Mun fiilikset ovat pienessä pöhnässä. Istuttiin iltaa ystäväni takapihalla ja grillattiin makkaraa välillä auringonpaisteessa ja välillä pienessä tihkusateessa. Kaljaa,kaljaa kului.. Mukana oli myös mies jonka elinpäivät ovat laskettavissa kahdenkäden sormilla. Surullista ja ahdistavaa oli katsoa kuinka ihmisety nauroivat hänen horjumiselleen ja tuskanhuudoilleen kolmannen haimatulehduksen piinassa. Vapaa nekala- tapahumaan on vielä muutama päivä,ihmettelen jos hän on siellä. Noh,kai sen siitä saa kun juo 3 vuotta päivästa toiseen vaikkakin se on nykyään vain murto-osa siitä mihin tämänpäivän juopot kykenevät. Niin murheellista,mutta niin elämää.
Kiki on sairas jälleen. Ei pystynyt kyykkäämään pisalle kunnolla. Annoin heti reilusti kipulääkettä kun päästiin kotiin. Kiitos ihmiselle joka on sponsoroinut tänä rahattomana aikana. Viimeisiä euroja viedään ja nekin ovat iänikuista velkaa. Koska olisi aikaa opetella käyttämään rahaa? Laitoin sponsoroijalle surumielisen viestin.
"Kiitos kikin kipulääkkeistä,
neiti on tänään tuskaisen näköinen
että oikein itkettää katsoa.
Kumpa hän pysyisi täällä vielä tämän kesän
jotta voisin sitten syksyllä kiittää ja kumartaa
päästää toinen lepäämään kuhmoisten keveisiin multiin."
Snif.. Kiki pyysi mua leikkimään,lääke näköjään jo vaikuttaa. Häntä heiluu ja murahtelee..
"hyvä tyttö,pure äitiä"- leikki on ehkä typerintä mitä koiralle voi opettaa. Kiki näykkii mun kättä aina kun yritän hipaista sitä. Onneks leikki ei muutu jokapäiväiseksi.
Tänään pitäis mennä armonkalliolle.. Kuvaamaan meidän toista kuolevaa. Kiti kissa on 20vuotias.
Vanhemmat tahtoisivat siitä suurennetun kuvan seinälle. Toivottavasti kiti pysyy täällä vielä pitkään. Surua on odotettavissa monelta taholta..
Mitäs sitä vielä kirjoittais? Olo parantuu hetki hetkeltä ja kikin kivut ovat poissa,hetkellisesti. Tänään ei ole luvassa siis koirapuistoilua.. Aurinko paistaa.
Siinä vielä Kiki&Kiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti