Ajatukset kasaan,Mars!

Huomenna on terapia..Huoh.. Vihdoin pääsen puhumaan. Luulen tosin,ettei 45min aika riitä kaiken kertomiseen.. Yritän siis kasata ajatuksia nyt.

Työ: Kaikki meni mitä oli tulossa. Miten se ihminen pystyy tekemään tuollaisen tempun että peruu koko homman 48tuntia aiemmin kun minun piti aloittaa. Tuhosi koko elämäni ja kaikki suunnitelmani tulevaisuudesta.. Nyt tunnen itseni tyhjäksi ja turhaksi. Jopa sellainen kysymys pyörii mielessä: Miksi minä hengitän? Tähän vastaus on tosin yksinkertainen..Eläimet,niimpä tietenkin!

Psyyke: Riekaleina. Ero ja stressi ovat saaneet minut lähestulkoon sekoamispisteeseen. Pääkopassani pyörii tuhat ja yksi kysymystä. Kaiken kysymystulvan keskeltä nousee vielä yksi: Miten tämä on mahdollista? Pelkään ja nautin asioista yhtäaikaa ja se tunne on järkyttävän epämiellyttävä ja hämmentävä. Olen sairastunut vastentahtoisesti bulimiaan(?) ja kuten jo aiemmin mainitsin,laihtunut rajusti.. Tälläkin hetkellä ajatus ruoasta saa minut oksentamaan..

Terveys: Laihtuminen on saanut minut heikoksi.. Lihakset pudonneet ja yleiskunto romahtanut. Kroppani huutaa "syö ja lepää" Mutta kummankin suorittaminen on vaikeaa. Syöminen oksettaa ja nukkuessani vaanivat painajaiset..

Muuten: Rakkaus soittaa ovikelloa,mutta minä en pysty avaamaan.. En vielä. Kysyntää on enemmän kuin pystyisin edes kunnossa antamaan. Ahdistun ja pelkään jokaista miespuolista tällähetkellä. On tietenkin tässäkin poikkeus. Hänellä on puhtaat jauhot pussissa... <3 "tuijotellaan kattoa vaan"

Mitä vielä?? Ehkä muistan myöhemmin.. Päivitän!

Kun kantti kestä ei...

Jeap.. Erosta alkaa olla kulunut jo kolmisen(?) viikkoa ja kehoni sekä mieleni alkaa reagoida siihen vasta nyt.. Kävin vaa'alla ja järkytykseltäni en saanu sanaa suusta. - 6kiloa.  Aloin pohtia siltä seisomalta asiaa hieman tarkemmin ja huomain muutaman muutoksen vanhaan.

1: Annoskoot pienentyneet. En syö enään läheskään niin paljoa kerralla kuin ennen.
2: Oksetus jokasen suupalan jälkeen ja senmyötä ruokahalun menetys.
3: En tunne nälkää yksin ollessani. Aika kuluu niin tehokkaasti muuhun keskittyen että saattaa mennä koko päivä voileivällä..

Näiden lisäksi olen alkanut käymään pidemmillä lenkeillä ja saanut hyvää fiilistä siitä ja huomaamattani laihtunut noinkin paljon. En oikein osaa sanoa,pitäisikö huolestua itsestäni vai ei..? Onko muutos parempaan mahdollinen nyt kun olen huomannut ja tiedostanut asian..? Maanantaina aion ottaa asian puheeksi terapiassa. Ehkä terapeuttisedällä on jotain viisasta sanottavaa...

Henkinen tasapainoni on järkkynyt myös. Itse en sitä huomaa,mutta siskoni kihlattu sen on huomannut. Itse olen elänyt kuvitelmassa että olen tasapainoinen ja hyvä,mutta ulospäin se ei kuulemma siltä näytä. En kehdannut kysyä tarkemmin,mutta kyllähän tuo sitten selviää..

Kerron heti kun tiedän jotain...

Surullinen kirja surullisuudesta...

Niin olisi taas miljoona ja miljoona lausetta huudettavaa,mutta minä pysyn vaiti. Istun uudessa kodissani ja hengitän sen ilmaa.. Taustallani soi hiljainen musiikki joka sekään ei saa minua laulamaan. Olin jo hetken onneni kukkuloilla,vakituinen työpaikka häämötti kahden päivän päässä,mutta kuten kaikki muukin elämässäni,se hävisi kuin tuhka tuuleen eikä asialle voi tehdä yhtään mitään. Valehtelevia paskoja maailma täynnä jotka tykkäävät romuttaa koko elämäni.

Nyt olen surullinen. Yritin etsiä iloa ja tunteita olutlasista,juoksulenkiltä,unesta ja siskoni asunnosta,mutta turhaan.. Jäivät kai tampereelle. Asun siis nyt Mäntässä,tai itseasiassa Kolhossa eikä oma asunto edes saa minua hymyilemään... Tutustuin erääseen,mutta odotan vain ilmoitusta ettei hänkään ole minua varten.. Synkkää ja vielä synkempää eloa on siis tiedossa,ellei..ellei jokin ihme tule ja muuta suuntaani kohti pimeää kadotusta.
Kyllähän työpaikkoja riittää!!" huutaa kaikki ihmiset joilla ei todellakaan ole aavistustakaan miten vaikeaa minun,kouluttamattoman,psyykkisesti sairaan ja muutenkin vaikean ihmisen on lähteä vain etsimään... Kai minä lukittaudun kotiin ja käyn vain kaupassa ja lenkillä.. ? Tai sitten en... En tiedä...