"Ja me kuljimme saman sateenkaaren alla,samalla tavalla molemmat,jotain etsien"
Näin laulaa Eurooppa 3.. Eilinen "eron" hetki jäi vaivaamaan minua. Reaktioni oli toisaalta tuttu,mutta yllättävän erilainen. Kummallinen "tyhjyys" ja jonkin oleellisen asian muuttuminen sai minut tuntemaan itseni erilaiseksi kuin ennen. Vaikka olemme tavanneet vasta yhdenkäden sormilla laskettavan kerran,minusta tuntuu että Rakastan häntä. Kerroin asian ja vastaus oli "hmm,kuulostaa vakavalta" Hei rakkaani,niinhän se ON!! Jopa liiaksi asti,enkä voi sille mitään..
Nyt kun olen yksin,on aikaa syvemmälle pohdiskelulle. Lueskelin vanhoja ja varsinkin päiväsairaalan aikaisia tekstejäni ja miljoona asiaa valtasivat pääni.. Ennen päiväsairaalaa olen miettinyt paljon persoonaani ja sen yllättäviäkin muutoksia lyhyessä ajassa. Miettiminen kannatti,sillä sieltähän sekin diagnoosi tuli. Olin oikeassa! Persoonallisuushäiriö,mitä helvettiä? Viimeajat olen ollut yllättävän tasainen jos näin voidaan sanoa.. Tämäkin saattaa olla vain omaa kuvitelmaani sillä kuten kirjoitin on eräs ihminen täysin eri mieltä.. Aika pelottavaa tässä on monikin asia. Mitä sitten tapahtuu jos tunnen itseni normaaliksi ja käyttäytymiseni ei sitä todellisuudessa ole..? Pelkään sitä hetkeä palaavaksi kun leikkelin itseäni. Kun ymmärsin tekoni vasta herätessäni jonkinlaisesta transsista... Ääni vaikeni päässäni ja olin keskellä verilammikkoa.Siinä hetkessä olisi pitänyt järkyttyä ja pelästyä,mutta olin vain ihmetyksissäni ja soitin tyynen rauhallisena itselleni apua. "Sormet pakettiin ja taas mennään"
Otan asian kuin asian nykyään kovin helposti.. Taas sama vanha fiilis "tapahtuiko tämä juuri minulle?" kun dissosiaatiohäiriöni unohduttaa asioita.. Lopetin abilifyn syömisen ilman lääkärin lupaa. Kohta kaksi viikkoa ilman ja olotilassa ei sen suurempaa muutosta. Söinkö turhaan mömmöjä yli vuoden kuvitellen niistä olevan apua..
Torstaina on psykiatrin arviointi ja pelottaa että joudun osastojaksolle. Se ei sovi minulle juuri nyt,nyt kun olen aloittamassa taivalta Hänen kanssaan... Harmittaa ja kaduttaa kun menin myöntämään ettei osastojakso ole poissuljettu vaihtoehto ollenkaan.. Tottahan se on,mutta en arvannutkaan että kaikki voikin kääntyä vielä hyväksi ja uskallan avata rakkaudelle oven...
Tuon oven takana on ollutkin paljon asioita eikä sen avaamisesta ole seurannut kuin surua ja kaaosta..
Olen harkinnut avaavani jopa kuuluisan "mappi Ö:n " Rakkaani ilmaisi halunsa tietää mitä sekin värkki sisältää..? Minua jatus pelottaa suunnattoman paljon.. Olenko minä valmis? Entä jos alkukevään psykoottinen vaihe palaa sen myötä? Viimeksi kävi niin..Ymmärränkö minä pelastaa itseni kuiviin vuotamiselta toisen kerran? Tai jos tapahtuu jotain peruuttamatonta..Totta on myös se että niin kauan kun pidän näitä asioita mapissa,se vaikuttaa minuun ja senkautta meihin enkä halua alkutaipaleelle yhtään ongelmaa..
Nyt täytyy mennä taas... Kirjoittelen myöhemmin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti