Rakas on nyt leikattu.. Oikea ylälohko lähti keuhkoista ja toipuminen voi alkaa. Tunnen vakavanlaatuista vitutusta kun join viinaa aamu kuuteen asti,enkä siis ole tänään ajokunnossa lähteäkseni katsomaan häntä. Muuten elämä on yhtä katastrofaalista itseään,eikä tämä tapahtuma ja rakkaani sairaus yhtään helpota oloani. Ja ei, en kuuntele apulannan ilonaa täällä kera nenäliinapakkauksen vaan istun koneella kun taustalla pyörii Pasila. Siskoni nukkuu selkäni takana sohvalla ja hänen kihlattunsa katselee k.o piirrettyä. Uusi vuoteni alkaa yrityksillä jatkaa haaveidentoteutus prosessia ja pysyä hengissä. Tuntuu siltä että on pakko kirjoittaa ja kertoa taas muutamia synkkiä totuuksia. Olen ollut enoni kanssa tekemisissä ja hän on paljastanut useita tapahtumia jotka ovat ajaneet äitini sairastumaan.. Ei ollut helppoa hänenkään lapsuudessa keskellä äärimmäistä väkivaltaa. Sekä henkisenä että fyysistä. Ehkä äitini kosti minulle,ehkä ei,vaan oli oma harhainen itsensä. Mikäli näin on,hän valitsi juuri minut joka hänen mukaansa olen pilannut hänen elämänsä.. Miksi vika on aina heikommassa lapsessa? Ja kun se heikkous johtuu hänen omista valinnoistaan. En minä halunnut syntyä niin...
Näitä "syntyjä syviä" miettiessäni nautin samalla kasvipohjaisen ahdistuneisuuteen vaikuttavan lääkkeen luomasta tunnetilasta. Kun kerrankin ei ole hätää.. Minä olen vain tässä enkä voi asioille yhtään mitään. Toivon samalla ettei lääkkeeni aiheuta pakkoliikkeitä. Tuskimpa..
Olen hukannut seuraavan terapia-aikani. Minulla on ikävä terapeuttiani.. Paljon on kertynyt asiaa jonka haluan hänen kuulevan ja kuinka naivisti toivon saavani vastauksen tai mielipiteen. Näin ei käy,koskaan. Olen haukkunut täälläkin terapeuttini maanrakoon,mutta en toisaalta taas tarkoita sanaakaan.
On ollut viimeaikoina niin ristiriitaista tunnepuolella etten ole viitsinyt jatkaa päivittäistä kirjoittelua..
Nyt täytyy jatkaa. Lähden ehkä kuitenkin sairaalaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti