Niin,itse aiheeseen. Luin tänään artikkelin jossa kerrottiin jännityksestä. Jännitystä voi kuulemma olla kahta eri laatua eli tiedostamatonta ja tiedostettua. Tiedostettu jännitys on kaikille ihmisille tuttua. Jokainen vain kokee sen eritavalla. Taasen tiedostamaton jännitys voi esiintyä monellakin tavalla tietoisuuteen, ilman että sitä tunnistaa. Minä jännitän päivittäin varmasti sekä että. Tällähetkellä auton etsiminen ja perjantainen ratsastustunti ovat suurimmat aiheet jotka aiheuttavat tiedostettua jännitystä.. Lähetin meinaan sähköpostia kolmesta hyvältä vaikuttavasta kärrystä joilla voisin kuvitella ajavani ja perjantain tunnin onnistumisesta kun ei ole takeita, olen hermona.. Ja se tiedostamaton. Mitä se on? Tunne kaupungilla kulkiessani? Kun tapaan tutun ihmisen? Sen tuntee,muttei ymmärrä.. Jos asiaa ajattelee tältä kantilta,minähän jännitän jatkuvasti. Sitä tunnetta ei voi pukea sanoiksi,mutta se seuraa minua.. Voiko jännitys muuttua ahdistukseksi? mikä sen laukaisee? Johtuuko puskasta hyökkäävät pakko-oireeni siitä? Tänäänkin olen nieleskellyt tuhansia ja tuhansia kertoja.. Ja hampaat narskuvat.
Olen narskuttanut hampaitani niin paljon,että leukaniveltä särkee. Tuskallista. JOS minulla olisi kanttia puhua lääkärini kanssa,voisin aloittaa hänen suostumuksellaan kokeilun "aamulääkkeet + ketipinor." ja katsoa vaikuttaako se pakko-oireisiini? Nyt kun syön ketipinoreita vain äärimmäisessä hädässä joka tälläkin hetkellä on päällä. Elämästäni ei tule mitään jos tarvitsen voimakkaampia rauhoittavia. Yksi tie helvettiin...
Toisaalta taas pakko-oireet voivat johtua aivan jostain muustakin. Ehkä se on jonkinlainen huomautus tietoisuuteeni siitä,että defenssin läpi on purjehtimassa ajatuksia. Kiellettyjä sellaisia. Näinä päivinä en enään järkyty mistään mitä mieleeni putkahtaa,mutta joskus tulee sellainen olo että pitäisikö? Järkyttyykö normaali ihminen tästä? Mikäli näin on,tunnen itseni sairaammaksi kuin koskaan..
Voiko parantua jos tuntee itsensä sairaaksi? Onko tämä vaihe kohti tunnnetta että on terve? Paljon on taas kysyttävää terapeutiltani...
Hän uskalsi viimeksi vihdoin avata suunsa.. Mutta vain hetkeksi. "olenko minä kuullut oikein että kierrät menneisyyttäsi kuin kissa kuumaa puuroa?" Ja niinhän se on. Haluan tietää miksi olen unohtanut vuosia elämästäni? Mutta sen tietäminen voi aiheuttaa jotain pahaa. Hallitsemattomuutta.. Ehkä kaiken pelon ja halun ristiriidassa onkin vain yksi harhainen tunne siitä että totuuden paljastuttua, en voisi enään hallita itseäni. Onko itseni hallinta minulle niin tärkeää? Miksi? Enkö voisi vain heittäytyä ja antaa virran viedä mukanaan? Oman itseni hallinnan menettämisen pelko voi olla syy siihen etten halua tuntea mitään voimakasta kuten vihaa tai syvää surua. Nuo tunteet kun ovat vieneet vahvempiakin mukanaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti