3001

3000 lukukerran rajapyykki rikottu. Wau. Onkin siis aika ruokia teitä hyvät lukijat..

Kävin toissapäivänä psykologilla jälleen. Paha karmani jatkuu hoitohenkilöiden kanssa,sillä nyt jää hänkin 3kk:n sairaslomalle jonkun leikkauksen vuoksi.. Olin kuin ällikällä lyöty(mitä tuo ikinä tarkoittaakaan) ja tuijotin häntä muutaman sekunnin ajattelematta mitään. Hämmennyin kysymyksestä "mitä sä ajattelet?"ja meni pasmat sekaisin.. Nyt kun olen joutunut miettimään asiaa,tottakai se tuntuu hirveältä. Ensin kävin TAYS:sin akuutissa jossa oli maailman ihanin ihminen,sitten psykologille ja nyt vaihtuu psykologi jonka jälkeen alkaa psykoterapia. Terapeutin saaminen kestää kuulemma muutaman kuukauden. Tarvitsee lähetellä sähköpostia tampereen alueen terapeuttirekisteristä löytyville henkilöille. Minähän en pysty soittamaan puhelimella,se on varma asia. Sanat taertuvat kurkkuun ja änkytys alkaa kun joudun soittamaan tuntemattomille ihmisille. Ainainen ajatus "mitähän tuo ajattelee?" saa minut jäätymään.

Kävin tänään luistelemassa,en ole kahteen voteen luistellut kertaakaan ja nytkin olin ehkä 20minuuttia kunnes totesin,ettei tästä tule mitään. Kävin myös naapurilla kahvilla,mutta hekin olivat niin masentuneita ettei siitäkään ollut apua hiljalleen voimistuvaan ahdistukseen. Jotenkin tuntuu etten saa mistään kiinni. On kanavatyö,on palapeli on kaikkea tekemistä vaikka muille jakaa,mutta kaikki on jälleen pysähtynyt vain sen vuoksi etten usko pystyväni tekemään tarpeeksi hienoa jälkeä. Miksi tarvitsee? No jotta tuntisin itseni joksikin muuksi kuin ainaiseksi luuseriksi. Syön aamulääkkeen joka sekään ei enään vaikuta olotilaani,koska olen jo ahdistunut. Lääkemäärä on nyt 7,5mg ja sitä nostetaan kunhan saan helmikuussa(vasta) lääkärille ajan. Omalääkäriä en voi vaivata koska psykolääkitys ei ole hänelle niin tuttua että hän osaisi arvioida noston määrää ja vaikutusta.. Yksin täällä narskutan hampaita ja murehdin olemattoman pieniä asioita. Minua häiritsee jopa puhevikani(rrr) joka on pahentunut jostain kumman syystä viimeaikoina. Kumpa kulta tulisi jo kotiin. Hänen läsnäolonsa korjaa paljon,tai sitten pahentaa tilannetta. Narskuti narskuti,en voi lopettaa.. Kaiken lisäksi on toisinaan pakkoliikkeiden tavoin jännitettävä lihaksia. Minulla on ollut nuorempana(14) vakavia pakkoliikkeitä. En tahdo niitä enään koskaan.

Join eilen 4 olutta siskoni ja hänen kihlattunsa kanssa. Onkohan se syy olooni? vai oliko sekin vain seuraus siitä että olen ollut muutaman päivän jotenkin alakuloinen ja masentunut. Vai kasvipohjaisesta "lääkkeestä"kö tämä johtuu. Veressä tuo aine ainakin on 3 viikkoa uusimpien tutkimusten mukaan. Olen niin idiootti kun tarvitsee poltella. Tiedän että seuraava päivä tulee aina olemaan helvettiä. Muutaman tunnin euforiasta sa maksaa kalliisti.. Tuntuu siltä että olen jotenkin luovuttanut elämäni ohjat pois. Etten enään hallitse mitään mitä minulle tapahtuu. Voi kun olisi joku jolle voisi tämän kaiken kertoa  kasvokkain ja joka ymmärtäisi minua paremmin kuin minä itse.. Psykologillekaan en voi soittaa,en tunne häntä niin hyvin ja nyt on sunnuntai.. Niin pitkä ja raskas sunnuntai.

17:10 jatkuu..

Käulta tuli kotiin niin pitlkältä tuntuneen odottelun ja edistymättömältä tuntuvan kutomisen jälkeen. Asiat selkiytyivät kun puhuin hänen kanssaan. Fiilis hiukan koheni,mutta silti vituttaa ja masentaa. Tunne itseni niin turhaksi ja muutenkin potkituksi. Se on ainoa tunne jolla on jotenkin totuuspohja,sillämihähän olen tällainen maailman potkima tyyppi. Kulta sanoi jälleen ne viisaat sanat "ota itsellesi hetkeen sopivia tavoitteita" ja minähän teen niin. Seuraava tavoite on selviytyä tästä päivästä. Siis selvinpäin ja järjissään vaikka järki on se mystinen asia joka tuntuu aina välillä salaperäisesti katoavan vieden arviointikyvyn mukanaan.

tällähetkellä päällimmäinen tunnetila on turhautuminen. Fiilis kohosi sen verran että alkoi pännniä koko masennus ja ahdistus. Tahtoisin niin kyetä hallitsemaan itseäni henkisellä tasolla ja kyetä löytämään ne asiat jotka piristäisivät synkimpinä hetkinä. Mikä on kun en pysty siihen. Muistan vielä niin selkeästi sen hyvän pari päivää kun pystyin ja tahdoinkin suunnitella elämääni jopa ensi kesään saakka ja nyt tämän päivän selättäminen tuntuu niin kaukaiselta haaveelta. Ärsyttää kun tämä kaikki pitää kirjoittaa julkisesti,mutta se on ainoa keinoni purkaa itseäni näin kun päiväkirjan esiinkaivaminen tuntuu mahdottomalta.. Saan jotain kicsejä siitä kun tiedän että joku jakaa pahat ja hyvät päiväni. Onko niitä hyviä päiviä? Kirjoitanko minä hyvinä päivinä? En ainakaan muista.. Otin propralin,sillä stressi ja ahdistus sai sydämeni hakkaamaan epätahtiin. En olekaan tarvinnut sydänlääkettä pitkään aikaan.
Kulta oli myös sitä mieltä että tämä johtuu tämän ja edellisen viikon tapahtumista.. Töissä kuollut lehmä ja hajonnut auto sekä muutama pilvenkatkuinen(kin) kännipäivä ovat saattaneet pääni tähän varsin epätoivottuun lopputulokseen. Kärsitään siitä nyt.. Niin,kärsitään oikein kunnolla..