aika kuluu silloinkin,kun se tuntuu mahdottomalta. Silloinkin kun jokainen sekunttiviisarin nytkähdys sattuu kuin tykyttävä avohaava. Aika kuluu epätasaiseen tahtiin. Joskus merkillisinä pyrähdyksinä ja joskus madellen. Minullakin..
Ihmiset puhuvat.. En kuule mitä,mutta olen varma että jotain merkittävää. Minusta? Ei,en minä ole mikään puheenaihe. Ei minussa ole mitään puhuttavaa. Olen vain osa tätä ryhmää,merkityksetön. Suru vaeltaa ylitseni arvaamatta. Itken hiljaa mielessäni tulevaa..
Minulla on tavoite jossa haluan onnistua. En näe tulevaisuuttani kuin päivän kerrallaan. Minä olen luvannut itselleni yrittää kaikkeni,mutta pelkään ettei se riitä alkuunkaan. Itsensä on niin helppo pettää eikä se tunnu alkuunkaan pahalta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti