Minkä helvetin tähden elän vielä tässä parisuhteessa? Koska on se piste,etten yksinkertaisesti vain jaksa? Vai onko se mennyt ohi ja odotanko täydellistä romahtamista.. Kun toinen ei millään tavalla ota vakavasti sairastumistani eikä ymmärrä että minulla on vaikeaa. Kun samat aiheet,samat vittuilut ja samat surut pitää kaivaa esiin uudelleen ja uudelleen. Hän myönsi että pahoinpitelee minua henkisesti tahallaan. Siis AIVAN tahallaan. Ihan kuin ilmankin ei olisi tarpeeksi kestettävää jokapäiväisessä ahdistuksessani..
Tänään ei ole juurikaan ehtinyt ahdistaa paitsi psykologin luona joka oli kanssani samaa mieltä siitä,että mikäli en saa lääkemäärääni nostettua tarpeeksi nopeasti tarpeeksi korkealle,on minun mentävä osastolle/niemeen. Tarvitsen apua,jotta kestän tämän parisuhteen. Juuri nyt ei ole minkäänlaista mahdollisuutta mennä muualle asumaan. Ei sitten mitään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti