sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Yhtäkkiä tuuli kääntyi..

Yksi puhelu,kesken iltateen
"Missä sä oot? Nyt mä meen.."
Mä istun yksin pmeässä,liian kaukana ehtiäkseni
Kertomaan kuinka sä oot,tähti elämäni.

Kun mä sut nään,olen myöhässä jälleen
Kaikki on ohi,sanoo poliisit ystävälleen
Ei ehtinyt auttaa,edes virkavallan voima
Liin kiire oli,niinkuin aina sulla..

Mä pidän sun päätä ja itken yhden kyyneleen
Katson kuinka kehos vaipuu elottomuuteen
Tiedän ettei itkua auta,sä et silmiäs avaa
kun kukan ei nää,suutelen sua salaa..

Olisin halunnut ehtiä kertomaan
Olisin ottanut sun sydämes,kiinni mun sydämeen omaan
Olisin pitänyt sun päätä koko yön
Olisin kertonut kuinka mä sun hirviöitä lyön.

'Sulla oli liian kire,niinkuin sulla aina
Kiitos ystävä,helvetin hyvää matkaa..

Idea By Juliette lewis: I Never Got To Tell You What I Want..

lauantai 26. helmikuuta 2011

Väsynyt..

Eilinen ilta oli yllätys.. Olin iltalenkillä ja harmittelin taas yksinäistä pitkää iltaa ilman rahaa. Vastaan tulee naapuri F rapusta ja päätämme lähteä koirinemme hänen kämpälleen juomaan parit oluet. Nojoo,siitä sitten lähdettiin Vanhaan tappiin tuohon muutaman korttelin päähän josta pääsimme kotiin vähän ennen yhtä.. Rakas tui puoli viiden aikaan kai,en muista mitä kello oli kun heräsin siihen että joku koskettaa ja totean "ei saa kiusata lasta".. Luulin sen olevan unta mutta hetken istuskeltuani tajusin että ohhoh,oon hereillä.. Pieni humlatila :D 
Aamu ja päivä meni rauhallisesti. Kunnolla en jaksanut tänään lenkkeillä ja iltapala ei maistu kun vedin 12palaa suklaata armonkalliolla. Perse (  I  ) <--  joo,tiedän..
Oon todella väsynyt..en jaksais lähtee enään lenkille. Pakko on se sana mitä vihan just nyt. Onks PAKKO tehdä iltapalaa? onks PAKKO lähtee koiran kanssa ulos? joo,on ja on.. muuten on aamulla niiiiin huono olo ja kiki herättää mut kusihädässään jo aamuyöllä.. Kai mä vetäsen toppahousut jalkaan ja käyn kiertämässä jonkinlaisen kierroksen.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Loppuviikon loppu..

Nyt on taas yks hankala viikko ohi. Mukavaa on kuitenkin ollut..ei yhtään huonoa päivää ainakaan töissä pajalla,paitsi silloin kun tuntui pahalta kuulla "sä teet turhaa työtä" ja että kuulemma piti ottaa aiot käteen ja ajatella.. Miksi? eikö ole parempi että teen turhaa kuin että en tee mitään tai olen tiellä? Ei kai sitten..
Rakas on hölmö,lähti tänään töihin vaikka olis saanut palkallista sairaslomaa.. onneksi oli edes eilen pois.
Toivottavasti se tulee yöksi,vaikkakin en halua sairastua. Saa nukkua sängyssä kun mä nukun sohvalla.. Oon liikkunu koko pitkäisen päivän taas,mukava ihminen pajalta lähti mun ja koiran kanssa 45min lenkille,kierrettiin joku 4 km ainakin.. Tuli hyvä fiilis kun ihminen istui ja kertoi viisaista vielä pari tuntia sen jälkeenkin. Ymmärrän kyllä miten typerä olen kun suostun elämään elämääni näin,mutta nojoo,kaikelle on syynsä eikä tää nyt niin hirveetä oo.. kai.. :-/  Kun tässä vielä pääsee liikkumaan ja tiedän mitä rakas puuhaa,en jaksa valittaa paitsi Kikin käytöksestä tietenkin.. Rakki :( !!! Säälin sitä ihan liikaa.. raasu :( 
Väsyttää niin hirveesti.. Haluisin kyllä mennä vasta nukkuun sit jos ja kun mies tulee yöllä.. Täytyy yrittää valvoo..

torstai 24. helmikuuta 2011

Kylmää kulkua..

Jeb,en sitten katsonut mittaria aamulla ennen ulos lähtöä noin kahdeksalta.. Hyva vaan,koska olisin järkyttynyt. Ihmettelin kun naama jäätyi melkein heti eikä reippaasti kävelemälläkään tullu yhtään niin lämmin kuin eilen. Kiki kävi vain pikaisesti tarpeillaan ja lähti tuomaan minua kiireellä kotiin.  Syy selvisi yhdellä vilkauksella -28 jaahas!!
En sitten viitsinyt lähteä kävelemään töihin. Laitoin viestiä että jos menee -20 niin voin lähteä mutta kello on jo näin paljon eikä hirveää muutosta ole tapahtunut Mittari näyttää tiukasti -23. Ihmisiä on hukassa kaksi.Toinen ihminen on Rakas,joka laittoi eilen yhden viestin ja kertoi akun olevan loppumassa. Hän ei varmasti soita tänäänkään. Ihmettelen edelleen meidän suhdetta. Kaikki meidänvälinen yhteydenpito perustuu mun aktiivisuuteen lähettää viestejä. Jos en lähetä,hän ei ota yhteyttä ja on päiväkausia kadoksissa. Noh,ei voi mitään. Olis vaan niin kiva saada pari suukkoa ja päästä kainaloon uinumaan. Ikävä :(  Paras ystäväni ei ole vieläkään ottanut yhteyttä. Syytä en tiedä enkä oikeastaan edes jaksa miettiä. Jos on huonoss kunnossa,se on hänen oma valintansa ja omie tekojensa seuraus. Ärsyttää "tänne kaikki heti" asenne laihtumisen suhteen kun toisessa vaakakupissa olis onnellinen terve elämä..
Mun paino on jumittanut taas viikon,eikä se haittaa. Syön kuitenkin niin äärettömiä määriä ruokaa ja olen alipainoinen jo nyt niin tuskin se tuosta laskee. Hiilarit pitäis olla jotain 20 jokapäivä ja ketoosissa henki haisee niiiiin karmealle etten tahdo sitä enään koskaan..
Olen kyllä iloinen että kun syön aamulla,ei tarvitse huolehtia ruoa saannista ennen iltapäivää. Proteini pitää nälän poissa ja rasva ruokkii elimistöä. Eikun vaan voita juuston päälle,leivän päälle ja kananmunan päälle.. Paljon myös rehuja menee,ja se tekeekin tästä kallista. Jos teen salaatin,maksavat rehut 3 euroa,lihasukaleet 3 euroa enkä saa 6 euron setistä kuin yhden tai kahden päivän eväät.. Onneksi on olemassa nokiamissio ja muut jeesustelijat jotka jakavat iloisena pois hyvää syömäkelpoista ruokaa. Harmi vaan että aina jokaisessa kassissa on leipää ja pastaa jonka syötän koralle nappuloiden ja koiranmakkaran kera.

Sain vähän siivoiltuakin ja tiskailtua. Leikkasin aamulehdestä leikkeitä talteen ari asioista ja teippaan tai liiman ne leikekirjaani. Täytyisi hankkia uusi leikeirja,koska tuo vanha on ruma ja kohta täynnä. En pidä vaaeanpunaisesta värinä,ja harmittaa että uusi sykemittarini on juuri vaaleanpunainen. Hyi.. :(  Täytyy pyytää isä tänään käymään jotta saan puheaikaa ja muutaman euron avustusta.. Hitto kun tämän vuoden tilit ovat menneet kaikki joko koiran tai omiin lääkäreihin. Tammikuussa oli helsingin reissu,tässä kuussa korjailtiin siitä aiheutunutta velkaa ja jos nyt joudun lainaamaan vielä 20euroa isältä,olen taas pulassa. Agrh!
Nyt pitäis aloittaa treeni kun on vähän ruoka laskenut. Imuroidakin pitäis mutta kun ei vaan jaksa ja koiran sääliminen on mennyt niin överiksi etten voi edes imuroida. Se kun vinkuu ja tärisee kylppärissäkin vaikka ei näe ja kuule läheskään niin hyvin pelottavaa imuria. Joku on varmaan hakannut kikiä imurinputkella,tai sitä on imuroitu pentuna ja se on aiheuttanut pelon.. Lihastreenit olis kyllä paikallaan kun eilen oli lepopäivä..

22:00
Tulihan sitä jotain tehtyä. Kevyttä,tasaista vetoa lähinnä vatsalihaksiin painottuen ennen töihinlähtöä.. Töissä olin 3 tuntia ja taas kotiin. Kiki sekoili lenkillä ja toista kertaa jo hyökkäs ihmistä kohden ilman mitään näkyvää syytä.. :( En jaksa ymmärtää sen elukan päähänpistoja. Johtuikohan se vain siitä että aamulenkki oli 10min ja lenkkien väli 6h? Vaikeeta sanoo kun viimeks sen raivopurkaus johtui imuroinnista.. Kohtauksen jälkeen kun pitelin koiraa kurkusta ja raahasin sivummalle,se käveli karvat pystyssä ja häntä koipien välissä 100metriä ja halus palata kotiin. Annoin sille kipuläkkeen heti kun tultiin jos siihen vaikka sattui,mutta ei se rauhoittunut vaan meuhkasi vielä kun lääke alkoi vaikuttaa.  Lähdin itse tunniksi ulos ja kiki oli ilmeisesti nukkunut täällä kun naapuri ei ainakaan sanonut mitään törmätessämme rappukäytävässä. Voi olla että viimepäivien riehuinen zeron kanssa,on kipeyttänyt jalat ,voi olla että tolla koiralla on yks miestyyppi,haju,yms mitä pelkää.. ota siitä selvää..huh.. Jalkaa alkoi särkeä kun tulin kotiin ja olen nyt vain syönyt ja istunut sitten toivoen että kipu menee ohi.
Rakas sekä ystäväni soittivat tänään.. Rakas on kuumeessa ja ystävä päässyt pois hoidosta.  Toivottavasti rakas tulisi mun luo parantelemaan vaikkakin flunssaa tähän ei enään tarvittaisi..

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Töitä enemmän ja vähemmän..

Täällä duunissa oon ja odotan että huuto.netissä oleva sykemittari sulkeutuis ja saisin sen. Voi olla ettei kukaan korota nykyisen hinna (20e) yli tai sitten korottaa. En aio maksaa enempää käytetystä vempaimesta..  Korostelen Kikin liiviä edelleen. Siitä tulee hieno. Kävin myös ruokailussa mutta jätin perunat pois lautaselta ja söin noin 50g possun kylkeä. Pysyn ruodussa!! Fiilis on mitä mahtavin.. Nyt jatkamaan ompelua..

16:00 Tein kaksi heijastin sydäntä kikin liiviin. Ehkä se nyt on valmis. Tulin kotiin ja Kiki haukkui täällä. En tiedä mitä oli tapahtunut,mutta huonolta näyttää. Täytyy viedä sama lappu ala ja yläkertaankin jottei isännöitsijää tarvitse häiritä. Hän lupasi kuitenkin laittaa sähköpostia jos koirasta valitetaan. Toivottavasti löydän jostain halvalla webkameran ja saan sn pysymään päällä. Täytyy varmaan asentaa mese taas koneelle. ääh,en haluu..  Kulta on tänään jossain auttamassa muuttokuormassa ja hakee Mac koneen. En ymmärrä miksi pelkkään nettikäyttöön täytyy hankki yritystason kone? Kyllähän sitä rahaa voi käyttää kun sitä kerran on,mutta minä köyhänä ja kurjana en sellaista ymmärrä.. huoh,kohta tulee Oona ja Zero. On hauska että kiki voi ystävystyä jonkun muunkin koiran kanssa kuin Romeon. Näköjään mustat koirat on in ja vähän kikiä pienemmät.. Ootan vaan puheluu että se on ovella..

18:30
Oon ihan poikki. Koirat riehui ensin sisällä,sit käytiin pikku lenkillä ja taas ne riehui sisällä..  Söin kuuden aikaan ja nyt olis vieläkin sellainen "mä haluun jotain" fiilis. Hiilarit on tänään yllä jo syöty.  Miten pelkkä ompeleminen ja sosiaalinen kontakti voi väsyttää ihmisen näin? Nukuin kyllä hyvin lähemmäs 9 tuntia.  Pää jauhaa tyhjää,ei oo mitään sanottavaa,mutta silti haluan kirjoittaa senkin julkisesti. Olen hieman hölmö taas. Kulta ei tule tänään :-(

19:30
Superväsynyt.. Suorastaan uupunut. Fiilistä olis vaika mihin mutta voimia ei.. Tein soijasuikale,jäävuori,ruukkusalaatti,italiansalaatti mössön ja ajttelin vähän maistaa sitä ehkä parin tunnin päästä. Maha on täynnä vielä wokista. Päiän arvot ihan suht kohdillaan. Saan sykemittarin vasta 6 päivä viimeistään kun maksan sen enimmäinen päivä. Tili tyhjenee kyllä samana päivänä niin tehokkaasti,sillä lääkäriaskut ovat satasen ja takki&sykemittari 50 euroa.. Aamulehden lasku 22euroa, jää 250 euroo vuokran jälkeen. Jee!! päiväbudjetti on siis 8 Euroa.. Eipä paljoa oo ryyppyä luvassa.. Noh,ensikuussa sitten saan lääkärijutut takaisin JOS sossu uskoo että tilille ilmestyneet 250euroa ovat osa veronpalautuksia ja JOS se ei ala selvittään mun asioita eikä huomaa että mulla on Nordeassa tili jonka kautta kulkee autovakuutus rahat joita mulla ei oo siis käytössä ollenkaan. Ne tulee,ja lähte seuraavana aamuna pois..  Jos huomaa,mulle tulee usean tuhannen auron lasku ja tulot tyssää siihen. Sit ollaan taas armonkalliolla ahtaudessa. Ajatuskin nostaa palan kurkkuun..
Salaatti saa veden kielelle,silti oon vielä lujana. Täytyy laskea päivän arvoja,kinka paljon olisi hyvä syödä?

tiistai 22. helmikuuta 2011

Univirtaa..

auUnet jatkuu.. Tänäyönä oli rakkain hevonen Osaran maaseutuoppilaitoksesta "hessu" juuri rauhoitettu ennen lopetuspiikkiä ja se haistoi kättäni siinä hoipuessaan. "sille annettiin jo piikki" ..mä tulin taas liian myöhään. Ihmettelen näitä,mitä helvettiä tapahtuu? Muutama päivä sitten näin unta ponista jota en ollut ajatellutkaan pitkään aikaan ja sen muista ettei sekään uni ollut mikään onnellinen. Jos uskoo,niin pelotavaa,jos ei ,tää on vaan jotain stressiä. Oon ollut jostain syystä nyt kipsin kanssa hirven herkkähermoinen enkä ole kestänyt tilannetta jossa on vähänkään kiire/ epäonnistun yksinkertaisessa asiassa.  Tänäänkin meni hermot kun yritin muistaa lukua jota en nyt enään muista eikä kynä timinut millä sen olis vinu kirjoittaa muistiin. Vituttaa kun ei hommat hoidu,ja kun unohdan nämä asiat heti,täytyy mitata ja punnita uudelleen 3 kertaa sama ateria kun ei kynä toimi On elämä vaikeeta!!
Tänään olis suunnitelmissa siis töihin meneminen. Joskus yhdeltä voisin käydä ompelemassa kikin tappatakin etumuksen siistimmäksi. Repsottaa :(  Vois kohta alkaa puntaroimaan ruokaa jota pystyn ehkä syömään. Paljon rehuja,vähän kanaa ja köntti voita pienen leivän päälle. Njam! Nälkä tuskin pysyy poissa ellen juo mahaa täyteen vettä. Se ateria millä maha pysyy täytenä ja kylläisuus on taattu,on päivän arvot yhdessä ateriassa. Kroppa alkaa sit vetään sitä valtavaa määrää proteiinia sokeriksi ja kaikki karppaaminen on ollu täysin turhaa. Prot pitäis olla 25 per ateria.. tää tarkoittaa suomeks 100g kanaa ja loput rehuja. Ei paha..

11:00
kohta pitäis lähtee töihin. Olin aamula "jeejee!!" muta nyt ei enään huvita. Söin suunnitelman mukaan ja olo on puolitäysi. Vedin jopa 15g siivun leipää ja 20g voita päälle.. njam.. Masennus alkaa taas lähestyä. Pitää varmaan kohta ottaa itseään niskasta kiinni ja pestä hukset ellei sit mennä kokonaan suihkuun. On kylmäkin,tai ainakin kananlihalla kokonaan.  Ei huvita taas mikäään. Mistä tää johtuu? Mikä ihmeen masennus tää nyt taas on? PRKL!!! Mä alan nyt siivoon ja meen suihkuun.. työt saa olla ja jäädä huomiselle.

17:00
Lähdin kuitenkin töihin. Oli hyvä homma,sain korjattua kikin toppaliivin. Oli mukavaa olla taas tuttujen ihmisten kanssa ja tehdä jotain hyödyllistä. Päivän paras oli,että huomenna tai ylipäätänsä nyt sairaslomalla voin tulla ihan mihintahansa aikaan.. Eli huomenna herään,syön ja vien kikin kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Tein kangaspainatuksella tassunkuvia kikin takin etutassujn väliin tulevaan kappaleeseen. Huomenna on sen silitys ja ompelu edessä. Takkiin vois muutenkin tehdä koristeluja.. Kaappi-projektia en saa aloittaa :( se tuskin valmistuu kovin pian. Onneks ei oo mikään kiire..
Nyt pitäis lähtee kauppaan ja hakeen koiralle kunnon eväät. Toivo ttavasti ei jää haukkumaan tänne nälkäisenä.. hiljaisa oli ainakin kun tulin kotiin.

21:30
Ulkona sataa lunta
telvisiossa pommeja
mulla on ruokaa kaapissa
mutta niillä ei ehkä oo.

Mä täällä mietin millä laihdun
Ne miettii mistä päivän ateria ainut
jos olis mulla rahaa
lentäisin auttamaan..

Kohta tää ilma ei oo enään hengitystä varten
Kohta on omaisuus ja etu rikkaiden
kohta on sota välillä useiden maiden
eikä turvassa oo,kohta kukaan..

maanantai 21. helmikuuta 2011

Suukkoja ja keittiövälineitä..

Näin mulle sanotiin puhelimessa.. Kuulosti sopivalta otsikolta. Näin unta että minulta murtui hammas miljoonaan osaan ja verta tuli hirveästi.Selityksi ätsiessäni löysin tämän.

Hammasunien näkijän kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä hampailla tehdään tai mitä niille tapahtuu. Hampaan putoaminen saattaa varoittaa sairaudesta, joskus jopa onnettomuudesta. Jos unessa haukkaa palan jostakusta toisesta ihmisestä, se kertoo aivan pyörryttävästä rakkaudesta tätä haukattavaa henkilöä kohtaan. Jos kiskoo itse itseltään hampaan, kielii se jostain itseä kiusaavasta asiasta, josta haluaisi päästä eroon
           Ja veri..
Veri on elämän ja elinvoiman symboli. Jos unessa saa vertavuotavan haavan, kokee valve-elämässä kuluttavia ja energiaa vieviä aikoja. 

Mikä on kuluttava onnettomus?Sairaus? Missä on kadonnut ystäväni? 
Ei sillä että olin jotenkin "hurahtanut" mutta käsittämättömän usein unet ovat pitäneet paikaaansa ja joitakin kertoja,olen aavistanut todella pahoja asioita ennalta. Kaksi esimerkkiä,toinen oli kun tuntui siltä että pitää mennä vahemmille ja ensimmäinen marsuni oli kuollut 10 minuuttia aiemmin kuin saavuin 2005 Nimipäivänäni.
Toinen marsu,Julius rakas,kuoli muutama kuukausi sitten, Ja minä saavuin kotiin tietämättä asiasta 2 tuntia sen jälkeen. 
Kummallisinta oli se,etten ollut ilmoittanut kummallakaan,että olisin tulossa.. Tuntui vain siltä "menempäs amonkalliolla käymään" 
Muutaman kerran on myös Menkat alkaneet samana aamuna kun herään uneen jossa on ollut verta.. Sen asian jotenkin vain tietää..

Nyt koira vinkuu ulos.. Täytyy mennä..

14:30
Kotona taas. Kävin lenkillä ja lähdin keskustaan. Kävin vapaavalinnassa ja tullintorilla. Punnitse&säästä eli PS:stä hain illaksi jugurttipähkinä lastuja ja soijasuikaleita huomiselle. En kyllä tiedä osaanko enään valmistaa niistä hyvää? Sen näkee sit huomenna.
Päivät valuvat hukkaan yksi kerrallaan kun en pääse töihin :(  Voisin kyll huomenna mennä ,jos rakas olis yötä täällä ja heräisi niinkuin tänäänkin puoli seitsemän. Olis niin helppo nousta sn kanssa ja lähteä aamulenkille saattamaan sitä töihin. Tästä kun on matkaa sen duunipaikalle noin 400metriä.
Koira kuolaa ja pitää päätä mun reidellä kerjätäkseen palan jogurttinapista. Ehhei,ei onnistu!! Oon sitäpaitsi päästänyt kerjäämisen taas liian pitkälle. Nyt meni palanen nenään ja satuu aika paljon.. :(

Laitoin soimaan Jungle Drum- biisin joka kuulostaa hyvältä. Tukutukutumtumtum..

Mistä sais noiden ps:ssän tuotteiden arvot? Noita on kuitenki joku100g varmaan..

17:30
Syödä Syödä ja syödä.. mitä muuta tekisin? yritän saada rasvat ja proteiinit jokseenkin samaan tasoon,mutta samalla kun tulee 15 g rasvaa,kiipeää proteiinit 5 grammaa mukana. Pitäis paistaa kasviksia runsaassa rasvassa. Hyi,en varmaan pystyis syömään niitä..
Väsyttää mutta on pakko jatkaa. Treenit tältä päivältä on vilä tekemättä. Ehkä siirrän ne illalle.. Ei kiinnosta nyt juuri mikään muu kun nukkuminen.

20:30

tein kikin kanssa lenkin seitsemältä ja kävelin laskujeni mukaan 1400 askelta. Vielä olis yks kierros tekemättä joten 4 kertaa tuo sama kierros tekee 5600 askelta pelkästä lenkkeilystä ja sitten vielä kolme tuntia kaupungissa. Kävin äsken kaupassa ja kiki jäi haukkumaan tänne. Sillä oli nälkä ja luuli että se jätettiin.. voi kun ei mulla oo edes sille ruokaa :(  unohdin koko koiran kun ahdistukseni kanssa olen paininut.  Toivon ettei Rakas tule tänään,en jaksa siivota enkä ole sosiaalisella tuulella. Lähden aamulla varmaan töihin,tai sitten vasta puolenpäivän aikaan. 
Taidan tehdä kanasalaatin ja sitten viedä kikin vielä tuohon nurkalle.. Onneks on niitä jogurttijuttuja!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Valtion varoilla..

Tänään tulee oleen kans aktiivinen päivä.. Aamulenkki,aamupala,kaupunkiin ja josko vaikka sais jotain yhtä älykästä luettavaakin kuin elinen ostos. "Karppaus,opas ja keittokirja. " Luin 100 sivua parissa tunnissa ja järkytyin kuinka sairas voi olla yhteskunta..? Kun joku ei ole samaa mieltä massan kanssa,hänen elämänsä tuhotaan ja kaikki oikeudet neuvoa kansaa poistetaan. Sisälläni vellova anarkisti repi sisuksia hullunlailla. Miten joku VOI väittää että tämä on HYVINVOINTIVALTIO?? En jaksa ymmärtää..

Selkä tuli kipeäksi eilisestä pikkutreenistä jota tein kotona.. Särkee :( Täytyy ottaa panacodi jos alkaa vittuilemaan. En kyllä jaksa ymmärtää miksi on määrätty lääke joka vetää ihmisen niin "pihalle" ettei YMMÄRRÄ tuntevansa kipua? Oon vaan ja makaan enkä voi nauttia hetkistä jolloin ei satu,kun en yksinkertaisesti pysty liikuttamaan eväänikään ilman että kaatuisin. Puolikas taas ei vaikuta mitenkään.Taidan jättää lääkefirmat nuolemaan näppejään mun osalta.. Pitäkööt huumeensa!!
Kun luin kirjan eilen,minun anarkisti-aktivistini heräsi pitkältä uneltaan ja alkoi ehdottelemaan asioita jälleen. "Mikse tee karppauksesta lentolehtisiä" niin,miksen? jakelisin niitä kinnostuneille tutuilleni kun aina joku kysyy että "mitä se karpaaminen on" enkä jaksa/osaa selittää tarpeeksi hyvin.. Olen vasta aloittelija,enkä tiedä asioista riittävästi. Eilen kyllä tietoni kaksinkertaistuivat hetkessä.. Se tuntui mahtavalta vaikka osassa olisin tarvinnut sivistysanakirjaa toiseen käteen. Mikä on metaboli? näpy näpy google..ahaa! siis hajota aineenvaihdunnassa.. Nojoo,jatketaan...... Että näin. Muuten oli kyllä helppoa luettavaa ja kumosi virallisterveellisen elämäntavan tutkimukset täysin. Joskus alkoi suututtamaan kun jotkin epäkohdat olivat vain "meillä on rahaa,me päätämme" asenteesta johtuvia. Toivottavasti moni ostaisi tuon kirjan ja kulisi karppauksesta. POSITIIVUSTA oli se että karppikirja oli "AJANKOHTAISTA" hyllyssä näkyvästi oven vieressä. Hinta 26 euroa on kyllä joidenkin mielestä liian suuri kun eivät ymmärä asian tärkeyttä. Harmillista..
Nyt taidan herättää kikin ja lähteä lenkille. Selkää särkee :(

Onnellisuutta ja ohareita..

Jeb,on ollut ihmeellinen päivä. On saanut todeta elävänsä normaalia ihmiselämää,iloin ja suruin. Kaikki tunneskaalat on menty läpi ja nyt tämän kaiken kokeman uuvuttamana ja ahdistamana,puran tämän kaiken tänne. Miksi? Ehkä siksi,että tahdon muistuttaa ihmisille,että MINULLAKIN on TUNTEET ja ihmetellä ääneen sitä kuinka ihmisten ohittaminen ei tunnu toisista yhtään miltään ja toisista taas kaikelta. Nojoo..

Aamulla isä haki minut aamupalan ääreltä Armonkalliolle. Vietin siellä ihanat kissat&marsut seuranani runoja äidin runokirjasta lukien kolme tuntia kunnes tuli aika lähteä kaupunkiin.. Olin sopinut parhaan ja AINOAN ystäväni kanssa tapaavani yhden aikaan keskustassa. Puhe oli,että soittelisimme ennen ja sopisimme paikan missä törmättäisiin. Puheluuni ei vastattu kun olin viellä Armonkalliolla,puheluuni ei vastattu lähes tuntia myöhemmin kun olin keskustassa,viestiini ei ole tullut vastausta koko päivänä. Tämä on vain yksi kerta niiden useiden joukossa kun tämä sama ihminen tekee tämän saman tempun. Sopii,muttei tapaaminen sitten kuitenkaan toteudu. Surullista.

Erittäin surulliseksi tämän tekee vielä se,ettemme ole tavanneet ainakaan 2 kuukauteen,ja tässä minä vähättelin,koska en muista koska olemme olleet viimeksi yhdessä ulkona. Yhteydenpito on tapahtunut facebookissa ja puhelimessa. Onko hän sairautensa tähden taaaas painanut masennuksen ja ahdistuksen valtaamana maanalle ja unohtanut kaiken muun kuin oman kuvottavuutensa omissa silmissään? Vai onko hänen heikko ruumiinsa antanut periksi,ja saatellut hänet sen heiveröisen rajan yli jonka liepeillä olen häntä katsellut useaan kertaan toivoen,rukoilllen ja itkien häntä jäämään vielä hetkeksi. Yrittämään vielä kerran..

Toivon vain,että tämä teksi auttaisi häntä ymmärtämään jonain päivänä,kuinka tärkeä hän on juuri minulle.
Mitä niistä muista?

Muttajoo,turhauduin ja tulin surulliseksi ymmärrettyäni ettemme tapaa tänään. Ostin Karppauskirjan ja reseptejä kirjakaupasta ja hiivin sen yläkertaan yhdelle. Puolituttu mies oli kaverinsa kanssa siellä ja istuuduin hetkeksi heidän seuraansa. Olimme sopineet aamulla Rakkaan kanssa että hän tulisi Nekalaan puoli neljän aikaan. Hyvä niin,sillä muuten olisin juonut suruni ja turhautumiseni pois,enkä olisi tässä kirjoittamassa mitään. Olen myös saanut tänään tilaamani elokuvat joita alamme katsoa kun saan tietokoneen sammutettua. Kaverini toi minulle myös digitaalisen keittiövaakani ja 35euroa lainaamaani rahaa. Kiitos siitä hänelle,sillä säästöjeni ja lainaamisieni vuoksi ei tule tässäkuussa tilannetta ettei minulla ole pennin pyörylää. 50euroa velkaa on vielä saamatta,mutta otan ne vasta ensiviikolla kun alkaa olemaan tiukkaa. 

Syömiuset ovat olleet tänään kummallisia ja sen myötä myös olotilat ja fiilikset. Olen ollut taas useamman päivän ilman makeaa ja kun söin muutaman karkin ja suklaata,fiilikset lähtivät sen mukana lentoon. Hiilarit vetäisivät verebsokerin huippuunsa ja insuliini yritti tulla hätiin korjaamaan tilannetta jottei se menisi ihan katastrofaaliseksi.. Turhaan.. Olin ahdistunut,onnellinen,hämilläni ja turhautunut samaan aikaan ja sen jälkeen vielä hössötin kotiin tultuani niin,että mieheni ei ymmärtänyt yhtään mistä moinen kohtaus johtui? Yritin selittää "tää on vaan siitä suklaasta mitä söin" mutta en tiedä ymmärsikö hän sittenkään..?
4 lenkkiä tänään kikin kanssa ja kävely varmaan 2 kilometriä keskustassa. Kaloreita voisi siis syödä varmaan yli 2000 mutten ole jaksanut laskea tänään. Huomenna taas sitten kun ei ole Rakas täällä. Onneksi hän jää yöksi. <3 <3

Nyt leffan pariin..

torstai 17. helmikuuta 2011

Niinku näin,Eikä noin..?

Juuri näin!! Superpäivä! Aamulla heräsin 7:00 kiersin kikin kanssa 40min kortelin ja lähdin vatsa täynnä hyvää ja ravitsvaa karppiruokaa 8:30 (muumien jälkeen)  autolla kohti Ikaalisten käsi ja taideteolllisuus oppilaitosta(sanahirviö) Jossa kuljin kepeillä yhteensä varmaan lähemmäs 2km ja hypin kolmet portaat sekä ylös että alas.. Eilisen hiilaripommi tuntui käsissä mutta silti jaksoin "vielä vähän" -periaatteella.  Siellä oli laadukasta ruokaa ja söin vähän puolenpäivän aikaan. Sittten kun pääsin kotiin kolmen jälkeen,pääsin varsinaisen ruokani kimppuun. Kikille tuli sulhanen ja leikkivät kääpiöpinseri-uroksen kanssa tunnin verran. muutaman hauskn kuvakin sain näpsäistyä.. :)  Lähdettiin isän kanssa kuuden jälkeen Prismaan ja sieltä tuli ruokaostosten lisäksi Kunnollinen rekkitanko mukana,jonka asennus onnistui myös täällä hyvin kummallisesti rakennetussa nekalassa. Uskomatonta ettei ovenkarmitkaan ole samaa standardia kuin niihin asennettavat kuntoilulaitteet.. Huominen menee jossainmäärin  hauiksen herättelyyn jota se sai kokea myös tänään.

Mies on kateissa jälleen,ei kuulu eikä näy.. Ikävä :( Ehkä hän miettii jälleen surullisia ja masentavia yksin jossain kotinsa pimeimmässä nurkassa. Edelleenkään en ymmärrä miksen minä kelpaa hänelle tueksi kun masentaa? Ei sillä,että hän olisi joskus tukenut.. Se on vaan sitä ivaa ja pillkaa "sä keksit noi sun masennukset"..jaahas.. :(
Miksei hän sitten keksi omiaan,vaan myöntää että niin käy.. ?
Ihmiskontakseja on muuten tullut riittävästi. Isä ansaitsee kunniamaininnan tänään jaksamisesta. Viidestä yhdeksään kokoajan liikkeessä. Hän varmasti vielä tekee iltapala ja pääsee nukkumaan kymmene aikaan herätäkseen viideltä.. Tulee omat navettaviikot mieleen maasutuoppilaitoksess ja kesän työharjoittelu,vaikkakin joskus ehti nukkua päiväunet aamu ja iltalypsyn välissä.  Voi että on ikävä niihin aikoihin.. Kesä ja 70 lehmää.

Mitäs vielä? Luulen että vihdoin olen saanut KarppiKalana kiinni virrasta joka kuljettaa johonkin. Tuntuu ainakin nyt niin hyvältä etten ostanut karkkia vaika isä niin teki. "Hiilihydraatti 80g/100g " karmi selkäpiitä. Ehhei,en MINÄ enään tälläistä syö.. Tein aamulla eväät myös ikataan siltä varalta että siellä ei olisi sopivaa evästä tarjolla. Olin TODELLA positiivisesti yllättynyt kun sain hiukan jotain kupuun ilman suurempia hiilareita.  Upeaa!

Kiki vinkuu jo ulos&iltapalaa.. Täytyy alkaa pukemaan.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Joku hieno nimi..

En keksi mitään hienoa nimeä tän päivän kirjotukselle.. Pää on aika tyhjä.. Kävin tänään kaupassa ihan itse eikä se tehnyt kipeää. Hävettää vaan kulkea tuolla kuin mikäkin jalkapuoli.  Kohta varmaan laitan tossut jalkaan ja hiihdän niillä. Tuskin olis nekalassa yhtään kummallista..? Rakas soitti just ja olis tullu tän kautta ennen töihinmenoa. Olis voinut pitää sitä hetken hyvänä ja päästää taas pois. Kohta ehkä lähö lidliin hakeen keittiövaakaa kympillä. Rahaa moisiin ei kyllä ehkä ole,mutta kivahan se olis olla olemassa.. Mutta nyt kun "mää tästä sit kun saan tän valmiiks" lause jäi selitystä vaille en uskalla lähteä mihinkään kotoa ennenkö todella tiedän rakkaan olevan töissä. Ja lidlin tuntien,ei mulla sitten enään mitään vaakaa ole tarjolla Niitä on ehkä 5 per kauppa.  Ärsyttävää on myös se että rekkitankoa ei saa edelleenkään asennettua ja joudun kai palauttamaan sen..Miksen mä voinu ottaa mittoja ensin ja ostaa vasta sitten? paska juttu.. Toivottavasti isä löytää jostain samankokoista samoilla kierteillä olevaa tankoa että saa tuota säätöväliä pidennettyä. Mahdoton tehtävä jopa isälle??Soitin Rakkaalle,hän ei tule tänään. Rakas ei tykkää kun liikun yhden toisen miehen kanssa.. Eikä muistakaan mieskavereistani. Noh,en jaksa olla mustasukkaisuuden alla ja liikun tasan niiden ihmisten seurassa joista satun pitämään. En ymmärrä tuollaista sukupuoli jaoittelua "mies ja nainen eivät voi olla kavereita ilman seksiä"..miksei? Ehkä hän pelkää että kun iltavuoroviikolla ei pysty näkemään ja tekemään tarpeeksi,haen sitä jostain muualta..? Olenko minä antanut hänelle sen kuvan itsestäni? enkai..  Kyllä minä odotan vaikka maailman ääriin jos rakkautta vain on ja se on tarpeeksi kestävää. Meidän suhde on mielestäni vahva.. Molemmat kokeneet liikaa niitä huonoja asioita ja liikaa "reissuja" joissa sydän vain murskaantuu pienempiin ja pienempiin palasiin.  Onneksi olemme päätyneet toistemme läheisyyteen :) <3

Kiki vinkuu ja tuijottaa ulos.. Sillä on ollut tylsää taas. Hain sille kaupasta koiranmakkaraa ja jäädytin sitä luun sisään. Eurolla saa 6 luuta täyteen ja enemmänkin jos säästelee. Jokaisen luun kaivamiseen menee noin tunti jos sen on antanut jäätyä riittävän kauan ja vähän kostuttanut sisältä. Kiki on vain nyt taas niiiin lihva,varmaan 40kg, että se ei saisi syödä yhtään ylimääräistä kuin aamu ja iltapalan.. Eläinrääkkäystä sanon minä. Heti kun lauhtuu,kiki pääsee koirapuistoon. Silloin täytyy olla alle 10 pakkasta jotta kehkot eivät kärsi..  Sen jalat eiivät ole olleet yhtään kipeät enkä ole syöttänyt sille rimadyliä. Se leikkii enemmän itsekseen nyt kun olen ollut kotona. On hauska seurata kun luu saa kyytiä ja sille muristan todella hurjan kuuloisena.. Nyt tyttö löhöilee taas. Neljältä tulee Oona. Paras!!
22:00
tlkkua telkkua,turha reissu hervantaan ja koirakuviot.. sit ruokaa,ruokaa ja odottelua.  Huomenna mut haetaan 08:30 tästä ja mennään ikaalisiin.. Voin varmaan jäädä myös pajalle mutta en tiedä vielä mitä teen.. Rakasta on ikävä.. hän tuskin tulee. Toisaalta ihan sama,en tarvitse vittuilua siitä että liikun asunnostani johonkin oltuani täällä lähes 3 viikoa ilman mahdollisuutta liikkua. aika kuluu,melkein tunti on taas kulunut.. jännitys vatsanpohjassa kun telvisiosta tulee erikoisjoukko. Mitä tehdä kun tahtoisi käpertyä kainaloon? Hermostui koiralle kun se vain makaa ja vinkuu.. Mikä silläkin on taas vialla.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Tuntemuksia..

Rakas tuli yöllä viereen.. Olin ehtinyt nukkua ehkä tunnin verran kun havahduin koiran hännänheilutukseen ovea vasten "PAM PAM PAM PAM" ei kiva.. Aamulla samat kuviot toistuivat kuin aina ennenkin,hellyyttä,aamupalaa ja hän lähtee.. :( Lähdettiin melkein heti perässä Kikin kanssa. Kävelin ehkä vartin tuolla jäätävässä auringonpaisteessa. On vähän huono omatunto kun en liiku ja syön niin "epänormaalisti" verraten edellisen 3kk ruokiin. Toivottavasti tämän aamun eväät pitävät kylläisenä myöskin kuuteen asti niinkuin eilen. Väsyttää ihan sikana,pitäis varmaan nukkua vielä tunti. Toisaalta voisi alkaa tekemään lihasharjoitusta. Kumpikaan vaihtoehto ei kiinnosta yhtään. Tahtoisin vain kököttää paikallani ja odottaa että jotain tapahtuu.. Mutta kun ei ennen yhtä tapahdu. Silloin olisi tarkoitus päästä käymään jeesusmestassa tsekkaamassa päivän kassi ja sen jälkeen käydä anttilassa katsomassa olisiko vilä 20e tarjous ovirekistä? Sais uutta intoa treenaukseen.. Niin eiä tarvitsisi niiin himona laskea ruoka-kaloreita,ettei mene vahingossa yli 1500 joka on tämänhetkinen kulutus.
Ärsyttää tää höpötys joka ei kiinnosta kettäämuuta kuin mua.. Miks mä ylipäätään höpisen netissä täysin tuntemattomille anonyymeille? Päiväkirja on tätä varten.. Mutta joo,pitkän painostuksen ja suostuttelun jälkeen. Harmittaa kun täällä ei oo yhtään keltaista hymiöö.. :( :(

18:45
Fiilikset sahaa.. Olin keskustassa yhdestä neljään asti ja kun pääsin kotiin,jeesusruoka kassista löytynyt suklaalevy aukes,se siitä tän päivän karpista. Koko levyhän siinä sit häviää ja 50 hiilaria pamahtaa tilille. Nyt ajattelin saada myös rasvat mahdollisimman ylös,mutta koska sokerii n jo helvetin paljon elimistössä,se taitaa olla turhaa. Koska alkaa sokeriton elämä`Yöllä olin ketoosissa koska hengitys haisi ihan helv karmelta.ja vieläkin löyhkä on järkyttävä. Ketosiin päästyä pitäisi nostaa hiilareita 5g/päivä mutta mä nostin 35g. hups..

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ensimmäinen todelline päivä..

Nyt loppuu siis kaikki itku ja valitus siitä kun mä en pysty oleen ilman herkkuja ja suklaata. Se asia on nyt loppuun käsitelty sillä että MÄ PYSTYN!! ja piste.. Fiilikset olivat mitä parhaimmat kun 20min aamupyrähdyksen jälkeen kävin vaa'alla ja auringonpaisteessa lukemat näyttivät tooodella hyviltä. En jaksa kuitenkaan nyt pureutua aiheeseen sen enempää koska muuuten koko operaatio voisi kaatua.
Ulkona on kaunis ilma,vaikkakin -20 . Kiki tykkäsi kun muistin olla rauahllinen AINA siihen asti kunes taas tapahtui inhottavia. Muuttoauto!! sen pitää ängetä samaan aikaan piharampille ja huutaa ikkunasta "voisitko väistää" Mitä helv? Mä kipitän kepeilläni ja autoa pakoon juoksevan koiran kanssa niin, lujaa kuin pääsen ja sydän hakkaa tuhatta&sataa. Auto menee pihaan,Me seistään tyhmän näköisinä  kadulla ja odotetaan etä se varmasti on kaukana. Kehut kikille ja hännänheilautuksista hyvä mieli. Kikin varpaat alkoivat jo jäätyä joten painelimme sisään ja kävelin rappuset ylös vaikken saisi. Ei satu.. Jos murtuma ei ole parantunut kontrollikäynnillä yhtään,ei voi mitään vaan jakan samaan tahtiin parantelua. Pakkohan mun on jossainkohtaa päivää laske jalka maahan kun kädet eivät vain riitä kaiken hallitsemiseen. Tein tuhdin ja rasvaisen aamupalan,söin sen hyvällä halulla,ruokin rakkaan ystäväni ja aloin odottelemaan taas päivän kulumista viihtyen Facebookissa ja Karppifoorumilla. Aamupalasta on kulunut jo 3 tuntia eikä mahan tyhjentymisestä ole mitään merkkiä. Kylläisyys pitäisi kestää 5 tuntia kun ateriassa oli kuitenkin 55 proteiinia ja45 rasvaa sekä VAIN 5 hiilaria. Kommentteja on tullut vain yksi,joka vähän harmittaa,mutta maanantaina ihmiset käyvät töissä(jonne minäkin olisin tahtonut) ja avaavat koneen vasta iltapäivällä.
Kiki pääsee ulos ennen neljää.. Tähänastisista aidoin ja ystävällisin ihminen Oona on tulossa. Hänelle mieluiten annan koirani sillä ensituntuma on vain niin hyvä ja hän OIKEASTI on kiinnostunut siitä mitä sanon. Olenhan yksinäinen ja puheripuli lähtee käsistä aina kun on joku vähän enemmän vuorovaikutteinen olento vastaamassa. Kyllähän kiki parhaansa yrittää ymmärtämisessä  ja reagoi tuttuihin sanoihin kun selitän sille päivän ohjelmaa.. Onneksi minulla on Oona ja Mirjami jotka ovat ahkeria ja lähtevät kunnon lenkeillä myös 20 asten pakkasella.
Aah!! sain myös siivottua tänään. Järjestin ulkovaatekaapin pohjalla lojuneet epämääräiset kasat oikeisiin paikkoihin ja nostelin kengät kaappiin. Eteinen on nyt hyvä,mutta puolisenttiä hiekkaa lattialla vain latistaa lopputunnelmaa. Kuka tulis imuroimaan? Pystyisinkö mä itse? MIKSEN pystyisi? Kyllähän mulla on kaks kättä kun kerran pystyn seisomaan. Kiki menee kylppäriin siksi aikaa ja mä suhautan kämpän pintapuolisesti läpi.. That's it.. ? Tuulettaa vois ja tänään suunnitella hiusten pesua,ennekö punaiset kutrit putoavat päästä tämän kaiken rasvan painosta.. Yöllä heräsin siihen,että sohvalla oli kylmä,joten laitoin kirtoilmanvaihdon kiinni ja menin sänkyyn jatkamaan uniani.

Jopas tuli höpötystä..  Iltapäivällä lisää..

21:00
Ompas ollut päivä.. Mennyt kuin raketilla vietynä aina seitsemään asti. Sitten alkoi kökötys ja kellon tuijottelu.. Mutta kun kahdeksalta lähdettiin lenkille,alkoi aika taas hurrata eteenpäin ja nyt jo näin paljon.
Ruokaa on tullu vedettyä epämääräisen paljon.. Kanaa perkasin lautaselle jonkun verran,heitin perään leivinpaperille valuneet nesteet ja siihen vielä purkin raejuustoa,nakkeja ja kinkkuleikettä. Nyt iltapala saa olla vain rehua,koska prteiinit ja rasvat ovat olleet hurjaa luokkaa..tai oikeastaan vain prodet. Täyty suunnitella safkaamistaan huomenna taas vähän tarkemmin. Toivon että kulta on mun vierellä,sillä hän on syvästi masentunut ja toipuilee viikonlopusta. Ärsyttävää kun muistaa omat maanantai-masennus kohtaukset joiden kanssa kamppailin kun join lähes joka viikonloppu. Kyllä 3 viikon tauko ja nyt myös 2 viikonlopun tauko tekee hyvää.  Saa nähdä juonko edes silloin kun saan kengän kipsiin? silloin kun pääsee hyppäämään bussin kyytiin ja pystyy tassuttelemaan keskustassa..
Fiilikset alkaa laskea kun mansikkakeitto alkaa olla mennyt ohi. Elimistö ihmettelee missä kaikki sokeri? Hiilarit 15 tällähetkellä. Voisin hyvin nyt ottaa palan tai kaksi vaikka suklaata,vaikka rasvat ja kalorit nousisivatkin samaa vauhtia. Harmi kun ei oo edes keksejä.. :(  Taidan avata telkkarin..Jos sieltä EI tulis suklaamainoksia.

23:00
Tylsää on ja ahdistaa kun en uskalla syödä mitään eikä tee mieli  just sitä mitä olis tarjolla. Hiilarit olis tietenkin tomaatilla nostettavissa siihen 20 tasolle,mutta jos kulta tulee yöllä ja keittää teetä niin hunajasta en kehtaa kieltäytyä. Olen laittanu ehkä teelusikallisen hunajaa tänään kolmeen kippoon teetä..  Miks mun pitää hermoilla näin typerästä asiasta? Täytyis aja koira pois sängystä ja mnnä itse sinne katsomaan son of anarchya.. Kulta tulee jos tulee pul 2 viimeistään.  Olis kiva saada se kainaloon..

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Maalaismössöä..

Tänään oltiin Teiskossa.. Olin jo kauhuissani eilen että mitä helvettiä tapahtuu kun kaikki siellä tarjolla oleva sapuska on niiiin hirveää sokerimössä ja pelkkää shittiä että en voi kutsua itseäni karpiksi vahingossakaan. Noh,onneksi oli sentään pannaria tarjolla jota vedin sitten täydellä vauhdilla. Yksi noin 40g mustikkapiiras meni siinä "vahingossa ja 3 lusikallista sokeria teen kanssa. Ei hyvä ei hyvä. Nyt sitten korjasin tilannetta vetämällä runsaassa öljyssä paistetun kananmunan jotta rasvat menisivät edes lähelle suositeltua 150 g Tälle illalle tuo riitti,sillä olen varmasti aivan ähkyssä vielä yhdeksältäkin..Pitää käyttää kiki vielä,vaikka isä käyttikin sen viideltä..
Kävin myös vaa'alla ja järkytys oli sanoin kuvailematon.. Olen ollut yläkantissa ainakin 10%.

Muuten fiilikset ovat ihanjees,kun sain ahdistuksen pois.. Mummon Dementia oli taas hyvässä jaksossa eikä hänen muistinsa takunnut juuri yhtään. Muisti missä lompakko on,muisti mitä oli pyytänyt kaupasta.  Antoi minulle 20 euroa rahaa ja äiti vielä toisen koska emme näe huomenna ystävänpäivän merkeissä. Todellisuudessa,en näe kettään,ellen saa kyytiä keskustaan.. :-<  Noh,todelliset ystävät ovat kyllä erottuneet pelleistä tämän koiraongelman kautta. Miinustaen tietenkin ne,joilla on oma elämä ja päivätyö sekä omia koiria/lapsia. Olen kuullut kommentteja "ei kiinnosta" ja yms.. joo, ei minuakaan kiinnosta pitää yhteyttä..
Täällä mä vaan litkin light fantaa ja toivon että huominen aamu toisi jotain iloa kun näen tdellisen painoni..

Olipas taas ruokakeskeistä höpöttelyä.. Sorry.

23:30

Kuka kertoo helvetin hyvän syyn olla syömättä nyt kun mahassa on 10% tilaa uudelle tavaralle? Ja kuka kertoo myös sen että se mitä EN syö,ei olis jotain sokeripitoista..? Ehkä se on jäävuorisalaatti.. tai ei.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Tapahtuu..

Tänään voi olla hyvä päivä.. Isä lupasi tulla rakentamaan parvisängyn loppuun jos saa siihen apua. Jukka ystäväiseni on ainakin tulossa iltapäivällä koiraa katsomaan ja sanoi että vois auttaa. Olis niin kiva saada vihdoin noi laudat pois tosta keskeltä kulkuväylää ja tän yhdelläjalalla estehyppelyn loppumaan.. Hyppely jatkuu,Mutta kävelylupaan on enään 13 päivää..
Toinen hyvä uutinen on,Että Rakkaani on saanut baarissa kiinni yhden idiootin joka on pakoillut mua 50e velan takia puolivuotta.. Se 50e olis nyt kuin taivaanlahja vaikkei nyt hirveesti mitään rahaa kulukaan paitsi kauppaan on menny joku kymppi ja puheaikaan kymppi + taksin omavastuu 9e. 30 euroo viikossa..ihan hyvin,pitsi että ärsyttää kun kaikki säästökolikot 25euroa joutu ottaan käyttöön..  Toivottavasti kultainen on kännipäiten ymmärtänyt laittaa sen rahan talteen eikä juonu sitä. Voi tulla riita jos näin käy..

22:00
Ilta on menny syödessä ja henggaillessa. Citymarketissa tuli käytyä, Parvisänky on valmis,ruoka on ollu lähes karppia ellei kahta dacapoa ja kahta palaa suklaata lasketa. Siitä en ole päässyt yli. Päivän hiilarit 90 ja protskut 90 sekä kalorit 1200 kun norm kulutus on 1500 /päivä näin löhöillen ja kaks koiralenkkiä tehneenä. Innolla odotan sitä päivää kuntaas pääsee ipittään JA sitä päivää kun saan anttilasta oveen ilman ruuveja kiinnitettävän rekin jolla voi tehdä myös vatsalihaksia ja selkälihasharjoituksia. Se olis nyt niin kiva,kun ei muuten oikeen huvita treenata. Kikille annoin vähän nappuloita ja jäädytin koiranmakkaraa luun sisään.. Kivaa puuhastelua ennen "aletaan yönukkumaan" 
Vaikkakin kuuntelen musaa ja oon itse hereillä,kiki menee itse nukkumaan heti kun valot vähenee ja minä keskityn koneella olemiseen.. Sisko ja tyttöystävä voi tulla kyllä kohta vielä käymään koneela,että senverran pitää koirankin touhottaa..

perjantai 11. helmikuuta 2011

Helvetin lyhyt oppimäärä..?

En tiedä olivatko uutiset niin hirveän hyviä,mutta siinä tilanteessa kun uhkuin itseluottamusta ja olin lähdössä koiran kanssa käymään Sibylla Grillillä,Lääkärin sanat "Sinun tarvitsee pitää kipsiä 4 viikko,ja kivun mukaan saa laskea painoakin jalalle" olivat kuin taivaan armo.. Lenkki 100metriä /suunta sujui paremmin kuin osasin odottaa alkujännityksen poistuttua. Ja kun kiki ymärsi että pitää hitaasti kävellä sivulla,kaikki sujui kuin tanssi. Autojen alle juokseminen pitäisi saada vain kuriin ja kun sanon "sivu" se ei tarkoita sitä että pitää mennä karkuun.
Tein itse myös virheitä ja huusin koiralle turhaan.. Huono mieli molemmille.. Unohdin ettei kiki olekaan robotti.
Noh,seuraava lenkki sujuu ehkä paremmin,vaika hiki virtaa ja askel askeleelta kohde näyttä vain menevän kauemmas.

Ruokapuoli on taas repsahtanut pahemman kerran. Melkein levy suklaata masennukseen.. Noh,tänään tein vastapainoksi aamupalaksi kurkkua ja mandariinin sekä valkosipulileikkeitä sekä keiton joukosta ongittua jauhelihaa.. Ongin myös kaikki perunat pois jotka vain kiinni sain. Nyt minulla on kipollinen perunanpalasia enkä tiedä mihin ne piilotan jos isäntä tulee iltapäivällä? Koira saa ruokaa vasta illalla.

Onneks hyvä kaverini tulee ehkä tunnin päästä hakemaan kikin metsään ja tuo mulle päivällisen valmistusaineet.. Pystyy soveltaan tota keittoa ilma perunaa ja koira ei oo kyttäämässä jatkuvasti joka taas altistaa äkilliselle hermojenmenetykselle ja koiralle huutamiselle. Nytkin tuo saatanan rakki pudotti painavan luun mun jalalle ja heitin luun seinään äänivyöryn kanssa. KUINKA MONTA KERTAA!!! pitää sanoa ettei sitä luuta HEITELLÄ??? On nyt kumma kun luu on tyhjä,se pysyy myös tyhjänä eikä sinne joka vitun kerta tungeta jotain sisälle että koira varmasti lihoo ja menee huonompaan kuntoon.. AGRRH! Hermoraunioksi täällä tulen kun haluan olla rauhassa ja koira on jatkuvasti tuossa..!  Onneksi sille on valkeekoskella hoitopaikka ensiviikolla. Ihan sama luuleeko joutuvansa musta eroon ikuisesti vai ei.. En jaksa kohta rnään kun sen elämä on täällä niin kurjaa.  <--- Tunteenpurkaus. huh.. nyt alka taas adrenaliinit laskea..Tekis mieli itkeä.. Eilen itkinkin kun lääkäri kertoi tuloksista..:-(  Epätoivo ja suru.. Rakas ei jaksanut tulla mutta soitti aamulla..<3 <3

Tahtoo lisää mandariineja.. Oli hyvää kunhan sai kuorittua..

torstai 10. helmikuuta 2011

Syvemmälle vaivun..

Ja kun niin luulin,Ja kun niin toivoi pieni sydämeni sisälläni,Mitään suunnittelematta,ja niin myös mitään saamatta.

Kikin kanssa oli pakko lähteä ulos kymmeneltä sillä olisi varmaan pissannu(kin) lattialle.. Lähtö 10:30 lääkäriin ja sieltä tietokone tomografiaan eli ct kuvaukseen.. Oodotin tunnin,odotin toisen ja minkä  vuoksi? Jotta saisin kuulla saavani viettää helvetillistä elämää vielä KUUSI viikkoa. Nivel jossain jalkaterässä oli mennyt säpäleiksi kaatuesani ja sen vuoksi ol pakko kipsata plven alapuolelta aina varpaisiin asti.. Aion silti mennä ensiviikolla töihin,ainakin puoleksi päiväksi jotta en oikeasti mätäne tähän saatanan sohvaan kiinni.
Takaisin tullessani oli koira paskonut lattialle.. Kiitos siitäkin..
Viikonloppu liikunta järjestyi kikille vanhempien kautta.. Ensiviikolla voi olla lisä paskaa lattialla..

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

6 Päivää myöhemmin..

Oman elämäni kauhuelokuva.. Kertoo kivusta,tylsyydestä,yksinäisyydestä ja petollisista ystävistä. Niitä kaikkia on riittänyt ja siinä ohella monia monia kyyneleitä.. Täällä yritän hymyillä ihmisille ja naureskella asialle että vietän 90% päivästäni istuen sohvalla tuijottaen tietokoneen ruutua,televisiota tai unikuvia.. Välillä Kiki tulee vinkumaan ja tuomaan leluja minun luokseni ja jaksan nousta piilottamaan sille nappuloita.. Annoin sille taas puoleksi tunniksi sellaisen luun josta se sairastui.. En kest katsoa koiraa kun se yrittää yrittämistään keksiä tekemistä ja ihmettelee miksei äiti liiku?  Olen nukkunut sikeästi jalkani pääällä ja kivut olivat aamulla sen mukaiset.. Auh.. Silti en ottanu panacodia koska en halunnut oll rättipoikki koko päivää. Nukahdin kuiotenkin vajaaksi tunniksi ilman lääkettäkin kunnes ystäväni avohoidosta soitti. Nyt soitan  Pihlajalinnaan ,Saa nähdä vastaako?
Vastasi ja huomenna 10:45 lääkäriin.. Mistähän kyyti? Täytyy yrittää sopia jonkun kanssa....Ja kyyti järkesty tähän samaan.. Soitin kaverille ja hän lupasi tulla.. Hyvin epäluotettavaa kylläki,sillä hän ei ole mikään herääjätyyppi.
 Mitähän sitä viel tekis,kun vajaa tunti seuraavan ulkoiluttajan tuloon.. Tylsyys...
Onneks kiki pääsee viiden ja kuuden välillä kunnon parin tunnin metsälenkille. Rakas on kans soittanu,Vaikka kiire hänelläkin töissä on.. Autonkuljettajan elämää..Hän ehkä saapuu ,ehkä ei iltapäivällä. Sitä odotellessa..

"Nämä asunnot ovat vankiloita,Sellejä,pieniä kopperoita
Täynnä niitä joille ei kukaan soita,Kuka säälisi noita?"

tiistai 8. helmikuuta 2011

Jaahas..

Päivät vierivät ja kuluvat pois toinen toisensa jälkeen ihan yhtä pitkinä ja tylsinä.. Kuten jo arvelin,mies soitti yöllä kolmen jälkeen ja oli hukannut avaimensa..Hän ei ollut pahemmin kännissä ja kävin päästämäsä hänet sisään. Hän kantoi minut reppuseläsä raput ylös ja  kertoi syyksi kiireen ja ajattelemattomuuden sille ettei ollut ottanut yhteyttä. Aamulla oli hauskaa kun hän tajusi etä eilisen saunaillan jäljiltä hänellä oli jonkun muun housut jalassa kuin omansa.. Siinä sitten alettiin kysellä kenellä oli käynyt samoin..? Hänen avai,mensa löytyivät yhdeltä ihmiseltä mutta housuja ei. Kulta lepäsi,teki soppaa ja piti mua hyvänä kovin pahoillaan siitä ttä olin jäänyt vähemmälle huomiollle..Nyt ainoaksi ongelmaksi jää,kuinka saan tä'yden soppakattilan illalla jääkappiin. Toivottavasti muistan pyytää 23 saapuvalta iltapissattajalta vielä että nostaa tuon koska en haluu että se jää yöksi.. Ompas taas pinnallisia ja pieniä ongelmia.  Jalka voi  yhtä huonosti kuin eilen,kaksi varvasta ovat lähes tunnottomat ja huomenna pitäisi vielä muistaa soittaa lääkäriin että saisi uudet kuvaukset.. Olis kiva tietää onko lähtenyt yhtään tuon järjettömän turvotuksen alla paraneen..? Päiväunet teki hyvää,kunnes rakkaan ystävä haki hänet kotin. Aamuvuoro kun alkaa jo ennen seitsemää. Rakas lupasi ulla töiden jälkeen tänne taas.. Toivottavasti tulee..

Tylsäähän tämä odottelu on,Sille asialle tulee muutos kun Aamulla tulee 7 elokuvaa takaisin lainasta.

maanantai 7. helmikuuta 2011

..Ja kaikilla hyvä tahto.

Niin,Tänään on asiat alkaneet sujua niinkuin pitää. Sana on kiirinyt kauas ja yhteydenottoja tulee. Juuri äsken soitti nainen jolle laitoin sähköpostia. Hän vie ke to ja pe kikin iltapissalle :) Keskiviikkona kiki pääsee onneksi myös metsään pitkästä aikaa :-) Kyllä sieltä tulee iloinen ja väsähtänyt koira takaisin.. Kohta tulee päivälenkittäjät :)

21:45
Päivä ollut mukava ja onnistunut.. Lenkittäjät ovat olleen ahkeria ja kävin jopa kokouksessa alakerrassa.  Kaikki hauskuun ja hyvyys huipentui vihdoin siihen että toinen yksi naapurini kävi kaupassa ja toi 2 olutta per naama sitten "isomman vitutuksen poistoon" Kävi toisin kuin piti,Kun olin jälleen yksin,kaaduin ja otin kipeällä jalalla vastaan. Tuloksena helvetillinen kipu ja valtava raivo.. Hakkasin laatiaa ja seiniä huutaen #&%¤#/&%&¤%!!!!!!! Naapurit varmasti kuulivat.. Itku ja ahdistus.. Kaiken lisäksi,HÄN jonka pitäisi olla ENITEN mun tukena,ei vastaa viesteihin tai puheluihin. On vaan jossain muualla eikä kiinnostunut mun voinnista. Yksi tekstiviesti voisi auttaa paljon.. Tuskin sitä tulee. Ompas kiva olla vain se seksilelu ja krapulapäivän helpotuas. Heti kun minä TARVITSEN jotain,ei hänestä kuulu.. Pakenee.. Vittu,Otan avaimet pois..Ei kohta enään tarvitse miettiä..

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Selviytymiskamppailua..

Jeb,Yritin alkaa kymmenen aikaan nukkumaan,mutta eihän siitä mitään tullut kun jalka päätti oll OM vittumainen iytsensä ja särkeä. Kipu oli täysin erilaista..Tuntui kuin iho repeäisi ja joku viiltaisi veitsellä. Heräilin 4 kertaa 22-03:30 välillä ja sitten odotin Rakasta joka saapui 03:40. Hän joutui nukkumaan sohvalla,koska kipu ei lakannut ja olin niin tuskainen ja levoton. Otin Panacodin joskus viideltä,ja sen voimalla nukuin sitten tyytyväisenä kymmeneen jolloin naapuri tuli hakemaan kikiä ulos :) Olen niin kiitollinen että hän viitsii ja jaksaa,vaikka hänellä on 2 lasta ja 2 tanskandoggia..Nyt rakas laittaa kanaa uuniin ja kohta saa ruokaa. Hän on tiskannut ja muutenkin ollut avuksi. Koiraa hän ei suostu kylläkään viemään ulos.. :( jooo,tulee pitkä viikko kun katselee kuika lasin takana on aurinkoista ja lämmintä.. Kamalinta on se,että nyt kun ovat nivelsiteet menneet kerran,Luin netistä että jollain ne olivat KATKENNEET neljä  kertaa ja JOKAISELLA kerralla 3 viikon sairasloma. Täytyy lopettaa aktiivinen elämä.. Tai sit ei.
 21:15
Sängynkasaus alkoi kolmen aikaan,ja loppui seitsemältä. Kesken jäi koska ruuvit loppuivat. Sisko käytti Kikin ulkona kunnolla ja kohta tulee talon toisesta päädystä yksi tyttö viemään sitä. Huomenna aamusta tulee Kaveri toiselta puolelta nekalaa ja pävällä tulee hätähuuooni vastannut punkkari tyttö miehensä kanssa..
Otettiin side pois mun jalasta ja kauhukseni huomasin että sivu oli aivan violetti ja koko jalka 2X toiseen verrattuna.. Wau.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Onnettomuus..

Tästä on NIIIN monta vuotta nähty unta,että en yhtään yllättynyt että näin lopulta kävi.

Tanssin baarin lattialla,kompastun ja joku mies polkaisee nilkastani nivelsiteet lähes poikki. Kolmen tunnin odotus,kuvaukset ja side.
VIIKON sairasloma,eikä talossa EDES hissiä. Koiran ulkoilutus on siis täysi mahdottomuus,ja epätoivoisena lähetin viestiä asiasta 6:lle ihmiselle,jotka kuvittelen kikin kanssa narun eri päihin.. Se ei ole mikään helppo puudeli... Itku,Särky,Hoitajan kommentti "ei minua henkilökohtaisesti kiinnosta tämä yhtään" Puhallus 1.64 Kipulääkkeet,Kepit.. Mitä vielä? Kaikki muu saa mennä tai olla menemättä,mutta liikuntakykyäni en suostu rajoittamaan.. En MILLOINKAAN!!  Kaikki minun ja koiran olemassaolo ja hyvä vointi riippuu siitä että pääsen liikkelle. Nyt ei onnistu... Olen humalassa,Miksi VITUSSA minun piti lähteä???

08:30
Päivän toivonmerrki,puhelin soi jo varhain..Mutta ei.. Ei sieltä tullut kuin henkistä tukea.Kiitos Kirsi!! .Jalan kipu on palannut ja nukahdan ennen sen voimistumista uudelleen..hetkeksi tiEtämättä todellisen tusakan olevan vielä edessäpäin. Herään kahdeksalta ja huudan "AGGRRH!!!!" Kipu valtaa koko jalan. SATTUU niin pajon että päätän lähteä liikkeelLe,jos se helpottaisi ja jalan verenkierto palautuisi lähes normaaliin..Jalan iho on tunnoton ja rukoilen mitä vain henkimaailmoja jotta eteeni ilmestyisi Burana 800 tai Panacod..Ei ilmsty,mutta kipu hälvenee.
Liikun hyvin vaivalloisesti kohti vessaa,Kikiä pelottaa kepit,enkä voi taata etten horjahtaisi sen päälle ja satuttaisi. ..Krapula,huono tasapaino,keppien halitsemattomuus.. Onneksi kipu hiipuu ja hiipuu,Ainoa huoleni siirtyy taas koiraan,joka herää,nouse ja alkaa vinkua ulos. KUKA tulee? tuleeko KUKAAN? Täytyy mennä kymmeneltä häiritsemään naapurin miestä jolla on tanskandoggeja..Tuleeko HÄN? En haluaisi että toivoni on jälleen YHDESSÄ ihmisessä. Tämä on palkinto läheisriippuvuudelle..
 10:30
Pari tuntia menivät helposti,Naapuri vei kikin ulos ja sain taiteiltua ruokaa jääkaapista. Miten LIIKKUMINEN voi olla näin hankalaa? Jalkaa alkaa kohta särkeä,tunnen sen.. Sisko ei vasta puhelimeen.. Kukaan ei soita ja lupaa huolehtia koirasta. Minulla ei niin väliä...AGGGRH..
17:00
Isä auttoi,ja huomiselle sain myös vahvistuksia.. Otin lääkettä ja taistelen väsymystä vastaan.. Naapuri vie kikin aamulla ulos.. Onneksi.  Ystävällinen mies joka omistaa 2 tanskandoggia..

28 Päivää myöhemmin..

Olenko sairastunut virukseen? Viinatonvirus on hyökännyt ja nujertanu viinakittaamis-järjestelmäni ja sammuttanut viinanhimmoni. Silti olen hengissä.. Tänään aion muuttaa suuntaa ja noin kello 18 kuuluu tuttu tshh..Korkki auki. Nyt väsyttää,ahdistaa ja masentaa. Koiran vinkuminen ärsyttää yli kaiken,en minä voi antaa sille mitä se tarvitsee.. Ei minulla ole siihen voimia.. Rakas jäi aamulla nukkumaan,ja nyt kun palasin,on asuntooni ilmestynyt kasa lautoja. En tiedä tuleeko isä tänään katsomaan,miten tuo pitäisi kasata? Toivottavasti. Nyt aion mennä peiton alle tunniksi ja sitten päivälenkille..
16:40
Tunnin unet ja puolentunnin päivälenkki. Tomaatia naamaan ja isän odottelua.. Olen ajatellut aloittavani Karppauksen,eli ruokavalion jossa hiilihydraatit julistetaan pannaan ja esim Peruna,vaalea leipä ja pasta jäävät pois. Punaista lihaa ja kanaa runsaasti. Ajttelin kohta mennä kauppan ja alkaa valmistamaan täytettyä paprikaa. Jauhelihaa,sipulia ja maisteita sisään..Njam. Toisaalta taas pitäisi säästää rahaa niiiin paljon kuin pystyy ja syödä ensin tuo soppakattila jääkaapista tyhjäksi ennen kauppareissua. PIIP PIIP PIIP koiran vinkuminen vituttaa edelleen. Miksei koira voi mmärtää että kun mamma sanoo "hiljaa" tai "lopeta" se on tilaisuus välttyä rähähdykseltä joka seuraa hetken kuluttua siitä kun vinkuminen ei lopu. Kiki on vinkunut aina kommunikoidakseen,ja ainoa hetki kun siitä on hyötyä,on keskellä yötä sen vatsan ollessa kuralla.
Laitoin Halifax:ia soimaan etten kuule pelkkää vinkumista.. Iltaa odottelen kokoana kasvavalla innolla,sillä sisko lupasi minulle aloitusviinat sen VALTAVASTA viinavarastosta jonka sisältö on aina aiheuttanut kateutta. Varmaan 20 pulloa eri viinoja ja paukku-aineksia. Hän harjoittelee erilaisten drinksujen tekoa. Hän asustaa täällä Nekalassa tuossa korttelin päässä minusta.joten on aina apu lähellä,kun tulee hätä.. Pitäis käydä siellä ja nostaa vielä "kaiken varalta" 20 euroa taskunpohjalle.. Ikinä ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Olen onnettomuusherkkä.  Tää kirjoittelu on kivaa,vaikkei tässä kai oo mitään syvällistä sanomaa,tää toimii varmaan sinä ihmisnä jota kutsutaan kuulemma kaveriksi. Niitä minulla kun ei juurikaan ole,
Kun muutin,kuvittelin olevani tarpeeksi vahva sanoakseni miehelle "tää on mun koti ja mä päätän ketä täällä käy"..mutta mustasukkaisuuden tähden homma meni jälleen siihen,etten voi kutsua ketään miespuolista kaveria edes kylään koska Rakas ottaa ja lähtee,enkä voi kuvitella elämääni tällähetkellä ilman häntä. Ei sitä varmaan olisi. AGGRHH,tätä läheisriippuvuutta. Pääseeköhän tästä ikinä eroon? Niin paljon olen joutunut kestämään vain sen vuoksi etten halua koskaan menettää ketään. Elämäni suurinta menetystä,Eetu koiraa joka lopetettiin 2 vuotta sitten ,edelleen ikävöidn ja miettien.. Minun sydämeni on tassun muotoinen,ja silloin siitä katosi sisus.. Onneksi olin vain vuoden ilman koiraa ja kikin saapuminen sydämensyrjälle on auttanut  sydämen uudelleenrakennuksessa.. Hölmöjä ajatuksia niiden mielestä jotka eivät koskaan ole selvinneet päivistä,vuosista tai koko lapsuudestaan vain yhden eläimen tähden. Eetu oli minun ystävänäni juuri sen kriittisimmän ajan,kun kaikki muut olivat hylänneet ja elämäni romahtanut täysin.. Tuhkauurnan ääressä kuistaan hiljaa "kiitos,ilman sinua en olisi tässä"

torstai 3. helmikuuta 2011

Elämän sovituskoppi..

"liian suuri,Liian pieni,Liian sopiva" Mitä vielä? Kolme kassillista lahjoitettuja vaatteita eteisessä ja itselleni pitämä muotishow takana. Kaappien totaaliraivaus olisi tänään ohjelmassa,mutta oloni on liian epähyvä sen aloittamiseen. Vatsa on täynnä,Juon lisäaineilla makeutettua vettä ja ahdistus hiipii hiljaa lähemmäs,lähemmäs ja lähemmäs. Kello ei lopeta lähestymästä neljää,sillä tein liian lyhyen lenkin koiran kanssa,kuvitellen että lähtisin uudelleen vielä neljän jälkeen ennen kuin pimenee kävelemään tuonne vetiseen räntäsateeseen..joopajoo,Ei tällä olotilalla. Rakas..Missä rakas? Rakas tuli kahdelta ja lähti varttia vaille kolme pois,juuri silloin kun tunsin itseni voittamattomaksi ja mahtavaksi pää hänen vatsansa päällä ja hänen käsiensä hellässä hyväilyssä. Miksi hänen pitää lähteä juuri silloin? Tiedän ettei hän olisi halunnut jättää minua yksin..
Otin koiralta luun pois,jota minun ei olisi pitänyt edes antaa sille. Viime luusta meinasi saada suolitukoksen ja kuolla. En kuitenkaan ole jaksanut tai muistanut ottaa niitä mukaan metsälenkeille jotta isot linnut ja ketut saisivat välipalaa,vaikka olen ystävilleni väittänyt..ei..valehdellut että olen vienyt ne pois. Miksi? Ehköä siksi että meidän hurjat "metsälenkkimme" ovat niin harvassa kun en tahdo olla lainaamassa autoa jatkuvasti ihmiseltä jonka läheisyys vain ahdistaa minua. En kaipaa yhtään enempää ahdistusta.. Sitäpaitsi hänen mielestään en osaa ajaa.

Olen saanu kehuja pitkästä aikaa asiasta jota teen.. "Olet ahkerin työntekijä ja saanut hienosti aikaan"
Miksi? Olenhan sanonut että kun saan jonkun projektiluontoisen homman,se tulee valmistumaan ajallaan ja niin hyvin kuin on tarvis.. Nautin sellaisten asioiden tekemisestä vaikka ne aiheuttaisivatkin väliaikaista kipua
ja vitutusta.
Nautin siitä kun saan laittaa kuulokkeetr korviini ja olla omassa rauhassani oman työni ääressä tietäen täysin mitä olen tekemässä. Silloin minua ei pelota,eikä muut häiritse lähes täydellistä keskittymistäni. Eräälle minulle tärkeälle henkilölle olenkin sanonut "pystyn kai mihin vaan,kunhan ei pelota"..ja uskon päivä päivältä enemmän että tuo lause on totta. Vaikka ulkokuori ja ensivaikutelma ovat jotain aivan muuta,olen todella epävarma ja pelokas tyyppi. Tässä vuosian varrella on kuitenkin ollut pakko kasvattaa kuori joka ei vahingossakaan päästä toisinaan ulosrimpuilevaa hellää puoltani esiin,vaan pitää sen "kovislookin" päällä ja selviytyy tilanteista kunnialla. Joskus sitten taas tulee se hetki kun itkua ei voi pidätellä ja on pakko pääästää tunnelataukset ulos,oli tilanne sitten mikä tahansa..Joskus aiheutan ihmetystä ympäröivässä kansassa,mutta en välitä. Olenhan ollut "kyläkummajainen" jo koko pienen ikäni.. Tänään vanhat traumat nousivat mieleen,kun aamulla lätkäistiin eteen nuorten työpajan esite jossa minun naamani oli etusivulla ensimäisenä. Miksi rumaa ihmistä pitää esitellä? Olisivat ottaneet jonkun muun,en ajatellut liittyä sirkukseen..
Mitähän tänään tulee tapahtumaan? Tämä teksti sai ahdistus-peikon hiipimään askeleen kauemms,joten voisin kai avata vaatekaappini ja vetäistä kaiken sisällön sieltä ulos.

Kirjoitan kai myöhemmin uudelleen

18:30
Palasin..Tunti meni kun kaadoin koko vaatekaapin sisällön lattialle,otin kuivan ja järjestin kaiken takaisin. Tehtävä oli uskomattoman helppo vaikka se ahdistuksen keskeltä näyti lähes mahdottomalta. Löysin varmaan 10 uutta vaatettakin joista pidin ja olin iloinen että sain ne siistiin kasaan muiden kanssa ja kaapin oven kiinni. Ei taas tarvitse aamulla hermoilla ja repiä hädissään vaatteita "mä en löydä mitään" kun voi tarkistaa kasat rauhassa ja vetäistä sopivan vaatteen ulos. Sen jälkeen lähdettiin ulos,mutta koiran jalka oli niin kipeä,että lenkki jäi puoleentuntiin. Jostain syystä kiki alkoi ontua myös noin kuukausi aiemmin loukattua etjalkaa. Toivottavasti siellä ei ole mikään iso vamma jonka tuo neiti kovapää peittää. Olen kuullut kauhutarinoita koirista jotka ovat kävelleet itse eläinlääkäriin omistajan vierellä ja kuolleet/lopetettu alle tunnin kuluttua saapumisesta. Täytyis alkaa säästään rahaa taas että saisi kikin etujalat myös kuvattua. Rahanmenoa satoja euroja luvassa.. Lenkin jälkeen kaupapan jossa olikin iso yllätys vastassa "otatko kahvia ja pullaa?" Tietenkin! Kuukauteen ensimmäinen kahvikuppi ja pullasiivu.. Ei käynyt kalorit paljoa mielessä kun hyvä fiilis valtasi. Nyt ku taas istun paikalaani juomassa lisäaineilla kyllästettyä vettä,siirrän iltaruokaani tunnilla,kahdella ettenpäin.  Onko minut valtaamassa sairaus? Ainoa ja paras ystäväni on sairastanut anoreksiaa lähes 7 vuotta.. Ilman häntä en tietäisi mihin olen luisumassa ja hänen vuokseen olen pitänyt huolta siitä ettei "kesäkunnostus" projekti ole vaarassa mennä överiksi. En salli sen tapahtua.. Minulla on sentään 4kk aikaa..

Muttajoo,nyt saa tää laihis höpötys riittää.. kirjoitetaanpas vaikka niinkin kevyestä aiheesta kuin äänet joita muut eivät kuule..Siis mitä ihmettä?? Asuessani nykyisen miehen omakotitalossa,kuulin jatkuvaa piipitystä yhdestä tietystä kohtaa taloa.. Tänään,kun olin keittiössä,olin AIVAN varma,että sama pikkuinen piipitys kuului täälläkin.. WTF?? Olenhan minä On/off skitsofreeninen ja vainoharhainen& luulotautinen mutta tämä kun ei ollut mitään sellaista.. Noh,Täytyy kysyä Jonkun toisen mieleipidettä. Onneksi ääni kuului vain kerran,mutta AIVAN sama ääni se oli..

"pään sisäisten äänien kuuleminen,ei välttämättä olekaan skitsofreniaa"..sanottiin hetki sittn telkkaissa. Jaahas.. Kohta olen taas aivan varma,että joku tietää tasan tarkkaan mitä minä teen juuri nyt?


Hullu mikä hullu..

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Työpäivän jäljiltä..

Työpäivän jäljiltä..

Tämä päivä on mennyt aivan samaa kaavaa kuin kaikki edellisetkin tämän vuoden puolella. Asia kun on niin,että 8.1 (vasta) aloitin "uuden elämän" kun alkuvuosi meni hieman liian lujaa. Täytyy kai nyt myöntää että on ollut hieman ongelmaa viinan kanssa aiemminkin ja nyt melkein viikon juoppous oli haastava tehtävä lopettaa.

Miltä nyt tuntuu? Istun tässä sohvalla näppäimistö sylissä enkä näe ruudulle asti mitä kirjoitan. Anteeksi virheet.. Kuulo ja näkö on heikentynyt heikentymistään jo vuoden ajan sellaista vauhtia että olen yrittänyt saada aikaiseksi aikuisneuvolaan menon,sillä en enään uskalla juurikaan ajella hämärässä tai pimeässä kun liikennemerkkien näkeminen on päivälläkin jo hankalaa. Niin,puhe oli tästä päivästä... Joo,herätys 07:00,aamulenkki 7:20 Aamupala 8:00 ja lähtö Silta-valmennuksen käsityöpajalle kävellen 08:30. Siellä olen ollut jo 4 kuukautta ja aika tuntuu nyt menneen super-nopeasti. Muutto 1.10  Nekalankulmaan "ensimmäiseen" omaan asuntoon tuotti aivan käsittämättömiä ongelmia,sillä koirani 5V Dobermann narttu Kiki ei kotiutunut ollenkaan,ja 2 kuukautta meni siihen,että olin kuin vankilassa omassa kodissani jos en halunnut häätöä haukkumisen tähden. Mitkään menetelmät eivät tehonneet eroahdistuksen lievittämiseksi ja vaivuin lopuksi itsekin syvään masennukseen.Olen asunut muualla kotoa jo 06 lähtien,ensin maaseutuoppilaitoksen asuntolassa,sitten yleensä miesystävien asunnoilla. Mies jonka kanssa ollaan oltu yhdesä vuosi,ei ymmärrä psyykkisten ongelmien vakavuutta eikä tiennyt minun jokapäiväisestä tuskastani mitään. Olin lähellä kuolemaa useaan kertaan mielessäni,En uskonut että kukaan voisi tai varsinkaan tahtoisi auttaa minua nousemaan pohjalta. Jotenkin kaikki koiraihmiset ympäriltäni lopettivat yhteydenpidon enkä minä ole sellainen joka soittelisi väkisin perään.  "Antaa olla jos ei kiinnosta"
Tilanne kuitenkin korjaantui ja nyt olen 3 viikkoa voinut kulkea töissä ilman huolta koirasta,kun tiedän että se jää kotiin luun kimppuun ja hyppää sen jälkeen minun sänkyyni lepäämään. Sängylle hyppiminen loppuu onneksi toivottavasti tälläviikolla vielä kun saan parvisängyn viikonloppuna kasaan. Se tuo tänne 23 neliön yksiöön kitettävästi lisää tilaa.  Olen onneksi väleissä sellaisten ihmisten kanssa,että kaikki asunnon huonekalut ja pikkusälä ovat maksaneet minulle murto-osan siitä kuin muille. Mitäs nyt? Kiki kalvaa naudanluuta tuolla omalla pedillään ja kohta alkaa vinkua päivälenkille. Olen tämän viikon tehnyt vanhalle kaapille maalinpoistoa kuumailmapuhaltimella ja raapinut lastalla joten kädet ovat hieman kipeät. Kaiken lisäksi kuumailmapuhallin repäisi muutaman hiuksen ja poltti käteeni jäljen kun otteeni lipesi ja noin 100 asteinen rauta osui.. Nälkä olisi myös,mutta olen vähentänyt ruokamäärääni jotta järkyttävä lihomiskierre joulusta saisi lopun.. Suklaaa/karkinsyönti loppui,vaalean leivän syöminen loppui ja kävelylenkit lisääntyivät. Juoksemaan en pysty minä eikä liioin koira,sillä Kikin polvissa on nivelrikot ja minun kaikki niveleni ovat muuten vain huonokuntoiset olleet aina. Sen sijaan hypin hyppynarua ja käyn kuntosalilla Uiminen olisi tarkoitus aloittaa,kunhan saan tämän kuun budjetin jotenkin järkestykseen. Viimekuussa Kikin eläinlääkäri reissu teki valtavan lovin lompakkoon ja sitä yritän tässä paikkailla. Uiminen kun ei ole mitään hirveän halpaa puuhaa..
 22:30
Ilta on kulunut tasaista tahtia eteenpäin,Käytiin päivälenkillä siirtolapuutarhan takana,missä en ole käynyt kesän jälkeen. Kiki haisteli tarkkaan kaikki rusakon ja ketun jäljet joita kuusiadan ympärillä oli ja eteneminen oli hidasta. Rakkaani soitti myuös silloin ja kertoi tulevansa huomenna nopeasti ennen työvuoroa käymään luonani. Kun hän on iltavuorossa,Näemme aika vähnä,sillä kun pääsen töistä kolmelta,hän on jo lähtenyt töihin ja kun hän tulee yhdeltä,olen nukkumassa enkä useinkaan jaksa kuin tervehtiä ja käääntää kylkeä. Tämä yö tulee olemaan erilainen,sillä olen syönyt suklaata ja saanut taas sokeria kehooni,jonka puutteesta se on juui toipumassa. Pieni repsahdus..Nyt olen sitten yliaktiivinen ja rakkaani on asuntovaunullansa teiskossa eikä saavu viereen. Surullista,Minulla on jo kova ikävä. Mutta tekee hyvää olla välillä ihan erikseenkin,ettei tule ahdistusriitoja. Niistä on kokemusta.. Sovimme myös,että  kun hän tuo parvisängyn puut tänne,annan hänelle maksun niistä ja pankkikorttini haltuun,jottei kävisi niin,että kun sovittu baaribudjetti menee yli,haen aina vain lisää ja lisää rahaa ja seuraavana aamuna itkettää kun loppukuulle on jäänyt hädintuskin mitään ja taas pitää juosta äidin helmoihin pyytämään lainaa.. Se ei ole oikein,Minun pitäisi osata hoitaa omat rahani vaikka olisin tuhannen kännisää..Eikö vain?