sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pilvilinnan tarinoita...

Kävipä hassusti :-) Otin illalla hiukan liikaa unilääkettä koska tahdoin nukkua. Väsy iski 15minuutissa normaalin 30min sijaan ja hyvä kun edes sänkyyn asti pääsin.. Piti siis kirjoittaa siitä että joskus minulle tulee sellainen tunne,että olenko elänyt pumpulisessa mielikuvitusmaailmassa koko pienen ikäni suhteen näin aikuisaikana..? Näin on.. eilinen päiväkirjan lukutuokio sai minut putoamaan sieltä. Olen aina kuvitellut että pahimpina teinivuosina kun olin helluntai-liikkeen jäsen,minulla oli laumoittain ystäviä jotka rakastivat ja tukivat minua. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ollut,vaan jouduin järjestelmällisesti suunnittelemaan keneltä sain päivän hyvän sanan ja ehkä jopa halauksen..Järkyttävää!!! Siis todella.. Edelleenkään ei mikään ihme,että olen sairastunut.
Toinen asia mikä on paljastunut ajan puuteroimaksi,on Isä. Tästä on vaikeaa kirjoittaa,sillä pettymykseni ja järkytykseni ovat niin suuria tunteita etten ole pitkään aikaan tuntenut mitään vastaavaa. Niin,missä hän on ollut kun hätä on suurin..? Onko hän luullut etten minä tarvitse kaoottisessa perhetilanteessani muuta kuin siskon ja helluntai-liikkeen..? Ja minä kun olen ollut viimeiset viisi vuotta onnellinen siitä että minulla on isä,joka rakastaa minua ja soittaa jos minusta ei kuulu.  Tajusin kylläkin,että siitä on kohta kuukausi kun isästä olen viimeksi kuullut. Mikä olo....Muserrettu suorastaan. Nyt voisin asttua jälleen sohvalle "epäkunnossa" lappu kaulassani.
Ymmärsin sen,että mikään mitä olen kuvitellut muistavani menneisyydestä ei pidäkään paikkaansa. Ymmärsin myös että olen sairastunut tähän kavalaan F29:ään jo ollessani 11 vuotta. Silloin minulla on ollut myös kaikki muut fyysiset vammat ja mielenterveyden häiriöt (olen nähnyt tuolloin harhoja) paljon pahempina kuin nyt..  Tajuntani rajat natisevat. Tarvitsen tupakan..

Huoh.. Tämä on nyt se hetki kun taas mietin APS osastolle siirtymistä ja soittoa psygologilleni. Ehkä soitan heti,ehkä vasta lenkin jälkeen. Koira vinkuu,sillä on varmasti jo hätä. Nyt pitkä lenkki. Todella pitkä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti