Tuttuakin tutumpaa..

"koira vinkuu,kissalla on kiima
minulla vain ahdistus joka pitkään riivaa."

Hiukan oma versio tuostakin legendaarisesta biisistä. Mutta kun fatktat on lyötävä tiskiin,en voi muuta edes laulaa. Eilisen makasin krapulassa,oli pakko sammuttaa viha ja katkera suru kossupaukuilla..jälleen.. Ja nyt taas,taas,taas ja taas ahdistaa. Otin juuri melatonin 3mg. Toinen yöllä jos ei uni ala tulla. Vaikutusaika on noin tunti,joskus enemmänkin,riippuu mielentilasta. Tahtoisin ottaa vahvempaa mömmöä joka vie jalat alta,mutta aamulla on päästävä ylös ja liikkeelle ajoissa kun menemme mummolaan. Sisko&kihlattu kävivät meillä ja oli hetkellisesti hauskaa,mutta kun talo hiljenee niin minä ahdistun. Miehellä on vatsatauti,sai ansionsa mukaan. Puhuimme jälleen ja tälläkertaa on pientä toivoa että tämä puhuminen auttaa,ainakin seuraavaan humalaan asti joka koittaa perjantaina. Viimeyön nukuin huonosti,kun kiimainen kissa naukui läpi yön. On myös ollut todella raskasta ja pelottavaa lähteä koiran kanssa ulos kun on ollut tuulinen päivä. Pelon iskiessä minuun koirasta katoaa korvat ja sitten se perässäseuraaja olen minä. Olen niin pettynyt itseeni,sillä luulin olevani taitava koirankouluttaja. Paskat..
Niin mitä uutta? eipä mitään. Sama vanha ystävä ahdistus pakottaa kirjoittamaan unilääkkeen vaikutusta odotellessa. Tunti on todella pitkä aika. Narskuti narskuti,kuuluu suusta ja olo on jälleen potkittu. 25.2 on lääkäriaika. Saan silloin todennäköisesti sellaisen lääkkeen joka auttaa hetkellisiin ja yllättäviin ahdistuskohtauksiin. Toinen vaihtoehto on lähteä sairaalahoitoon.. Melkein 3 viikkoa saa odottaa sitäkin ratkaisua ellen saa akuuttia psykoosia ennen sitä. Pelottava ajatus.
Petiin en voi mennä,sillä tiedän etten tee muuta kuin pyörin. Se taas häiritsee vierelläni makaavaa mieshekilöä niin että tunne  itseni elävältä haudatuksi jos yritän olla paikoilani. On kuuma,on tyyny huonosti,on sitä ja on tätä. Pakko liikkua kokoajan. Pakkoliikkeet ovat helpottaneet nyt kun lääkemääräni on taas noussut elimistössäni. On niin kummallista ajatella että olen nyt riippuvainen lääkityksestä vaikka yli kymmenen vuotta taistelin sitä vastaan. Peittelin oireita ja uskottelin kaiken johtuvat jostain muusta kuin sairaudesta. Totuus kun löi silmille,olin kuin vasarasta päähän saanut mulli.. Ja nyt janoan lisää ja lisää lääkkeitä jotta pystyisin elämään normaalielämää. "loratsepam on hyvä lääke" sanoo asiantunteva mieheni. Noh,sitä sitten. Ainakin googlesta löysin sivun jossa kerrotaan sen auttavan juuri ahdistukseen ja levottomuuteen.
Nyt jo alkaa väsyttää oikesti,mutta olen vielä hetken hereillä. Kerrotaan jostain muuta kuin omaa sisäistä paskaani.

Haaveeni seeprahiiristä olin jo heittämässä romukoppaan,kunnes löysin kaksi kasvattajaa. Kumpikaan ei ole vastannut sähköpostiini. Ihan meidän lähellä on yksi ihminen joka kasvattaa tavallisia hiiriä. Nekin ovat ihan suloisia,mutteivät silti täytä haavettani.. Tuntuu niin hirveältä ajatella että joutuisin luopumaan unelmastani.. En ole haaveillut mistään,mitä voisi saada, niin pitkään aikaan. Huono ominaisuus minussa on myös se,etten jaksa odottaa kun tahdon jotain.
Mutta ehkä vielä jonain päivänä...