Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt yhtä asiaa. Miksi olen niin herkkä tuntemaan epäonnistumista? Niin pienet ja olemattomat asiat muuttuvat hetkessä mittasuhteiltaan järkyttävän isoiksi.. Yksi pieni sana,teko tai edes huomattu katse saa minut voimaan pahoin. Ja se tunne mikä siitä yleensä seuraa,saa kyyneleet valumaan pitkin poskipäitäni ilman varsinaista syytä. Täytyy myös kertoa,että taannun hyvin hyvin nopeasti sen jälkeen kun olen kokenut epäonnistuvani. Pikkuinen,herkkä tyttö saapuu jostain syvältä sisimmästäni minun aikuisen ja vahvan ihmisen tilalle. Pewrsoonanmuutos? Jopa vaihdos? Tästä "taantumasta" olen ottanut siis tavan käsitellä asioita. Esim riitatilanteissa saatan heittäytyä täysin lapselliseksi ja mahdottomaksi.. Kai mieleni yrittää senkin kautta puhua minulle jotain.
Niin,ja missä menee raja ns "normaalin" lapsellisuuden ja sen mitä minä teen raja? Vai onko tämä sittenkin normaalia vai vain hallittu persoona? Alan nyt hiljalleen uskoa,että diagnoosini on väärä,tai siitä puuttuu jotain. Olenko minä esittänyt niin fiksua ja filmaattista aikuista ihmistä psykiatrille,psykologille ja nyt terapeutilleni? Koska tämä esittäminen loppuu?
Rakas Winona,kerro sinä mielipiteesi?
Moi GhostGirl. Ainoa mitä pystyn sanomaan on vain oma mielipiteeni, mutta on hyvä muistaa että se on vain omani, perustuen itseeni ja omiin kokemuksiini dissosiaatiohäiriöstä.
VastaaPoistaKun luin tekstiäsi niin mietiskelin kyllä että tuo pieni, herkkä tyttö saattaa olla yksi osasi joka reagoi tapahtumiin omalla tavallaan. Omien osieni "tuntemiseen" kului kovasti aikaa, välillä tuli aikoja että itsekin mietin että onko mulla edes koko dissosiaatiohäiriötä. Varsinkin ensimmäisen terapiavuoden aikana, kun defenssit olivat pystyssä ja ajattelin että oireita, kaikkea pitäisi olla enemmän. Kyllähän niitä olikin, mutta ne velloivat pinnan alla, ponkaisten aina välillä pintaan ja sitten mennen taas uppeluksiin.
Joku sanoi että itku ei merkitse sitä että on heikko, vaan sitä että on joutunut olemaan vahva liian kauan. Sama tuntuu mielestäni pätevän dissosiaatiohäiriöön, lopulta sitä on vain tottunut olemaan vahva ja vain kestämään ja kestämään niin että defenssejä voi lopulta olla vaikea laskea oikein kenellekään. Ja muut näkevät vain sen mikä on pintaa, eivätkä sitä mitä pinnan alla tapahtuu. Entistä enemmän saattaa sekoittaa se, että ei välttämättä ole itsekään varma että mitä siellä pinnan alla edes tapahtuu.
Haluaisin suositella yhtä kirjaa, tosin toivoisin että jos sen päädyt ostamaan että kertoisit/suosittelisit samaa kirjaa myöskin terapeutillesi tai että hän on aikakin tietoinen että sinulla se on, koska niin informatiivinen se on ja sitä voi myöskin käyttää apuna itse terapiassa. "Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen - taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille"
Tuossa linkki mistä sen itse tilasin, eli Traumaterapiakeskuksen sivuilta:
http://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=0/6
Itse sen tilasin kun viimeksi osastolla sitä suosittelivat, olen lähinnä sitä selaillut tähän mennessä koska odotan että terapeuttini saa sen myöskin luettua, ihan varmuuden vuoksi, koska niin paljon asiaa siinä on että arvelluttaa hieman alkaa lukemaan sitä ihan itsekseni. Siinä on myös harjoituksia ja paljon muuta dissosiaatiohäiriöön liittyvää asiaa, mutta selkeästi kirjoitettuna, tarkoitettu nimenomaan potilaille ja myöskin läheisille. Mieskin sitä on lukenut ja hän koki että siitä oli hänellekin apua, siis siinä että ymmärtää minua paremmin. Ja minä koin jälleen sen hemmetin oudon tunteen, kuin se kirja kertoisi juuri minusta. On tämä outo sairaus...
Mutta ehkä juuri nyt tuo kirja saattaisi olla hieman liikaa ja olla liian rankkaa läpikäytäväksi ja myllertää muutenkin ylikuormitettua mieltä liikaa. Mutta halusin kertoa kuitenkin että tällainenkin kirja on olemassa, toivoen ehkä myös hieman että jos pelkkä tietoisuus tällaisesta kirjasta voisi auttaa myös jonkin verran mielen kaaokseen.
Mutta paljon, hirmuisesti voimia <3 Hienoa kuulla että leikkaus meni hyvin. Muistathan pitää myös huolta itsestäsi ja omasta jaksamisestasi, koska myös se on hyvin tärkeää. Halaus.
Kiitos.. Tämä rohkaisi minua ja aion kysyä terapeutiltani jos hän hommaisi ko kirjan.. Sain tänään rakkaanikin kotiin joten yksi murhe vähemmän enään.
VastaaPoista