Tänään on edessä mummolareissu.. On niin ihanaa päästä täältä autojen ja valopylväiden keskeltä täydelliseen hiljaisuuteen. Voi mummo raukka. Hän sairastaa alzhaimeria ja on jälleen kerran hukannut tärkeitä tavaroitaan. Etsintäoperaatio käyntiin! Toisaalta ajatus maalle lähdöstä ahdistaa. Koko päivä vanhempien kanssa.... Ei, en minä tahdo. En jaksa sitä esitystä "kaikki on hyvin" molemmin puolin äitini kanssa. Isää on mukava nähdä,vaikka hänen arvostuksensa on pudonnutkin viimeaikoina minimiin. Miksi minun pitäisi arvostaa ihmistä jota ei kiinnosta mitä tytär tekee? Kun ei soita eikä edes äidin kautta kysy mitä kuuluu? Ei siinä mitään, enhän minä tahdo valehdella. Voin vain kuvitella sen päivän kun heille selviää tavalla tai toisella "hei,minä olen psyykkisesti sairas ja olen juossut terapiassa kohta vuoden" Se päivä ei tule vielä eteen hetkeen.. Mummo on minulle nykyään kovin vieras hahmo. Käymme siellä kovin harvoin.. Ennen mummolaan lähtö tiesi kesäkeittoa ja pitkiä kävelyitä metsässä. Nyt,nyt se on pirtissä istumista ja ikiaikaisten ajatusten toistoa. Kysymys "missä välissä sinä olet kasvanut" saa minut hämilleen joka kerta. Hän on unohtanut täysin 15 vuotta elämästään.. Toinen mummoni oli minulle rakkaampi,ja olin shokissa kun kuulin että hän on tehnyt itsemurhan 88 vuotiaana jouluna 2004.. Hatunnosto täältä sinne taivaaseen!!
Isäntä vei koiran ulos.. Aamu ei oikein tunnu lähtevän käyntiin ilman lenkkiä. Kuuma kahvi valuu kurkkuani pitkin ja hiljalleen alkaa vaikuttaa. Olen tavallani riippuvainen aamujen struktuurista, sillä hyvät päivät syntyvät samasta kaavasta aamulla. En siedä ajatusta "mitä tekisin seuraavaksi" tai jos on tylsää. Kokoajan pitää olla jotain,nytkin kirjoitan ja seuraavaksi menen suihkuun.. Luulisi että on uuvuttavaa kun pitää olla kokoajan liikkeellä ja tekemässä jotain, mutta minun psyykkeeni hajoaa palasiksi jos olen paikoillani.
Miten TE koette ne hetkekt kun ei ole mitään tehtävää? Kun pitää/voi vaan olla möllöttää paikoillaan.. Ahdistaako vai onko vapauttavaa?
Eilen tuli työkutsu.. Oujee!! Tosin vasta 17-19.10 eikä sen enempää. Työpaikka on lähellä ja minulle tuttu. Ensi perjantaina toteutan pitkäaikaisen unelmani eli lähden ratsastamaan.. Olen ollut ilman hevosia lähes kuusi vuotta toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Ratsastin 10-16 vuotiaana kerran pari viikossa. Hevoset olivat minulle kaikki kaikessa.. On kummallista miksi jokin tuonkaltainen asia vain jää pois elämästä. Onko teillä käynyt samoin?
Pari tuntia ja lähtö.. Kirjoittelen kuulumisia vielä illalla..
17:15
Mummo :-/ Kertoi vakuuttavan tarinan enostani joka kuulemma sotkeutunut huumekuvioihin jo vuosien ajan ja kuinka poliisit olivat käyneet mummollakin kahdesti. Kertoi myös että siellä oli käynyt varkaita ja olivat sotkeneet koko huushollin ja varastaneet lompakon sekä 700€.. Äiti soitti siskoilleen ja selvisi, ettei kumpaakaan asiaa ole todellisuudessa tapahtunut.. Huolissani olen.
Äiti :-( Sitä samaa teeskentelyä ja esittämistä kuin aina ennekin.. Käytiin citymarketissa matkalla mummolle ja huhhuh mikä ostosreissu. 5min kauppaan astumisen jälkeen jo piti popsia rauhoittavia kun kuulemma Isä ei odota häntä ja on itsepäinen kun menee yksin hyllyjen väliin.. AGRH! Minä niitä rauhoittavia tarvitsen.. Käy sääliksi isää joka joutuu raskaan työviikon jälkeen kestämään vielä äitiä. Tiedän että hän haaveilee poismuutosta ja omasta asunnosta jossain kaukana,mutta tiedämme molemmat ettei äiti tulisi kestämään yksinoloa hetkeäkään.
Äidilläni on inhottava tapa keksiä itselleen sairauksia jotka pakottavat hänet jäämään sohvalle istumaan.. Mitään todellista syytä asialle ei ole olemassa,vain hänen laiskuutensa ja loputon periksiantaminen. Sitten saan kuunnella sitä valitusta kuinka hän on lihava ja ruma ja kuinka kukaan ei välitä ja kaikki maailman asiat ovat huonosti.. Rasittavaa näin, kun tätä on kestänyt koko elämäni. Ymmärsin jälleen etten tunne häntä kohtaan mitään muuta kuin inhoa.
On niin helppoa kirjoittaa "poistuisi elämästäni pysyvästi" tyyliin kun tiedän sen ettei se auttaisi minua. Kun hän lopulta kuolee, olen surun murtama. Miten voi vihata ja kuitenkin jollain tasolla rakastaa ihmistä niin syvästi samaan aikaan..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti