Ongelma? On.. Miksi niin pienet ja harmittoman asiat saavat vihantunteen esiin? Silmitön vitutus ja mieliteko lyödä,potkia ja huutaa. Miten oppia hallitsemaan tuota tunnetta ja mistä se kumpuaa? Elämän traumaattiset kokemukset ja padottu tunnevuori? Sekö sen tekee.. Juliste,jonka seinälle saamista olen suunnitellut ja odottanut kuukausia putosi yllättäen alas. Olin niin lähellä itkupotkuraivareita kun olla vain saattaa,mutta jälleen onnistuin hillitsemäään itseni kyyneleet silmissä. "Kun mikään ei onnistu"- tunne valtasi pääni ja jokainen lihakseni jännittyi. Pelottavaa.. Kun mikään ei onnistu ja kaikki mitä yritän,tulee alas seinältä.. Elämäni seinään tuskin saa mitään kiinni. Koskaan..
Miehet,niin lapsellisia ja kyllästymiseen asti yksinkertaisia. Ainakin minun. Hyvä kun hän ei itkenyt kuin 5 vuotias minun ostetttuani meille yhteisen jäätelön kioskilta. Ja se pään aukominen! 2 päivää hän jaksaa muistuttaa asiasta jokaisesssa välissä liittäen muistuttamiseen vanhoja jo sovittuja riitoja ja asioita joista hän ei pidä. Suorastaan aggressiivisena tuijottaa minua silmiin ja huutaa. "vitun itsekäs ämmä" Niin,olisin voinut jakaa jäätelöni,mutta hänpä halusi oman. Huoh,edelleen mielessäni on maisemanvaihdos. Joku vain pitää minua kahleissa.. Melkein kuulen niiden kilinän.
Terapeutti! Huoh. Kysyy samoja kysymyksiä kerta toisensa jälkeen kuin varmistaakseen että vastaan jokaisella kerralla samoin. Kyllä,minä vihaan äitiäni,asia ei muutu vaikka kysyisi tuhat kertaa. Hän lisäksi vielä puhuu yleismaailallisia,minuun liittymättömiä asioita yli puolet ajasta. En todellakaan maksa hänelle siitä. Ehkä hänellä on jokin pitemmän aikavälin suunnitelma ja kaava jota hän noudattaa. Ensikerralla aion kysyä häneltä miksi hän tekee niin..? Ja juuri kun kirjoitin tuon lauseen,tunsin sisimmässäni että se oli vale.. Enhän minä pysty. Suunnittelen hurjan paljon asioita joita en ikinä pysty toteuttamaan. Tahtoisin voittaa jonain päivänä tseni ja olla rohkea. Tehdä jotain päätöntä. Hitto että alkaa taas ahdistaa. Olen jumissa kotona sillä rahaa ei jälleenkään ole. Pikavippejä,niitä sen sijaan on ja pelkään ajautuvani konkurssiin niiden kanssa. Tunnen ihmisen jolla on 50tuhatta euroa pikavippejä ja kulutusluottoja. Huhhuh.. Tekee juuri nyt mieli vain mennä makaamaan lattialle ja olla siinä hamaan tappiin asti. Koira tosin haluaa lenkille,mutta ulkona tuulee ja minua pelottaa. Tämäkin asia on niin rajoittava tekijä jotta voisin elää normaalin ihmisen arkea. Mieheni soitti tänään musiikkia täysillä levyltä ja taas minua pelotti. Ei,ei suostunut laittamaan pienemmälle vaikka hyvin luulisi tietävän sairaudestani. Tai sitten ei vain muista.. tai välitä. Kerran kun kerroin ahdistuksestani hänelle,hän totesi "en voi auttaa,älä valita" Ai? lopetin puhumisen siihen ja oloni paheni pahenemistaan. Hetken kuluttua hän ihmetteli kun kuljin levottomana ympäri asuntoa ja huohotin. Kas kummaa,mistähän johtuu.. On niin yksinäistä,vaikka ollaan yhdessä. Elämämme on nin arvaamatonta muutenkin. Aamulla rakastellaan ja iltapäivällä riidellään.. Kukaan tuntemani ihminen ei jaksaisi tällaista. Yritän vain olla olemassa hänen kanssaan. Voimat,ne kyllä loppuivat aikoja sitten..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti