Niin olisi taas miljoona ja miljoona lausetta huudettavaa,mutta minä pysyn vaiti. Istun uudessa kodissani ja hengitän sen ilmaa.. Taustallani soi hiljainen musiikki joka sekään ei saa minua laulamaan. Olin jo hetken onneni kukkuloilla,vakituinen työpaikka häämötti kahden päivän päässä,mutta kuten kaikki muukin elämässäni,se hävisi kuin tuhka tuuleen eikä asialle voi tehdä yhtään mitään. Valehtelevia paskoja maailma täynnä jotka tykkäävät romuttaa koko elämäni.
Nyt olen surullinen. Yritin etsiä iloa ja tunteita olutlasista,juoksulenkiltä,unesta ja siskoni asunnosta,mutta turhaan.. Jäivät kai tampereelle. Asun siis nyt Mäntässä,tai itseasiassa Kolhossa eikä oma asunto edes saa minua hymyilemään... Tutustuin erääseen,mutta odotan vain ilmoitusta ettei hänkään ole minua varten.. Synkkää ja vielä synkempää eloa on siis tiedossa,ellei..ellei jokin ihme tule ja muuta suuntaani kohti pimeää kadotusta.
Kyllähän työpaikkoja riittää!!" huutaa kaikki ihmiset joilla ei todellakaan ole aavistustakaan miten vaikeaa minun,kouluttamattoman,psyykkisesti sairaan ja muutenkin vaikean ihmisen on lähteä vain etsimään... Kai minä lukittaudun kotiin ja käyn vain kaupassa ja lenkillä.. ? Tai sitten en... En tiedä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti