Anteeksi..

Edellinen kirjoitukseni oli ahdasmielinen ja asiavirheitä täynnä. Olen todella pahoillani tapahtuneesta ja nyt aionkin korjata tilanteen.

 Tänään on ollut todella raskas päivä,sillä olen ensimmäisenä tekonani tänään vienyt rakkaani polvileikkaukseen. Jännitti jo silloin miten hän toipuu..  Sen jälkeen menin armonkallliolle teeskentelemään että elämäni on järjestyksessä ja hyvin. En vain tiedä kuinka vakuuttava esitykseni oli..? Ja se terapia.. Huoh.. Hän vain nyökyttelee ja myötäilee hiljaa edelleen. Täydellinen reaktiottomuus saa minut toisaalta kananlihalle, ja toisaalta mielenkiintoni heräämään.. Kuka sinä olet,miksi sinä käyttäydyt noin?
Haluaisin niin saada selville mitä hänen ajatuksissaan liikkuu.. Miksi hän tekee ja puhuu "mä oon vaan töissä täällä" asenteella? Vai ymärränkö minä väärin..Niimpä tietysti.. Minä ymmärrän väärin. Tunne siitä ettei hän usko minua,on vain voimistunut ja alan hiljalleen epäillä hänen metodejansa. Rakas sanoi,että se kuuluu terapian luonteeseen ja että kaikki on hyvin. Uskonko minä häntä?
Eräässä kirjassa sanotaan "terapeutti ei ole se ojentuva käsi joka vääntää päässäsi ruuvit paikoilleen"
Sillä hetkellä ymmärsin minkä kokoisen haasteen otin vastaan typeränä ja naivina.. Nyt kaduttaa.

Ehkä minä selviän tästä.. Olenhan yhä hengissä,vaikka muutaman kyyneleen olenkin hiljaa silmäkulmastani päästänytkin karkuun. Ymmärsin sen,kuinka suuri osa minun historiaani on hylkääminen ja siitä seuraava tunne.. Olen jo aikuinen,mutta en kestä sitä edelleenkään ja sen tunteen muistelu sai minutkin herkistymään.  Siinä hetkessä olisin ollut onnellinen yhdestä kannustavasta sanasta häneltä, mutta odotin turhaan. Kerroin hänelle myös sen,että pelkään pakkomielteiden palaamista. Yritin puristaa hänestä ulos jotain. Vaikka olin sinnikäs,en onnistunut.

Tämä kaikki pelon ja todellisuuden välissä tanssiminen on todella uuvuttanut minut, enkä saa enään henkeä. Uusi ystäväni nieleskely-pakko ei ota laantuakseen ja pelkään tukehtuvani. Suuhuni sattuu sillä kymmenet ja taas kymmenet kerrat olen yllättänyt itseni nieleskelemästä ja "lussutuksesta" jota en osaa sen paremmin kuvailla. Tänään tuli selväksi myös se, että minä tarvitsen apua,mutta sen järjestäminen on mahdotonta. Ehkä jonain päivänä..