Minulla ei oikein olisi aikaa kirjoittaa,mutta kirjoitampa nyt kuitenkin. Luin eilen pitkästä aikaa kirjan "mikä terve mieli" ja löysin siitä kysymyksiä ja pohdintoja jotka haluan jakaa..
"Terapeutti ei ole se käsi joka työntyy pääsi sisään ja vääntää ruuvista sinut terveeksi"
Ei ole ei,mutta hepompaahan se olisi.. Terapia on julmaa ja raskasta työtä ja itsepohdisntaa ja vastausten hakua esimerkiksi "sano se ääneen" kirjoituksessa esitettyihin kysymyksiin. Terapeutti on se henkilö jolla on työkalut joilla Itse voi korjata itsensä. Terapeutti on se kärsimyskumppani jonka niskoille voi kaataa kaiken sen pahan olon ja jättää sen vastaanotolle.
"Ihminen ei voi läheistensä kanssa vetää monia eri rooleja"
Ei voi ei. Vuosia yritin esittää normaalia ja peittää oireeni,mutta kuinkas sitten kävikään? Sairas mieleni keksi aina uusia oireita joilla elämäni ja peittelyni muuttui lähes mahdottomaksi. Roolin pitäminen yllä on uuvuttavaa ja useinkaan se ei johda mihinkään hyvään.. Pitää antaa itselleen vapaus olla sairas.
"jotenkin ymmärsin että olen muiden ihmisten mielestä ihan erilainen kun omasta mielestäni" Toteaa eräs kirjan henkilö. Ja näinhän se on.
Olen yrittänyt viimeaikoina kysellä ihmisiltä "millainen minä olen?" Saamatta kuitenkaan vastausta. Joko kukaan ei oikeasti ole pohtinut sitä,tai sitten heillä ei ole sanoja asian kertomiseen. Uskon että todellisuudessa en ole lähellekään sitä miltä minusta juuri minäkin hetkenä sattuu tuntumaan, vaan aivan jotakin muuta.. Terapeuttini on vahvasti sitä mieltä että tämän ymmärtäminen on yksi tie eheytymiseen..
Nyt pitää lähteä. Jatkan myöhemmin tänään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti