Jeb,on ollut ihmeellinen päivä. On saanut todeta elävänsä normaalia ihmiselämää,iloin ja suruin. Kaikki tunneskaalat on menty läpi ja nyt tämän kaiken kokeman uuvuttamana ja ahdistamana,puran tämän kaiken tänne. Miksi? Ehkä siksi,että tahdon muistuttaa ihmisille,että MINULLAKIN on TUNTEET ja ihmetellä ääneen sitä kuinka ihmisten ohittaminen ei tunnu toisista yhtään miltään ja toisista taas kaikelta. Nojoo..
Aamulla isä haki minut aamupalan ääreltä Armonkalliolle. Vietin siellä ihanat kissat&marsut seuranani runoja äidin runokirjasta lukien kolme tuntia kunnes tuli aika lähteä kaupunkiin.. Olin sopinut parhaan ja AINOAN ystäväni kanssa tapaavani yhden aikaan keskustassa. Puhe oli,että soittelisimme ennen ja sopisimme paikan missä törmättäisiin. Puheluuni ei vastattu kun olin viellä Armonkalliolla,puheluuni ei vastattu lähes tuntia myöhemmin kun olin keskustassa,viestiini ei ole tullut vastausta koko päivänä. Tämä on vain yksi kerta niiden useiden joukossa kun tämä sama ihminen tekee tämän saman tempun. Sopii,muttei tapaaminen sitten kuitenkaan toteudu. Surullista.
Erittäin surulliseksi tämän tekee vielä se,ettemme ole tavanneet ainakaan 2 kuukauteen,ja tässä minä vähättelin,koska en muista koska olemme olleet viimeksi yhdessä ulkona. Yhteydenpito on tapahtunut facebookissa ja puhelimessa. Onko hän sairautensa tähden taaaas painanut masennuksen ja ahdistuksen valtaamana maanalle ja unohtanut kaiken muun kuin oman kuvottavuutensa omissa silmissään? Vai onko hänen heikko ruumiinsa antanut periksi,ja saatellut hänet sen heiveröisen rajan yli jonka liepeillä olen häntä katsellut useaan kertaan toivoen,rukoilllen ja itkien häntä jäämään vielä hetkeksi. Yrittämään vielä kerran..
Toivon vain,että tämä teksi auttaisi häntä ymmärtämään jonain päivänä,kuinka tärkeä hän on juuri minulle.
Mitä niistä muista?
Muttajoo,turhauduin ja tulin surulliseksi ymmärrettyäni ettemme tapaa tänään. Ostin Karppauskirjan ja reseptejä kirjakaupasta ja hiivin sen yläkertaan yhdelle. Puolituttu mies oli kaverinsa kanssa siellä ja istuuduin hetkeksi heidän seuraansa. Olimme sopineet aamulla Rakkaan kanssa että hän tulisi Nekalaan puoli neljän aikaan. Hyvä niin,sillä muuten olisin juonut suruni ja turhautumiseni pois,enkä olisi tässä kirjoittamassa mitään. Olen myös saanut tänään tilaamani elokuvat joita alamme katsoa kun saan tietokoneen sammutettua. Kaverini toi minulle myös digitaalisen keittiövaakani ja 35euroa lainaamaani rahaa. Kiitos siitä hänelle,sillä säästöjeni ja lainaamisieni vuoksi ei tule tässäkuussa tilannetta ettei minulla ole pennin pyörylää. 50euroa velkaa on vielä saamatta,mutta otan ne vasta ensiviikolla kun alkaa olemaan tiukkaa.
Syömiuset ovat olleet tänään kummallisia ja sen myötä myös olotilat ja fiilikset. Olen ollut taas useamman päivän ilman makeaa ja kun söin muutaman karkin ja suklaata,fiilikset lähtivät sen mukana lentoon. Hiilarit vetäisivät verebsokerin huippuunsa ja insuliini yritti tulla hätiin korjaamaan tilannetta jottei se menisi ihan katastrofaaliseksi.. Turhaan.. Olin ahdistunut,onnellinen,hämilläni ja turhautunut samaan aikaan ja sen jälkeen vielä hössötin kotiin tultuani niin,että mieheni ei ymmärtänyt yhtään mistä moinen kohtaus johtui? Yritin selittää "tää on vaan siitä suklaasta mitä söin" mutta en tiedä ymmärsikö hän sittenkään..?
4 lenkkiä tänään kikin kanssa ja kävely varmaan 2 kilometriä keskustassa. Kaloreita voisi siis syödä varmaan yli 2000 mutten ole jaksanut laskea tänään. Huomenna taas sitten kun ei ole Rakas täällä. Onneksi hän jää yöksi. <3 <3
Nyt leffan pariin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti