Ystävyyssuhteet..

Niin,ne tärkeimmät tukipilarit ihmisten arjessa.. Miksi on niin hankalaa?

Olen jotenkin taas erakoitunut. Paljon olisi ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa,mutta olen mieluummin yksin. Sitten tulee taas niitä blogikirjoituksia kun on niin tylsää ja kurjaa yksin. Hei,olenko minä tyhmä? Voisin ottaa sen puhelimen kauniiseen käteen ja soittaa kansalle että tulisivat viihdyttämään minua..
Näin tässä kunnossa on vaikeaa olla sosiaalinen,vaikka haluaisin. Kuvitelmat "hei eivät pidä minusta" ovat voimistuneet. Tuntuu taas niin ristiriitaiselta ja kaaos täyttää pään. Kaikki asiat huutavat ja mielessä on kakofonia jonka keskellä yritän elää. Ehkä tämä tästä vielä...

Eilen oli terapia. Sain häneltä luettavaksi yhteenvedot ja olen vähän hämilläni. Terapeuttini tyyli kirjoittaa ärsyttää minua. Niin nopeasti ja lyhyesti kuin vain voi.. Tulee sellainen olo,että olen merkityksetön hänelle.

"plas lukee laspuusajan päiväkirjojaan ja ihmettelee kun ei muista kirjoittaneensa niitä. Kertoo löytäneensä traumaattisia muistoja.Mieliala alakuloinen ja väsynyt. Ei näe päämäärää elämässä "

Jaa,näinkö se asia menikin.. Siinäkö oli kaikki mitä 45min aikana ehdin sanoa? 3 lausetta.. PRKL..
On turhauttavaa käydä terapiassa kun ei saa minkäänlaista vastakaikua ajatuksilleen. En ymmärrä miksei hän voi kertoa mielipidettään tilanteestani suoraan? Tai kirjoittaa siitä? Olenko minä niin väärässä omista fiiliksistäni lopuujen lopuksi?

Soitin äidille ja kiitin 25eurosta jonka hän antoi.. Olisin muuten joutunut kävelemään kotiin keskustasta. Hän onneksi lupasi hoitaa kiireellisemmät laskut joten yksi kivi vierähti sydämmenltäni. Ehkä hän ei vihaakaan minua niin paljon kuin olen kuvitellut. Vai pelastaako hän minut talouskaaokselta vain korjaillessaan tekemiään virheitä ja siitä seuraavaa pahaa oloa? En ymmärrä häntä.. Ja ehkei minun olekaan tarkoitus.