Minä makaan sängyssä. Olen tuntenut kuristavaa ahdistusta koko illan. Yrittänyt keksiä jälleen keinoa peittaa sen,estää sitä näkymästä ja kun uupumukseltani lopetin,huomasin kuinka turhaa se on ollut. Joko sokea ei näe tai ei tahdo nähdä..
ystäväni makaa myös sängyssä. Tuijottaa kelloa ja odottaa kuolemaa. Varmuutta sen saapumisesta ei ole mutta toivo on kulunut jo vähiin. Kuulin asiasta ravintolassa. Sen yön tunnelma oli menetetty..
Huomenna on työpäivä. Menen vastenmieliseen paikkaan haukuttavaksi. En ole vieläkään tarpeeksi vahva kestääkseni sen. Missä on hän joka menneisyydessä piilotti minut musiikkiluokkaan välitunneilla? Hän voisi piilottaa minut nyt..
Ahdistus pitää minua valveilla eikä itkuisella pyynnölläni ollut vaikutusta. Luen jälleen väärää kirjaa. Luulin olevani riittävän vahva. Niinhän minä aina....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti