen voimalla.
 On aika psykoottinen olo taas vaihteeksi. En tiedä enään mitä kaikkia mun päähän pälkähtäviä ajatuksia uskaltaa edes ajatella? Tuntuu kokoajan vaan pahemmalta ja sairaammalta.. Kai sitä ohta joutuu pika kiidätyksellä johonkin suljetulle ellei Seppo-ystäväni tee jotain radikaalia asian suhteen. Ellei hän huomaa. .

19:30 Surua,surua vain..

Niin,Äidin kissan kanssa oli sitten eläinlääkärissä ja eläinlääkärin toteamus oli seuraavanlainen.

"Kilpirauhasen liikatoiminta ja munuaisten vajaatoiminta"  Molempia ei voi lääkitä yhtä aikaa koska lääkkeiden vaikutukset päinvastaiset ja jos lääkitsee kilpirauhasta--> alentaa verenpainetta/kiertoa/sykettä niin munuaiset pettää nopeammin ja jos ei lääkitse mitenkään,kuolee pian molempien aiheuttamaan syömättömyyteen/anemiaan. Hampaat ovat myös todella huonossa kunnossa joten ruokailu sattuu toden teolla.. Tulee mieleeni teksti "Kuolema kun käy kerran,se käy toistekin" Ja niinhän siinä nyt kävi. Viikko sitten meni Wincent marsu ja nyt sitten 19v Kissa.. Jonain päivänä tulee todellinen suru..

20:20
"Vituttaa,mua vituttaa
taas,periksi antaa
Vituttaa,mua vituttaa
sinut kuolemalle kantaa
Mikset meidän kanssa enään,elää vois
vaan pitää pian sinunkin, kuolla pois
Vituttaa,mua vituttaa,
sanoa hyvästi,ikiajoiksi..
Vituttaa,mua vituttaa,
taas lopettaa lemmikki..

Kyllästynyt..

Niimpä niin.. sitä minä olen. Koko elämäni on muuttunut ja olen oppinut katsomaan uudesta näkökulmasta sen sisältöä.Silti minun henkinen sietokykyni muutoksille ei ole kehittynyt mihinkään suuntaan ja viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet pääni sisään lukon vailla avainta.. Suhde mieheen jonka kanssa olisin voinut mennä naimisiin on kuivunut. Vain sen vuoksi että halusin tutkailla elämääni rauhassa erään henkilön ohjaamana ja omat ongelmani kävivät niin ylivoimaisiksi etten voinut tukea häntä hänen ongelmissaan, Toivottavasti en saanut vakavaa tuhoa aikaan. Kummallista on se ettei minusta tunnu miltään vaikka tiedän että tämä oli nyt tässä.. Missä on kaipaus? Kai se tulee ohjelmistossa myöhemmin.

Olen tavannut ihmisen jonka kaltaista olen tietämättäni aina etsinyt. Hän ei halua minulta mitään muuta kuin ystävyyttä ja hän tukee minua matkallani "parempaan olotilaan". Harvassa ovat olleet ne jotka eivät pyri pöksyihin tai omistamaan minua. Olen päättänyt että kukaan ei enään tule omistamaan,alistamaan tai rajoittamaan minua. Riittää!! Aion myös jossainvaiheessa palauttaa hyviä ihmissuhteitani takaisin eloon. Monet ystävät ovat jääneet suhteiden vuoksi varjoon kun en ole ehtinyt ottamaan yhteyttä eivätkä hekään ole muistaneet minua tarpeeksi. Aion korjata tekemäni virheet..

Enemmän&vähemmän tärinää ja tarinaa..

Jeb,jouluaatosta lähtien ennyt aika nestemäisesti. Ellei lasketa uudenvuoden työputkea,on ollut ryppyputki. Nyt on aika ryhdistäytyä! Kahvia ilman konjakkia,kiitos! Korttipöydässä tärinät johtuivat kofeiinista,kerrankin. Rakkaimman kaunaossa oli viimeyö niin rentouttavaa olla,vaikka iltakin meni torkkuen. Ainakin on hunniggolla kerätty univelka lähestulkoon katettu.. Ja autollakin on niin mukava ajella vaikka se aamulla olikin lumikerroksen alla ja hanskat jälleen hukassa..  Päivän naurut sain kun kävin metsästämässä Vanhaan tappiin unohtunutta pipoa ja iskiessäni sen päähän totesin kylmän tylysti "näinhän se on että pipopäiltä ei saa pillua" Kyllä oli tiskintakana hetken herroilla hauskaa.. :-D  Noh,jos sitä menee takasin kahvin ja kortin ääreen kun ei tuosta pätkiksestä ole lenkille lähtijäksi. Syönyt kun ei ole välikiimansa takia päiväkausiin..